Digitoday

Kodakin innovaatio herkentää digikameroiden kennot

Julkaistu: , Päivitetty:

Kameravalmistaja Kodak on kehittänyt teknologian, joka saattaa vähentää salaman tarvetta vähävaloisissa olosuhteissa kuvatessa. Innovaatio perustuu ihmissilmän toimintaan ja se voitaisiin toteuttaa nykyisiin digikameroihin pelkän ohjelmistopäivityksen avulla.
Kodakin mukaan uusi tunnistinteknologia lisää valoherkkyyttä. Tällä hetkellä lähes kaikki väritunnistusteknologiat perustuvat ns. Bayerin malliin, jonka kehitti Bruce Bayer vuonna 1976.

Bayerin malli järjestelee punaiset, siniset ja vihreät pikselit siten, että puolet kennon pikseleistä kerää vihreää valoa ja lopuista puolet punaista ja puolet sinistä. Lisäksi kaikki pikselit tallentavat kirkkaustietoa. Kuvan oton jälkeen tietokoneohjelma järjestää pikselit täysiksi värisignaaleiksi.

Kodakin toistaiseksi nimeämätön innovaatio ottaa mallia ihmissilmän toiminnasta. Siinä puolet kennon pikseleistä kerää pelkästään kirkkaustietoa. Toisesta puolesta puolet keräävät vihreää ja neljäsosat keräävät punaista ja sinistä väritietoa. Näin kennon herkkyyttä saadaan nostettua vähäisessä valaistuksessa.

Yhtiön keksintö ei myöskään vaadi käytännössä muutoksia nykyisiin kennoihin, vaan vaatii lähinnä kennon toimintaa ohjaavan ohjelmiston päivityksen pikseleiden uudelleenjakoa varten. Tällä hetkellä prototyyppi on hiukan suurempi kuin perinteiset digikameroiden kasausalgoritmit, mutta Kodak työskentelee optimoidakseen prototyyppiä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Uuden teknologian ensimmäiset näytteet tulevat julkisiksi ensi vuoden alussa. Kodak ei kuitenkaan osannut arvioida, milloin teknologia on kuluttajan saatavilla. Sen arvellaan löytävän nopeasti tiensä esimerkiksi matkapuhelimiin.

IDC:n analyytikko Christopher Chute kuitenkin epäili Reutersille, että Kodak käyttää teknologiaansa ensin omiin tuotteisiinsa voittaakseen kilpailuetua. Ajan myötä yhtiö suunnittelee tarjoavansa tarvittavaa ohjelmistoa kameravalmistajille myymiensä ccd-kennojen ja IBM:n ja TSMC:n valmistamien cmos-kennojen kanssa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      15-vuotias tyttö katosi kotoaan Helsingissä – Poliisi: ”Ei luonnollista syytä kadota”

    2. 2

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    3. 3

      Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

    4. 4

      NHL-seuralta pysäyttävä uutinen: konkarihyökkääjä sairastui vakavasti

    5. 5

      Irma-myrsky tuhosi brittimiljardööri Richard Bransonin saaren – varoittaa nyt: ”Tämä on vain alkua”

    6. 6

      Cheekin pokka petti täysin kesken Vain elämää -esityksen – muut artistit hämmentyivät: oliko kappaleessa sisäpiirivitsi?

    7. 7

      Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

    8. 8

      Suomalaisnainen pakeni ahdistelijan kynsistä Intiassa – poliisi etsii teosta epäiltyä autonkuljettajaa

    9. 9

      Mediat: Yli 40 kuollut Meksikon maanjäristyksessä

    10. 10

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    3. 3

      Näitkö tämän pizzataksin? Soita hätänumeroon!

    4. 4

      15-vuotias tyttö katosi kotoaan Helsingissä – Poliisi: ”Ei luonnollista syytä kadota”

    5. 5

      Lionel Messi myi autonsa Petteri Koposelle – futistähden viesti auton kunnosta huvitti suomalaista

    6. 6

      Pitävätkö Touko Aallon kommentit turvapaikkapolitiikasta paikkansa? Viranomaiset vastaavat

    7. 7

      Tältä Krista Kosonen näytti teininä – sopimattomat vaatteet huvittavat jälkeenpäin: ”90% enkeli”

    8. 8

      HS: Tuomittu lastenraiskaaja iski jälleen – uhri 12-vuotias tyttö

    9. 9

      Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

    10. 10

      Tolppakamera räpsähti – syyttäjä päätti olla nostamatta syytettä auton omistajaa vastaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    8. 8

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    9. 9

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    10. 10

      Jari Sillanpään fanit järkyttyivät laulajan huume-epäilystä – rajua tilitystä Facebookissa: ”Nyt meni kuppi nurin”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      15-vuotias tyttö katosi kotoaan Helsingissä – Poliisi: ”Ei luonnollista syytä kadota”

    2. 2

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    3. 3

      Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

    4. 4

      NHL-seuralta pysäyttävä uutinen: konkarihyökkääjä sairastui vakavasti

    5. 5

      Irma-myrsky tuhosi brittimiljardööri Richard Bransonin saaren – varoittaa nyt: ”Tämä on vain alkua”

    6. Näytä lisää