Digitoday

Valikko

Yhden lomakkeen yhteishaku tulossa yliopistoihin

Julkaistu:

Tietotekniikan palveluyritys WM-data toimittaa Opetushallitukselle yliopistojen sähköisen hakujärjestelmän. Uusi hakujärjestelmä sisältää sähköisen hakulomakkeen sekä hakemista tukevan asiointipalvelun, jonka kautta hakija voi myös ottaa opiskelupaikan vastaan.

Hakujärjestelmän avulla toteutetaan yliopistojen tuleva yhteishaku, johon kuuluvat kaikkien suomalaisten yliopistojen päävalinnat. Järjestelmän avulla voidaan toteuttaa myös yliopistojen omia erillishakuja.

Osapuolten mukaan järjestelmä yksinkertaistaa hakuprosessia niin hakijan kuin oppilaitosten kannalta esimerkiksi vähentämällä oleellisesti paperisten hakulomakkeiden määrää.

Yliopistojen yhteishaku otetaan käyttöön ensimmäistä kertaa syksyllä 2008, jolloin haetaan keväällä 2009 alkavaan koulutukseen. Tällöin opiskelijat hakevat ensimmäistä kertaa yhdellä hakulomakkeella korkeintaan yhdeksään eri yliopistoon, joista paikan saa vastaanottaa vain yhteen yliopistoon.

- Yliopistojen erilaiset hakukriteerit ja -käytännöt ovat tietojärjestelmän toteutuksen kannalta isoja haasteita, kun haku tapahtuu yhdellä sähköisellä hakulomakkeella. Yhdessä WM-datan kanssa pystymme kuitenkin toteuttamaan hakijan kannalta yksinkertaisen lomakkeen, joka palvelee myös kunkin yliopiston erityistarpeita, projektipäällikkö Vilho Kolehmainen Opetushallituksesta sanoo.

Uusi opiskelijahakujärjestelmä vaatii sähköisen tunnistautumisen. Opetushallitus odottaa, että jo syksyllä 2008 98-99 prosenttia kaikista yliopistohauista tehdään uudessa hakujärjestelmässä. Tämä tarkoittaa noin 70 000 hakijaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    2. 2

      Pia, 25, hylkäsi asianajajan työn ja ryhtyi Instagram-tähdeksi – tienaa nyt muhkeat summat povekkailla kuvilla: ”Halusin haastaa itseni”

    3. 3

      200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

    4. 4

      MTV: Loviisan metsistä löytyi kadonneen Riinan tavaroita – tekikö hän nuotion metsään?

    5. 5

      Putin vastaili venäläisnuorten kysymyksiin Sotshissa: Näihin arvoituksiin hän haluaisi vastauksia – nosti yllättäen esille suomalais-ugrilaiset

    6. 6

      Mosulista kiinni otettu teinityttö on jihadistien riveihin liittynyt Linda – 16-vuotiasta saksalaista voi uhata jopa kuolemanrangaistus Irakissa

    7. 7

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    8. 8

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    9. 9

      Juna törmäsi radalle päätyneeseen Toyotaan – ”Siinä kohtaa ei ole tasoristeystä”

    10. 10

      Miksi lastenohjelmien hahmot kiihottavat perheenisiä? Seksuaaliterapeutti: Fetissit voivat olla monenlaisia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    2. 2

      Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

    3. 3

      Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

    4. 4

      Outo haju kellarissa paljasti – rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

    5. 5

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    6. 6

      Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

    7. 7

      Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

    8. 8

      Pete Parkkosen keikka Tikkurilassa sai huvittavia piirteitä: ”Ei tässä ole mitään järkeä enää!”

    9. 9

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    10. 10

      Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    4. 4

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    5. 5

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    2. 2

      Pia, 25, hylkäsi asianajajan työn ja ryhtyi Instagram-tähdeksi – tienaa nyt muhkeat summat povekkailla kuvilla: ”Halusin haastaa itseni”

    3. 3

      200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

    4. 4

      MTV: Loviisan metsistä löytyi kadonneen Riinan tavaroita – tekikö hän nuotion metsään?

    5. 5

      Putin vastaili venäläisnuorten kysymyksiin Sotshissa: Näihin arvoituksiin hän haluaisi vastauksia – nosti yllättäen esille suomalais-ugrilaiset

    6. Näytä lisää