Digitoday

Valikko

Pohjantähti vilkaisi Windowsia

Julkaistu: , Päivitetty:

Pohjantähti Keskinäinen Vakuutusyhtiö on uudistanut tietojärjestelmänsä ytimenä toimivia laitteisto- ja ohjelmistoratkaisuja IBM:n avulla.
Vakuutusyhtiö ja sen työntekijät edellyttävät it-ympäristöltään korkeaa luotettavuutta, koska mahdolliset käyttökatkokset aiheuttaisivat paitsi taloudellisia menetyksiä myös tahroja yleiselle uskottavuudelle. Jo aiemminkin IBM-laitteistoihin luottanut Pohjantähti on siksi valinnut ja ottanut maaliskuussa käyttöönsä uuden IBM System i5 -palvelimen.

Pohjantähdessä harkittiin talvella Windows-alustalle siirtymistä, kun yhtiön edellinen palvelin alkoi lähestyä elinkaarensa ehtoopuolta. Selvittelytyön myötä kävi kuitenkin ilmi, että pelkkää hankintahintaa tärkeämpiä valintakriteereitä olisivat iSeries-tekniikasta jo kertynyt runsas käyttö- ja hallinnointiosaaminen, laitteistojen toimintavarmuus, skaalautuvuus sekä pitkäksi ennakoitavissa oleva käyttöikä.

Lisäksi vakuutusyhtiössä tiedettiin IBM:n mukaan, että System i5:n hallintaan tarvittavien ylläpitotöiden määrä on pienempi kuin Windows-pohjaisissa järjestelmissä.

- Palvelin sijaitsee omissa tiloissamme ja me hallinnoimme sitä itse. Olemme vuosien kokemuksen myötä kehittyneet hyvin omavaraisiksi ja rakentaneet System i5:n ympärille muun muassa varmistusratkaisut. Käyttöjärjestelmään liittyviltä tiheiltä ohjelmistokorjauksilta ja -päivityksiltä välttyminen tarkoittaa meille konkreettisia säästöjä ylläpitotöissä ja henkilöstöresursoinnissa, sanoo Pohjantähden tietohallintojohtaja Seppo Turunen.

Notes/Domino päivittyi

Sähköposti- ja kalenteritoiminnoissaan vakuutusyhtiö on hyödyntänyt IBM
Lotus Notes/Domino -ohjelmistoratkaisua vuodesta 1995 lähtien. Pohjantähti on toteuttanut Dominon perustalle myös tiettyjä omia sovelluksiaan kuten intranetin. Palvelinhankinnan jatkoksi Notes/Domino -ratkaisu päivitettiin uudempaan ohjelmistoversioon.

Laitteistouudistuksen yhteydessä yhtiö halusi keskittää kaikki operatiiviset sovelluksensa yhteen palvelinympäristöön. Siksi System i5 varustettiin tehokkaalla suorittimella sekä runsaalla tallennuskapasiteetilla, ja palvelin jaettiin viideksi erilliseksi tietoturvaltaan varmistetuksi virtuaalijärjestelmäksi. Yksi osista toimii Domino-alustana, ja yhdessä ajetaan yhtiön vakuutusohjelmistoja.

Pohjantähti Keskinäinen Vakuutusyhtiö on yli 110-vuotias asiakkaidensa omistama yhtiö, joka tarjoaa vakuutuspalveluja kotitalouksille, maatalouksille ja yrityksille. Pohjantähdellä on Suomessa yhteensä kolmekymmentä palvelukonttoria ja kolmetoista palvelupistettä sekä henkilöstöä hieman yli kolmesataa työntekijää.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    2. 2

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    3. 3

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    4. 4

      Linkin Parkin laulaja julkaisi koskettavan kirjeen, kun Chris Cornell teki itsemurhan: ”Itken edelleen” – kuoli itse Cornellin syntymäpäivänä

    5. 5

      Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

    6. 6

      O.J. Simpson pääsee ehdonalaiseen – vapautuu lokakuussa vankilasta

    7. 7

      Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

    8. 8

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    9. 9

      Seura: Nina Mikkosen suuri huoli pojistaan – molemmat ovat erityislapsia

    10. 10

      Mikä olisi nimesi, jos olisit syntynyt 100 vuotta sitten? Testaa!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    2. 2

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    3. 3

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    4. 4

      Yllätystieto – Arto Bryggare uskoo tietävänsä syyn Usain Boltin lopettamiseen

    5. 5

      Kaupunginvaltuutettu pahoitti mielensä Ilosaarirockin naku-uinnista: ”Mauttomuuden mauttomuus, tunnin siellä kikkeloivat”

    6. 6

      Apu: Jethro Rostedt aikoo jäädä eläkkeelle 5 vuoden sisällä – kerskailee omaisuudellaan: ”Kyllä se miljoonissa lasketaan”

    7. 7

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    8. 8

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    9. 9

      Brittiläinen megayhtye sai ikuisen porttikiellon Kiinaan: Tämä Instagram-kuva johti karuun linjaukseen – fanit järkyttyivät

    10. 10

      ”Instagramin vihatuin mies” ensi kertaa yksiavioisena: rakastui 16 vuotta nuorempaan mallikaunottareen – härski kommentti ensitapaamisesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar Tiia, 31, poseeraa tavalliselta näyttävässä rantakuvassa – huomaatko kuvaan jääneen ”nolon” mokan?

    5. 5

      Apu: Hanna Sumari kilahti ja raivosi ravintolassa naiselle, jonka pakaraväli vilkkui: ”Alkoi käry nousta”

    6. 6

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    7. 7

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    8. 8

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    2. 2

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    3. 3

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    4. 4

      Linkin Parkin laulaja julkaisi koskettavan kirjeen, kun Chris Cornell teki itsemurhan: ”Itken edelleen” – kuoli itse Cornellin syntymäpäivänä

    5. 5

      Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

    6. Näytä lisää