Digitoday

Eurooppa syöksyy kohti langattomuutta

Julkaistu:

Lexmarkin teettämä kansainvälinen tutkimus osoittaa Euroopan olevan menossa kohti langattomuutta. Samoin tutkimus kertoo liikkuvuuden lisääntyvän niin kotona kuin kodin ulkopuolella.

Seuraavien viiden vuoden aikana pyrkimyksenä on mahdollistaa yhteydet riippumatta siitä, missä ihmiset ovat. Tämän osoittaa Lexmarkin teettämä tutkimus, jossa vastaajia oli yhdeksän tuhatta eri puolilla maailmaa. Tutkimuksen teki mielipidetutkimuksiin erikoistunut Ipsos.

Internetillä katsotaan olleen suurin merkitys tuottavuuden parantajana viimeisen 50 vuoden aikana. Lähitulevaisuutta hallitsevat sitä vastoin tekniset innovaatiot, jotka tuovat entistä enemmän joustavuutta jokapäiväiseen elämään. Näistä mainittakoon muun muassa langattomat verkot, älykortit ja kannettavat laitteet.

Internetiä pidetään todellisena tuottavuuden parantajana. Lisäksi tulokset osoittavat sen olevan yhä enenevässä määrin kodin käyttöhyödyke.  90 prosentilla tutkimuksessa mukana olleista on laajakaistayhteys ja heidän mukaansa se on mahdollistanut positiivisia muutoksia jokapäiväisessä elämässä. Heidän toiveena on hyödyntää sitä yhä enemmän ja lisätä käytön osalta riippumattomuutta paikasta.

Mobiilius miellyttää kaikkialla
 
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY
Näyttää siltä, että nämä ennusteet perustuvat trendeihin, jotka ovat jo täällä, Lexmark arvioi. Vastaajat kaikissa maissa suhtautuivat erittäin positiivisesti mobiliteettiin:
* 41 prosentilla eurooppalaisista vastaajista on langaton verkko kotona
* 80 prosenttia katsoo sen jo parantaneen tuottavuutta
* Lähes puolet niistä vastaajista, joilla ei ole langatonta verkkoa, suunnittelee hankkivansa sellaisen lähitulevaisuudessa.
 
Tutkimus osoittaa, että laajakaistayhteydet ovat todellisuutta kaikilla markkinoilla ja yhteydet vain paranevat, kun mennään kohti vuotta 2012.
 
Euroopassa langattomien laitteiden myynti on lisääntymässä merkittävästi, ja kuluttajat pystyvät hyödyntämään tuottavuuden paranemisen tarjoamia etuja. Tärkeimmät tuotealueet, joissa hankintoja tehdään, ovat kodin viihde-elektroniikka, kannettavat tietokoneet ja tulostimet.
 
Ipsos teki tutkimuksen online-kyselynä helmikuussa. Mukana olivat seuraavat maat: Alankomaat, Belgia, Espanja, Iso-Britannia, Italia, Itävalta, Puola, Ranska, Saksa, Sveitsi, Tanska, Kanada, Meksiko, USA, Australia, Brasilia, Japani, ja Etelä-Afrikka.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Aku Louhimiehen ala-asteikäinen poika palasi kesälomalta kouluun – järkyttynyt opettaja soitti heti kotiin: ”Sain sitten selittää”

    2. 2

      Onko boarding-passissasi salainen koodi SSSS? 4 kirjainta, joita et halua nähdä

    3. 3

      Trump: Sotilaallinen isku Pohjois-Koreaan on mahdollinen ja tuhoisa

    4. 4

      Hoitaja parjasi maahanmuuttajia videolla – asiakas hämmästyi: ”Hän oli terveysaseman paras pistäjä”

    5. 5

      Uhkaava tilanne suomalaisten lomalennolla – matkustaja hyökkäsi kohti henkilökuntaa

    6. 6

      Sanna, 21, kuihtui syömishäiriössä vain 34-kiloiseksi: ”Näen kuvassa luurangonlaihan ja surullisen tytön”

    7. 7

      Anni Hautala julkaisi harvinaisen kuvan yhdessä Niko Kivelän kanssa – ”Komia pari”

    8. 8

      MTV:n teiniäiti palasi aikuisviihteen pariin: esitteli uutta vartaloaan bikineissä – äiti ja miesystävä järkyttyivät syvästi muutoksesta

    9. 9

      Laboratoriohoitaja kertoo videolla satuttavansa tahallaan maahanmuuttajia – HUSLab: ”Olen hyvin järkyttynyt”

    10. 10

      Tämän koneen lennot hermostuttavat Pohjois-Koreaa: USA:lla on Guamin saarella kuusi B-1B-pommittajaa, jotka saisivat aikaan massiivista tuhoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    2. 2

      Eija kertoo Ylen dokumentissa: Isä silppusi viimeisenä tekonaan 350 000 euroa perintörahoja liisteriveteen

    3. 3

      MTV:n teiniäiti palasi aikuisviihteen pariin: esitteli uutta vartaloaan bikineissä – äiti ja miesystävä järkyttyivät syvästi muutoksesta

    4. 4

      Mies makasi 15 vuotta tiedottomassa tilassa – sitten tutkijat osuivat oikeaan hermoon

    5. 5

      Tänne suomalaiset matkustavat syys­lomalla – häikäisevän kaunis kaupunki, oluttuoppi 1,25 €

    6. 6

      Miten paljon housut oikein voivat paljastaa? Miley Cyrusin muutoin herttaisen asun alaosa ei peittänyt mitään

    7. 7

      Onko boarding-passissasi salainen koodi SSSS? 4 kirjainta, joita et halua nähdä

    8. 8

      Venäläistä pariskuntaa epäillään 30 murhasta ja kannibalismista – kännykän kuvat paljastivat yhden historian karmeimmista tapauksista

    9. 9

      Aku Louhimiehen ala-asteikäinen poika palasi kesälomalta kouluun – järkyttynyt opettaja soitti heti kotiin: ”Sain sitten selittää”

    10. 10

      Aku Hirviniemi riudutti itsensä Hietasen rooliin: Laihtui 13 kiloa kahdessa kuukaudessa – näin äärimmäinen prosessi tapahtui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    3. 3

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    4. 4

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    5. 5

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    6. 6

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    7. 7

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    8. 8

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    9. 9

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    10. 10

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Aku Louhimiehen ala-asteikäinen poika palasi kesälomalta kouluun – järkyttynyt opettaja soitti heti kotiin: ”Sain sitten selittää”

    2. 2

      Onko boarding-passissasi salainen koodi SSSS? 4 kirjainta, joita et halua nähdä

    3. 3

      Trump: Sotilaallinen isku Pohjois-Koreaan on mahdollinen ja tuhoisa

    4. 4

      Hoitaja parjasi maahanmuuttajia videolla – asiakas hämmästyi: ”Hän oli terveysaseman paras pistäjä”

    5. 5

      Uhkaava tilanne suomalaisten lomalennolla – matkustaja hyökkäsi kohti henkilökuntaa

    6. Näytä lisää