Digitoday

Valikko

Sonera päästää Tele Finlandin asiakkaat 3G-verkkoon

Tele Finlandin asiakkaat voivat kesäkuun alusta lähtien nauttia 3G-verkon tuomista eduista, TeliaSonera tiedottaa.
Tele Finlandin liittymät ovat toistaiseksi toimineet vain Soneran gsm-verkossa. Nopeamman verkon avaaminen asiakkaille on tullut ajankohtaiseksi, koska 3G-verkosta on muodostumassa matkaviestinnän standardi.

Soneran 3G-verkon peittoalueen laajentamisen myötä Tele Finlandin asiakkaat voivat hyödyntää verkon palveluita tänä vuonna runsaalla 80 paikkakunnalla. 3G-verkon peitto kattaa tänä vuonna yli puolet Suomen väestöstä.

- Tavoitteenamme on, että meillä on laadultaan Suomen paras verkko teknologiasta riippumatta, jotta kaikki asiakkaamme voivat käyttää haluamiaan palveluita valitsemillaan päätelaitteilla, sanoo tuotekehitysjohtaja Pasi Mehtonen Suomen TeliaSonerasta.

Soneran tuoreen trenditutkimuksen vastaajista 60 prosenttia haluaisi käyttää matkapuhelinta navigointiin ja 40 prosenttia sähköpostin lukemiseen ja lähettämiseen. Neljäsosa alle 35-vuotiaista aikoo aloittaa television katselun matkapuhelimella.

Merkittävä osa matkaviestintäpalveluiden asiakkaista ei toisaalta ole halunnut yhteen kytkettyä puhelinta ja liittymää. Tele Finlandin liittymävalikoima säilyy 3G-palvelun alkaessa ennallaan, eikä liittymiä tarjota kytkykaupalla, TeliaSonera korostaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

    2. 2

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    3. 3

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    4. 4

      Sipilä MTV:lle: Kolme uutta ministeriä

    5. 5

      Henri, 27, rakensi itselleen liikuteltavan talon 5000 eurolla – suomalaiset innostuivat

    6. 6

      Pahin skenaario Pohjois-Koreasta – tutkija: ”Piste, jolloin Yhdysvaltojen kärsivällisyys loppuu”

    7. 7

      Kommentti: Herätys SM-liiga – mikä ihme siinä voi olla niin vaikeaa?

    8. 8

      Piers Morgan tyrmistyi Kim Kardashianin käsittelemättömistä bikinikuvista – ruoti tähden takapuolen muhkuroita aamu-tv:ssä

    9. 9

      Mika Myllylän kuvankaunis Olivia-tytär täytti 18 vuotta – julkaisi hemaisevan kuvan: ”Oikeesti oon aina pikku-Olivia”

    10. 10

      ISTV ruotii hallituksen puoliväliriihen ratkaisut – katso suora lähetys kello 21.50

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    3. 3

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    4. 4

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    5. 5

      Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

    6. 6

      Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

    7. 7

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    8. 8

      Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

    9. 9

      Potilas löytyi kuolleena sairaalan huoltotunnelista – raportti paljastaa karut faktat

    10. 10

      Lapin suurituloisimpiin kuulunutta yrittäjää syytetään suurista veropetoksista – epäillään hävittäneen kirjanpitoa 10 vuoden ajan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    3. 3

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    4. 4

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    5. 5

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    6. 6

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    7. 7

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    8. 8

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

    2. 2

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    3. 3

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    4. 4

      Sipilä MTV:lle: Kolme uutta ministeriä

    5. 5

      Henri, 27, rakensi itselleen liikuteltavan talon 5000 eurolla – suomalaiset innostuivat

    6. Näytä lisää