Digitoday

Valikko

LVM: digiasennuksessa käy kuhina

Liikenne- ja viestintäministeriön käynnistämä digisovittimien asennuskampanja on tuottanut jo yli tuhat yhteydenottoa. Ministeriön mukaan lukema kertoo, että asennuspalvelu on aloittanut vilkkaasti. Pieniä ongelmiakin on alkupäiville mahtunut.
Palvelu alkoi 12. helmikuuta ja kestää 9. maaliskuuta saakka. Neljän ensimmäisen päivän aikana asennustilauksia on vastaanotettu 1225. Näistä kaksisataa on jo hoidettu.
Eläköön yhteys -kampanjan aikana iäkkäät voivat tilata kotiinsa maksuttoman digiasentajan. Vapaaehtoiset asentajat tulevat asentamaan asiakkaan etukäteen hankkiman digisovittimen.
LVM:n mukaan palvelu on yleisesti ottaen sujunut hyvin. Pieniä ongelmia on ollut muun muassa yhteystietojen oikeellisuudessa. Lisäksi osa asennuskampanjan palvelunumeroihin soittaneista ei ollut vielä tehnyt laitehankintaa.
Palvelu on valtakunnallinen. Asentajia on periaatteessa koko maassa, mutta toiminnan järjestäjät eivät voi luvata, että aivan jokaista palvelun tilaajaa pystytään palvelemaan.
Eläköön yhteys -kampanjassa ovat liikenne- ja viestintäministeriön lisäksi mukana Suomen Lions-liitto, Helsinki Missio ja Tampereen evankelisluterilaisen seurakuntayhtymän Diakoniakeskus.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    2. 2

      Täällä asuvat Suomen tyytyväisimmät asukkaat – listalla uusi kärkikunta

    3. 3

      Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

    4. 4

      Salatuissa elämissä synkkä kohtaus: Äiti ja tytär hukuttautuivat mereen – fanit kauhistuivat suosikkihahmon kuolemasta

    5. 5

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    6. 6

      Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

    7. 7

      Charlize Theronin erittäin antava kaula-aukko sai kamerat räpsymään – napaan asti uurrettua dekolteeta ei voinut olla katsomatta

    8. 8

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    9. 9

      James Cookin 250 vuotta vanhaa liiviä ei saatu myytyä huutokaupassa – ”Tällainen löytö tulee vastaan kerran elämässä”

    10. 10

      Testaa, kuinka hyvin pärjäisit suosikkikisassa – pelaa IS:n Heikoin lenkki -visaa!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    2. 2

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    3. 3

      Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

    4. 4

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    5. 5

      "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

    6. 6

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    7. 7

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    8. 8

      Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

    9. 9

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    10. 10

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    8. 8

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    9. 9

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    2. 2

      Täällä asuvat Suomen tyytyväisimmät asukkaat – listalla uusi kärkikunta

    3. 3

      Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

    4. 4

      Salatuissa elämissä synkkä kohtaus: Äiti ja tytär hukuttautuivat mereen – fanit kauhistuivat suosikkihahmon kuolemasta

    5. 5

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    6. Näytä lisää