Digitoday

Valikko

WM-data kaitsee ulkoministeriön kiinteistötiedot

Tietotekniikan palveluyritys WM-data on toimittanut ulkoasiainministeriölle uuden tietojärjestelmän kiinteistötiedon hallintaan.

Järjestelmän avulla hallinnoidaan suurimpien edustustojen keskeisiä kiinteistötietoja kuten laitteiden ja rakennusten huoltotöitä sekä rakennusten kustannuksia. Lisäksi järjestelmä auttaa tulevien rakennustarpeiden arvioinnissa ja kulujen budjetoinnissa.

WM-datan mukaan ratkaisu parantaa ministeriön kiinteistötietojen hallintaa oleellisesti, sillä tähän mennessä osa tietojen ylläpidosta on ollut manuaalista. Ratkaisu on osa ulkoministeriön laajempaa kiinteistöhallinnan kehittämistyötä.

- Edustustojen kiinteistötietojen hallinnan vaikeus piilee siinä, että kiinteistöistä vastaavat virkamiehet kiertävät edustustosta toiseen muutaman vuoden välein. Usein myös itse tieto on lähtenyt virkamiehen mukana toiseen paikkaan, kun järkevää tiedon tallennuspaikkaa ei ole ollut. Web-sovelluksen avulla esimerkiksi kiinteistön kunnossapitoon liittyvät tiedot pysyvät hyödynnettävissä samassa paikassa, Juha Nojonen ulkoasiainministeriöstä sanoo.

Toimituksen ensimmäisessä vaiheessa uusi Koki-tietojärjestelmä on otettu käyttöön Pietarissa, Moskovassa, Lontoossa ja Washingtonissa. Järjestelmää laajennetaan muihin edustustoihin vielä kuluvan vuoden aikana.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    2. 2

      HS: Toni, 41, meni flunssan vuoksi lääkäriin – sai tietää sairastavansa aidsia

    3. 3

      Mies yritti ajaa väkijoukkoon Belgiassa

    4. 4

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    5. 5

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    6. 6

      Velkojat hakevat Talvivaaraa konkurssiin

    7. 7

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    8. 8

      Makkarasota levisi Lappeenrantaan – Sdp ja kokoomus jakoivat ilmaista grillimakkaraa, urheiluseuran myyntipisteellä asiakaskato

    9. 9

      Muistatko nämä hervottomat mokat Janne Porkan juontamasta legendaarisesta Onnenpyörästä? ”Toppilan satama sijaitsee... Xulussa”

    10. 10

      Emilia Bottas pääsi imartelevaan joukkoon – brittilehti nosti kauneimpien formulavaimojen listalle: ”Tyrmäävän upea”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    2. 2

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    3. 3

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    4. 4

      Poliisi varoittaa teinien hengenvaarallisesta itsemurhapelistä: ”Ei ole urbaani legenda, vaan täyttä totta”

    5. 5

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    6. 6

      Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

    7. 7

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    8. 8

      Tavoitteena rautaiset vatsalihakset? Personal trainer paljastaa yleisen virheen, johon moni sortuu

    9. 9

      Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

    10. 10

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

    3. 3

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    4. 4

      Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

    5. 5

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    6. 6

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

    10. 10

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    2. 2

      HS: Toni, 41, meni flunssan vuoksi lääkäriin – sai tietää sairastavansa aidsia

    3. 3

      Mies yritti ajaa väkijoukkoon Belgiassa

    4. 4

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    5. 5

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    6. Näytä lisää