Digitoday

Valikko

SAP-gurut purkavat sapetustaan

"It-alan ammattilainen; sapettaako", on kysymys, jota on esitetty kahden viikon ajan radiossa, netissä sekä keskustelupalstoilla. Tiedotteen mukaan kampanjasta on muodostunut ilmiö it-alan asiantuntijoiden keskuudessa.
Samaan aikaan kun tietotekniikka-alan tuotantoresursseja ulkoistetaan kilpaa halpatyömaihin, monella suomalaisella tietotekniikan palveluyrityksellä on asiantuntijoista todellinen resurssipula, kampanjan taustavoimat Ciber Novasoft ja BrandSon katsovat.

Yhtiöiden mukaan tilanne onkin johtanut siihen, että monissa it-yrityksissä painetaan pitkää päivää kovassa työpaineessa, mikä asettaa haasteita niin työssä jaksamiselle kuin perheen ja työn yhteensovittamiselle. Kaksikko korostaakin, että it-alan työt eivät todellaan ole loppumassa Suomesta.

Sapettaako.fi? - kampanja haastaa it-alan asiantuntijoita testaamaan itsensä ja työpaikkansa sekä vertaamaan omia tuloksia, "web 2.0 -hengessä", muiden testiin vastanneiden tuloksiin. Kahden ensimmäisen viikon aikana kampanjasta on muodostunut kohderyhmässään ilmiö; Suomen arviolta neljästätuhannesta SAP-asiantuntijasta lähes joka neljäs on testannut itsensä ja laittanut viral-viestejä liikkeelle osoitteessa www.sapettaako.fi.

Yllättäviä lähestymisiä

Kampanjan avulla pyritään selvittämään miten vaativissa asiantuntijatehtävissä, kuten SAP-konsultoinnissa, työskentelevät henkilöt viihtyvät töissään, mitkä tekijät ovat heille merkittäviä työpaikkaa arvioitaessa tai vaihdettaessa sekä millaisia haasteita he kokevat vaativan asiantuntijatyön ja perhe-elämän yhteensovittamisessa.

Kiristynyt kilpailu osaajista asettaa uusia haasteita myös rekrytointimarkkinoinnille. Vanhan markkinoinnin viisauden mukaan on "turha odottaa poikkeavan hyviä tuloksia toistamalla vanhoja keinoja yhä uudestaan". Tarvitaan kohde-ryhmää puhuttelevaa ja aktivoivaan lähestymistä.

Kampanjasta vastaa SAP-asiantuntijayritys Ciber Novasoft Oy, joka kampanjan avulla saa tietoa kohderyhmästä ja huippuasiantuntijoiden työpaikalleen asettamista vaatimuksista ja toiveista. Tämän tiedon avulla Ciber kehittää omaan toimintaansa ja samalla myös markkinoi itseään aktiivisena työnantajana ja SAP-asiantuntijana.

Kampanjan suunnittelusta ja toteuttamisesta on vastannut mainostoimisto BrandSon. Osana kampanjaa valittuja SAP-asiantuntijoita lähestytään myös yllättävillä henkilökohtaisilla lähestymisillä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    2. 2

      Juhlarahassa kuva kansalaissodan teloituksesta – valtiovarainministeri Orpo: ”En voi lainkaan käsittää tätä”

    3. 3

      Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuosipalkkasi verran?

    4. 4

      Suomalainen asiantuntija pitää Toni Niemisen toimintaa ”yksiselitteisesti typeränä” – antoi huiman hinta-arvion mitaleille!

    5. 5

      Niukassa napapaidassa tanssivan Laura Voutilaisen seksikäs Vain elämää -esitys saa Robinin punastumaan – ”Pikkasen pornoa toimintaa!”

    6. 6

      Temptation Islandilla rajat ylittänyt Pauliina, 21, kertoo mitä kohuyönä todella tapahtui – ”Pelotti, mitä Niklakselle näytetään”

    7. 7

      Veikkausliigaa pelanneelle jalkapalloilijalle ehdotonta vankeutta kahdesta raiskauksesta

    8. 8

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    9. 9

      Asiakirjat julkisiksi: tästä Kaisa Liskin sovitussa kunnianloukkaus­syytteessä oli kyse

    10. 10

      Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    3. 3

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    4. 4

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    5. 5

      Osaatko ratkaista puusepän pulman?

    6. 6

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    7. 7

      Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

    8. 8

      Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

    9. 9

      Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

    10. 10

      Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    8. 8

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    9. 9

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    10. 10

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    2. 2

      Juhlarahassa kuva kansalaissodan teloituksesta – valtiovarainministeri Orpo: ”En voi lainkaan käsittää tätä”

    3. 3

      Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuosipalkkasi verran?

    4. 4

      Suomalainen asiantuntija pitää Toni Niemisen toimintaa ”yksiselitteisesti typeränä” – antoi huiman hinta-arvion mitaleille!

    5. 5

      Niukassa napapaidassa tanssivan Laura Voutilaisen seksikäs Vain elämää -esitys saa Robinin punastumaan – ”Pikkasen pornoa toimintaa!”

    6. Näytä lisää