Digitoday

Valikko

Tekijänoikeudet sopimuspohjalle

Julkaistu:

Julkinen sektori voisi ottaa innovaatiot käyttöön ennen muita.
- Julkishallinto voisi toiminnallaan suunnata innovaatiotoimintaa. Käytännössä se tarkoittaa, ettei osta sitä vanhaa tuttua vaan uusia ja innovatiivisia tuotteita, sanoo suunnittelija Ville-Veikko Ahonen hallituksen tietoyhteiskuntahankkeesta.

Kansallisen tietoyhteiskuntastrategian yhdeksän kärkihankkeen joukkoon kuuluu muun muassa tekijänoikeuksien jatkokehittämistä, innovaatiojärjestelmän uudistamista ja laajakaistayhteyksien nopeuden kasvattamista. Erityistä huomiota on kiinnitetty myös pk-yrityksiin.

Tekijänoikeuksia pohdittiin strategian suunnittelun aikana Ahosen mukaan paljon. Kaksi asiaa nousi esiin: työsuhdetekijänoikeudet sekä drm (digital rights management) ja monikanavajakelu tietoyhteiskunnassa.

- Tulimme siihen tulokseen, että tekijänoikeuksia ei hoideta kuntoon millään lainsäädännöllä. On kehitettävä erilaisia sopimusmalleja eri toimijoiden kuten sisällöntuottajien ja jakelukanavien kanssa. Lainsäädäntöhän kulkee aina jälkijunassa. Tekijänoikeudet vaativat myös asennetyötä, Ahonen kertoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tältä näytti Alkon kassalla juuri ennen sulkemista juhannusaattona – ”Kyllä niitä melkein joka juhannus tulee”

    2. 2

      Ohikulkija löysi noin 20-vuotiaan miehen kuolleena ojasta Pirkkalassa

    3. 3

      Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

    4. 4

      F1-harjoituksissa melkoinen sirkus – floppikuski ajoi seinään

    5. 5

      Samuel Purola teki huippujuoksun – SE jälleen murskaksi!

    6. 6

      Kansanedustajien vinkit juhannuksen viettoon ja mahdolliseen krapulaan: ”Sillä lähtee aivan varmasti”

    7. 7

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    8. 8

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    9. 9

      Tunnistatko hukkumisreaktion? Yksi kysymys voi pelastaa hengen

    10. 10

      Noin 30-vuotias nainen hukkui Pyhtäällä – juhannuksena jo kaksi hukkumisonnettomuutta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    3. 3

      Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

    4. 4

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    5. 5

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    6. 6

      Prinssi Harrylta riipaiseva muisto prinsessa Dianan hautajaisista: ”Ketään lasta ei saisi pakottaa tekemään niin”

    7. 7

      Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

    8. 8

      NBA:n varaustilaisuus sai Chicago Bullsin fanit hiiltymään somessa – Markkaselle tylyä tekstiä

    9. 9

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    10. 10

      Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    2. 2

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    6. 6

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    7. 7

      Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    10. 10

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tältä näytti Alkon kassalla juuri ennen sulkemista juhannusaattona – ”Kyllä niitä melkein joka juhannus tulee”

    2. 2

      Ohikulkija löysi noin 20-vuotiaan miehen kuolleena ojasta Pirkkalassa

    3. 3

      Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

    4. 4

      F1-harjoituksissa melkoinen sirkus – floppikuski ajoi seinään

    5. 5

      Samuel Purola teki huippujuoksun – SE jälleen murskaksi!

    6. Näytä lisää