Digitoday

Valikko

Ultrakannettavien kauppa takkuaa

Älykännyköiden, kommunikaattoreiden, pda-laitteiden ja pikkukannettavien välimaastossa hakevat paikkaansa markkinoilla ultrakevyet tietokoneet.
Näitä umpc-laitteita meni viime vuonna kaupaksi arvioiden mukaan vaatimattomat 150 000 kappaletta koko maailmassa. Pelkästään Nokia on myynyt samassa ajassa miljoonittain älykännyköitä ja kommunikaattoreita.

Bisnesmatkailijan perusvarustus on meillä ja maailmalla ollut, ja näyttää lähitulevaisuudessakin olevan sylimikro ja kännykkä. Kännykkä muuttuu jatkuvasti fiksummaksi eikä sylimikroa siksi tarvitse ihan aina kuskata mukana.

Kommarit niskan päällä

Maailmalla umpc-koneista tohistaan kovasti, ja valmistajat ovat kuluneen kevään aikana lähteneet uuteen hyökkäykseen parannelluilla tuotteilla.

Kommunikaattoreiden valta-alueella, Suomessa ja Pohjoismaissa kädet on kuitenkin nostettu pystyyn, sillä monia uutuuksia ei täällä ole edes myynnissä.

uudessa 700-grammaisessa Q1 Ultra -mallissa on kynäohjauksen lisäksi pikkuinen näppäimistö. Myöhemmin on luvassa myös

hsdpa-modeemin sisältävä versio. Pohjoismaihin laitteita ei tuoda.

- Ei ole toistaiseksi katsottu paukkujen väärtiksi, toteaa markkinointipäällikkö Reidar Vasenius Samsung Electronics Nordicista.

Myöskään Vaio-kannettavien piskuisinta umpc-mallia ei Suomessa nähdä. Tuotepäällikkö Reijo Viholaisen mukaan markkinaa ei ole nähty lokalisointikustannuksiin nähden tarpeeksi merkittäväksi.

Keväällä julkistetttu OQO Model 2 kosiskelee fiksulla telakalla, runsailla ominaisuuksilla ja alle puolen kilon painollaan. Microsoftin perustajan Steve Allenin perustajan yrityksen simpukkamallinen FlipStart on qwerty-näppäimistöineen melko paksu ja yli 300 grammaa OQO:n uutuutta painavampi. Lähinnä Pohjois-Amerikan markkinoille suunnattujen uutuuksien sisäänrakennettu, nopea mobiilidataliitäntä ei ole yhteensopiva meikäläisen hsdpa:n kanssa.

Asus houkuttelee Suomessa ammatti- ja kuluttaja-asiakkaita uudella, runsaan tuhannen euron hintaisella R2Hv-laitteellaan, jossa on myös digi-tv-viritin. Daccon tuotepäällikön Pekka Pulkkisen mukaan pikkutietokonetta kysytään kenttäkäyttöön esimerkiksi tutkijoille ja metsäammattilaisille.

Oikea Windows ja Intel-suoritin

Intel, Microsoft ja joukko elektroniikkavalmistajia julkistivat umpc-konseptin (Ultra Mobile PC) keväällä 2006. Tavoite on taskukokoinen, puolen kilon painoinen, hyvillä tietoliikenneominaisuuksilla varustettu oikea tietokone, jossa ajetaan oikean tietokoneen käyttöjärjestelmää ja sovelluksia, esimerkiksi Windows XP:tä tai Vistaa. Konsepti tavoittelee sekä bisnes- että kotikäyttäjiä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      KSML: Matti Nykäsen juoni meni mönkään – ei voi ostaa mitaleitaan takaisin

    2. 2

      Sebastian Vettel jälleen vitsikkäällä päällä – pilaili toistamiseen suomalaisten kustannuksella

    3. 3

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    4. 4

      Kaksi miestä putosi jään läpi Jyväskylässä – neuvokkaan pilkkijän nopea toiminta pelasti

    5. 5

      Noormarkussa oksanhaarasta pelastettu kissa ei toipunut – ”Se on nyt kissojen taivaassa”

    6. 6

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    7. 7

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    8. 8

      Juha Perälä sai Hilmalta, 8, rohkean kirjeen – Aamulypsy-juontajan fanit riemastuivat liikuttavasta ehdotuksesta

    9. 9

      Oletko nähnyt Joonas Ryhästä? Soita havaintosi poliisille

    10. 10

      Mitä 250 000 eurolla saa Helsingissä, Tallinnassa ja Tukholmassa? HS: Asunnot hyvin eritasoisia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    2. 2

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    3. 3

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    4. 4

      Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

    5. 5

      Vettel voitti Australiassa, Bottas parempi suomalainen – IS seurasi Australian GP:tä

    6. 6

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    7. 7

      Tosi-tv-tähden herttainen perhekuva aiheutti somemyrskyn – 2-vuotiaan tyttären juomapullo herättää närkästystä

    8. 8

      Artistit jäätyvät täysin kesken Bumtsibumin toisen jakson – ”Ei voi olla totta!”

    9. 9

      Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

    10. 10

      Sebastian Vettel upeaan voittoon F1-kauden avauksessa! Bottas palkintopallille vahvalla ajolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      KSML: Matti Nykäsen juoni meni mönkään – ei voi ostaa mitaleitaan takaisin

    2. 2

      Sebastian Vettel jälleen vitsikkäällä päällä – pilaili toistamiseen suomalaisten kustannuksella

    3. 3

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    4. 4

      Kaksi miestä putosi jään läpi Jyväskylässä – neuvokkaan pilkkijän nopea toiminta pelasti

    5. 5

      Noormarkussa oksanhaarasta pelastettu kissa ei toipunut – ”Se on nyt kissojen taivaassa”

    6. Näytä lisää