Digitoday

Valikko

Vanhukset vaihtavat korttipakan pelikonsoliin

Vanhukset pelaavat paljonkin, mutta digitaalisessa pelaamisessa nuoret ovat suurin harrastajajoukko. Varttuneemman kansan on vielä tähän saakka ollut helpompi ottaa esille korttipakka, kuin ryhtyä virittelemään tietokonetta tai pelikonsolia kuntoon.

Mutta tilanne on muuttumassa, pelitutkimuksen professori Frans Mäyrä Tampereen yliopistosta sanoo.

- Esimerkiksi Nintendo on Wiitä räätälöidessään ottaneet huomioon varttuneemmatkin pelaajat. Sen ohjain näyttää kaukosäätimeltä, ja sitä voi käyttää mailan tavoin esimerkiksi heittäessään keiloja kumoon. Näin hyödynnetään tuttuja liikeratoja ja madalletaan pelaamisen kynnystä.

Pelaamista pohdittaessa sorrutaan Mäyrän mukaan helposti yleistyksiin ja oletuksiin, jotka eivät tarkemmin tutkittaessa pidä paikkaansa. Pelaamisesta puhuttaessa tarkoitetaan usein pelkkää videopelien pelaamista. Äly- ja tietopelaaminen sekä erilaiset casual-pelit, kuten tuttujen pelien tai ristikoiden ilmaiset selainversiot, jäävät helposti vaille huomiota.

- Tutkimme casual-pelejä parissakin hankkeessa. Näyttäisi, että ne ovat naisten suosiossa, Mäyrä huomauttaa.

Mäyrän mukaan tietokone- tai konsolipelaaminen sopii senioreille hyvin, sillä se totuttaa tietoyhteiskunnan vempaimiin kuin huomaamatta.

- Harva ohjelmisto on suunniteltu yhtä helpoksi käyttää kuin pelit, hän perustelee.

Pelit voivat tuuppia myös liikkumaan.

- Meillä täällä yliopistolla monet tilaisuudet ovat saaneet lisähöystettä tanssipeleistä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    2. 2

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt käynnissä – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    3. 3

      Verstappen puhui Räikkös-jahdistaan – huolestuttavia merkkejä uhkakuvan toteutumisesta

    4. 4

      NHL:n suomalaisvahti on vastannut kriitikoille – Patrik Laine joutui sivuun

    5. 5

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    6. 6

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    7. 7

      Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

    8. 8

      Hyytävä väite: Murhasiko Hollywoodin seksisymboli Lana Turner rakastajansa? Puistattavia yksityiskohtia julki

    9. 9

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    10. 10

      Marco Bjurström arvioi Tanssii tähtien kanssa -parien esitykset – kaksi tähtitanssijaa ylitse muiden: ”Harkittu herkku!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    2. 2

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    3. 3

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    4. 4

      Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

    5. 5

      Vettel voitti Australiassa, Bottas parempi suomalainen – IS seurasi Australian GP:tä

    6. 6

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    7. 7

      Sebastian Vettel upeaan voittoon F1-kauden avauksessa! Bottas palkintopallille vahvalla ajolla

    8. 8

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    9. 9

      Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

    10. 10

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    11. Näytä lisää
    1. 1

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    2. 2

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    3. 3

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    4. 4

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    7. 7

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    10. 10

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    2. 2

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt käynnissä – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    3. 3

      Verstappen puhui Räikkös-jahdistaan – huolestuttavia merkkejä uhkakuvan toteutumisesta

    4. 4

      NHL:n suomalaisvahti on vastannut kriitikoille – Patrik Laine joutui sivuun

    5. 5

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    6. Näytä lisää