Digitoday

Suomessa tallennettu yli 15 petatavua

Julkaistu:

IDC:n mukaan Suomessa oli viime vuonna massamuisteilla kaikkiaan 15,4 petatavua, kun edellisvuonna oli päästy 9,86 petatavuun.

Pelkästään ulkoisissa tallennusjärjestelmissä oli viime vuonna 10,9 petatavua, kun vuonna 2005 sama luku oli 6,1 petatavua. Yksi petatavu on tuhat teratavua.

Alan suurin yhtiö maailmanlaajuisesti on EMC, jonka osuus markkinoista on neljännes.

Suomen suurin massamuistien toimittaja on IDC:n mukaan HP. Sen osuus maamme tallennusliikevaihdoista oli viime vuonna IDC-tilastojen mukaan 39 prosenttia ja san-tallennusverkkotuotteissa 54 prosenttia.

Suomen tallennusmarkkinoiden arvo oli viime vuonna 116 miljoonaa euroa. Markkinoiden kolme suurinta yhtiötä ovat HP, EMC ja IBM.

EMC ei sulata HP:n ykköspaikkaa

EMC:n maajohtaja Lauri Wuorenheimo pitää IDC:n keräämiä Suomen tallennusmarkkinoita koskevia yhteenvetoja höpö-höpö-tietoina.

- Luvut johdetaan matemaattisesti laitetoimittajilta saaduista Euroopan luvuista ilman perusteellista maakohtaista analyysiä. Näin ollen luvut ovat varsinkin pienissä Euroopan maissa vain suuntaa-antavia. EMC:n osalta Suomen kohdalla virhe on moninkertainen. Tämä virhe muuttaa todelliset markkinaosuudet päälaelleen.

Virheitä syntyy, koska yhtiöiden myynnit eivät aina kirjaudu siihen maahan, johon kaupat on tehty. Esimerkiksi EMC:n myynti Suomessa kirjautuu Irlantiin. Irlannista maksetaan sitten myyntikomissio Suomeen.

IDC:n tiedot kertovat EMC:n Suomen myynniksi 8,5 miljoonaa dollaria vuodelle 2005 ja 10,1 miljoonaa dollaria vuodelle 2006 ja myydyiksi kappalemääräiseksi volyymiksi 51 ja 58 yksikköä.

- Kansainvälisissä it-taloissa vain tuloksella on merkitystä ja yleisesti maaorganisaatioissa tavoitellaan miljoonavaihtoa per henkilö. Jos IDC:n Suomen luvut pitäisivät paikkansa, henkilöstömme määrä olisi vain kymmenkunta nykyisestä 60 hengestä, Wuorenheimo sanoo.

Oikeita tietoja Suomen myynnistä Wuorenheimo ei voi antaa, koska yhdysvaltalaista pörssiyhtiötä sitovat tiukat tiedotussäännöt.

HP:lla ei Wuorenheimon kritiikkiä ymmärretä.

- IDC luvut ovat kohdallamme hyvin tarkkoja, luotamme ulkopuoliseen tahoon, kertoo myyntijohtaja Mika Karpala HP:ltä..

- Suuria heittelyjä ei ole viiden vuoden aikajänteellä tapahtunut Kaikki virheet, joita me olemme löytäneet, on korjattu IDC:ssä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suora lähetys seisahtui: Meteorologi purskahti itkuun ruudussa – ainutkertainen tapaus leviää netissä

    2. 2

      Poliisi: Sukellusvenemysteeriin liittyvä ruumis silvottu tahallaan

    3. 3

      Minttu Räikkönen hurmasi Helsingin ydinkeskustassa – viimeisen päälle tyylikäs look!

    4. 4

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    5. 5

      Tiellä hidastelleet kuohuttivat palomestaria kuolonkolarin raivaustöissä – ”Autoilijoiden tulisi keskittyä ajamiseen”

    6. 6

      Kommentti: Päättäjät hehkuttavat Ahvenanmaan työllisyysihmettä – oikeasti sen kustantaa muu Suomi

    7. 7

      Isis yritti räjäyttää Barbie-nukkeen ja lihamyllyyn kätketyt pommit lentokoneessa – matkatavaroiden ylipaino esti terrori-iskun

    8. 8

      Sisäministeri: Vierastaistelijoiksi lähteneille Suomen kansalaisille harkitaan porttikieltoa Suomeen

    9. 9

      Poliisi Länsiväylän kuolonkolarista: Onnettomuus näyttäisi johtuneen huomattavasta nopeuserosta

    10. 10

      Räikköset aiheuttivat megayllätyksen Helsingissä! Pikku-Robin, 2, varasti huomion lavalla – myös Minttu mukana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    2. 2

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    3. 3

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    4. 4

      Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

    5. 5

      Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

    6. 6

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    7. 7

      Silminnäkijät: Seinäjoella iso poliisioperaatio – mukana koirapartioita

    8. 8

      Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

    9. 9

      Turun puukotusiskun pääepäilty vangittiin – myönsi aiheuttamansa kuolemat

    10. 10

      Prinsessa Diana käytti vihki- ja kihlasormuksiaan vielä neljä vuotta eronsa jälkeen – taustalla sydäntäsärkevä syy

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suora lähetys seisahtui: Meteorologi purskahti itkuun ruudussa – ainutkertainen tapaus leviää netissä

    2. 2

      Poliisi: Sukellusvenemysteeriin liittyvä ruumis silvottu tahallaan

    3. 3

      Minttu Räikkönen hurmasi Helsingin ydinkeskustassa – viimeisen päälle tyylikäs look!

    4. 4

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    5. 5

      Tiellä hidastelleet kuohuttivat palomestaria kuolonkolarin raivaustöissä – ”Autoilijoiden tulisi keskittyä ajamiseen”

    6. Näytä lisää