Digitoday

Valikko

RIAA: Piraattiopiskelijat rauhoittuvat

Julkaistu:

Yhdysvaltain levyteollisuuden etujärjestö RIAA on lähettänyt helmikuussa 400 tietokoneiden käyttäjälle tarjoussopimuksia musiikkipiratismismin hyvittämisestä kolmeentoista yliopistoon. Järjestön edustajan mukaan jo 116 sopimusta on jo tehty.

RIAA on lähettänyt alennussovittelukirjeitä kolmeentoista yliopistoon. Yliopistoja on puolestaan kannustettu jakamaan kirjeet nimetyille opiskelijoille. Kirjeissä kehotetaan opiskelijaa ottamaan yhteyttä järjestöön, jotta sopimus saadaan tehtyä ennen oikeuteen joutumista.

RIAA on kieltäytynyt kuitenkin antamasta sovittelujen yksityiskohtia.

Ohion yliopiston opiskelija kertoi uutissivusto Siliconvalleylle saamastaan kirjeestä, jossa hänen kerrottiin levittäneen 878 äänitiedostoa korottaen korvausvaatimuksen yli 590 tuhannen dollarin. RIAA:n lähettämien kirjeiden mukaan yhden kappaleen hyvityshinta on 750 dollaria.

Ohion yliopiston asianajajan mukaan opiskelijoiden normaali sovittelu summa on ollut 3 000 dollaria, mutta joissakin tapauksissa sovittelu on noussut jopa 5 000 dollariin saakka.

RIAA lähetti toisen kirje-erän toissaviikolla. 405 opiskelijalle 23 yliopistoon.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lehti: Tällainen oli Manchesterin terroristin pirullinen pommi: ”Kuin sata luotia kerralla”

    2. 2

      Miksi mies muuttuu viileäksi ja etäiseksi orgasmin jälkeen? Asiantuntija vastaa

    3. 3

      Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskusta epäilty Salman Abedi

    4. 4

      Bachelor-Tuomaksen ja Ninjan rakkaus ei kestänyt – päätyivät eroon: ”Meille tuli vahvoja erimielisyyksiä”

    5. 5

      Britannian terroriuhkataso nostettiin ”kriittiseksi” – uuden hyökkäyksen uhka on välitön

    6. 6

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    7. 7

      KP: Toimitusjohtaja Aimo Korte on kuollut – menehtyi auto-onnettomuudessa Venäjällä

    8. 8

      Bachelor-Tuomas särki valittunsa sydämen – poikamiehen valitseman Ninjan itkuinen tilitys: ”Kyllä mä rakastan vielä Tuomasta”

    9. 9

      Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

    10. 10

      Syvästi järkyttynyt Ariana Grande lensi takaisin kotiin Floridaan – miten käy kiertueelle?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    3. 3

      Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

    4. 4

      Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

    5. 5

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    6. 6

      Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

    7. 7

      Koskettava kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista leviää – Manchesterin pelastajien työn symboli

    8. 8

      Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

    9. 9

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    10. 10

      Joen kojelautakamera tallensi räjähdyksen – mies odotti autossa rakkaitaan keikalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    8. 8

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    9. 9

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    10. 10

      Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lehti: Tällainen oli Manchesterin terroristin pirullinen pommi: ”Kuin sata luotia kerralla”

    2. 2

      Miksi mies muuttuu viileäksi ja etäiseksi orgasmin jälkeen? Asiantuntija vastaa

    3. 3

      Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskusta epäilty Salman Abedi

    4. 4

      Bachelor-Tuomaksen ja Ninjan rakkaus ei kestänyt – päätyivät eroon: ”Meille tuli vahvoja erimielisyyksiä”

    5. 5

      Britannian terroriuhkataso nostettiin ”kriittiseksi” – uuden hyökkäyksen uhka on välitön

    6. Näytä lisää