Digitoday

Photosmart Pro B9180 -tulostin lupaa säilyttää värit 200 vuotta

Julkaistu:

HP:n Photosmart Pro B9180 -tulostin kasvattaa kenen tahansa pulliaisen tekemisen aikajanaa muutamasta hetkestä aina 200 vuoteen. Laitteen valmistaja nimittäin lupaa, etteivät laitteella printatut värit häviä 200 vuoteen.

Me ihmiset emme ole häveliäitä eläimiä. Maailma on täynnä esimerkkejä siitä, että haluamme jättää itsestämme mitä mielenkiintoisimpia muistomerkkejä: pyramidit, pilvenpiirtäjät, hautakivet, yritykset, omakotitalot, taulut, kirjat, ajatukset.

– Olen tehnyt yli 20 vuotta töitä, enkä ole saanut mitään konkreettista aikaan, sanoi eräs kaverini muutama viikko sitten.

Vähäisen miettimisen jälkeen hän oli tehnyt satoja ja itse asiassa tuhansia erilaisia konkreettisia asioita: kirjoittanut artikkeleita, kirjan, luonut toinen toistaan mielenkiintoisimpia asioita, joista toiset ihmiset olivat valmiita maksamaan kaiken kukkuraksi rahaa.

Vähäistähän se on, jos sitä vertaa pyramideihin, mutta jotain silti sekin.

Ihminen luo tuodakseen järjestystä maailmaansa, mutta myös tehdäkseen itsestään merkittävän, ja ehkäpä jopa kuolemattoman.

HP:n Photosmart Pro B9180 -tulostin kasvattaa kenen tahansa pulliaisen tekemisen aikajanaa muutamasta hetkestä aina 200 vuoteen. Laitteen valmistaja nimittäin lupaa, etteivät laitteella printatut värit häviä 200 vuoteen.

Photosmart Pro B9180 on äärimmäisen hyvä tulostin. Sillä voi tulostaa A3- tulosteita, jopa 1,5 millin paksuiselle taidepaperille, ja sen jälki on mykistyttävän hyvää.

Omimmillaan Photosmart on tietenkin valokuvien kanssa, mutta minä käytin sitä lähinnä isojen piirustusten tulostamiseen.

Eniten pohdintaa Pro B9180:n tapauksessa aiheuttaa sen iso koko: mihin pienessä asunnossa saa sijoitettua yli 17 kilon painoisen, mankelin kokoisen tulostimen. Keittiön pöydälle totta kai, mutta olisi kiva lukea aamun sanomalehdetkin jossain.

Ongelmia ovat myös hitaus, tulostimen tukkeutuminen paksujen paperien kanssa, mutta lopputulos eli kuvat olivat niin hyviä, että ainakaan minua eivät pienet vastoinkäymiset vaivanneet.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi: Nainen kuoli Helsingin yliajossa

    2. 2

      Helsingin yliajo: Päihtynyt kuljettaja ajoi väkijoukkoon punaisella Jaguarilla

    3. 3

      Oivallatko sinä? Hyvin simppeli optinen arvoitus leviää vauhdilla – "Alle 60 sekuntia on todella vaikuttava tulos"

    4. 4

      Silminnäkijä STT:lle: Yliajosta epäilty ajoi järjetöntä vauhtia ennen turmaa

    5. 5

      Guardian: 11 kuukautta vanhan Charlie-vauvan elintoiminnot lopetettiin –  ”Kaunis pieni poikamme on poissa”

    6. 6

      Mies ajoi päin väkijoukkoa Helsingin keskustassa – 1 kuollut, 4 sairaalaan, useita muita loukkaantunut

    7. 7

      Mikä puserrus! Järjettömän treenattu Britney Spears, 35, hurmasi – rintavako näkyi avoimesti

    8. 8

      Tiesitkö tätä? Hyytävä yksityiskohta herttuatar Catherinen vaatteista tuli ilmi – kuninkaallisille välttämätön tapa

    9. 9

      Venäjän valtion lentokoneeseen lastattiin Lappeenrannassa laatikkokaupalla Koskenkorvaa ja konjakkia

    10. 10

      Ratkaisu simppeliin optiseen arvoitukseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    4. 4

      Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

    5. 5

      Kysely: Suomalaisia pidetään verrattain rumina – täällä paikalliset vievät jalat alta

    6. 6

      Tiesitkö tätä? Hyytävä yksityiskohta herttuatar Catherinen vaatteista tuli ilmi – kuninkaallisille välttämätön tapa

    7. 7

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    8. 8

      Robert Enke teki itsemurhan, leski avautuu nyt salatusta kaksoiselämästä: ”Edes lähimmät ystävät eivät tienneet”

    9. 9

      Näkemiin, Suomi! Näin Putin jätti Savonlinnan yöllä, Niinistöä odotti karumpi kyyti

    10. 10

      Venäjän valtion lentokoneeseen lastattiin Lappeenrannassa laatikkokaupalla Koskenkorvaa ja konjakkia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    5. 5

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    8. 8

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    9. 9

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    10. 10

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi: Nainen kuoli Helsingin yliajossa

    2. 2

      Helsingin yliajo: Päihtynyt kuljettaja ajoi väkijoukkoon punaisella Jaguarilla

    3. 3

      Oivallatko sinä? Hyvin simppeli optinen arvoitus leviää vauhdilla – "Alle 60 sekuntia on todella vaikuttava tulos"

    4. 4

      Silminnäkijä STT:lle: Yliajosta epäilty ajoi järjetöntä vauhtia ennen turmaa

    5. 5

      Guardian: 11 kuukautta vanhan Charlie-vauvan elintoiminnot lopetettiin –  ”Kaunis pieni poikamme on poissa”

    6. Näytä lisää