Digitoday

Kuka auttaisi tavis-surfaajaa?

Julkaistu: , Päivitetty:

Kaimani ennusti internetin romahtavan tänä vuonna. Olen odotellut romahdusta, mutta laajakaistani toimii vieläkin. Onhan vielä jokunen viikko jäljellä. Internet on osa tietoyhteiskuntaa, ehkäpä sen selkäranka tai hermosto. Mutta löytyykö mistään yksittäisen tavis-surfaajan oikeuksien puolustajaa?
Professori Hannu Kari revitteli internetin tulevaisuuden näkemyksiään pari vuotta sitten ja sai netin keskustelulinjoja tukehtumaan. Kaiman lausunnot olivat lähtökohtaisesti ehdollisia, luulisin, mutta moni lukija ei niitä aivan sellaisiksi tulkinnut.

Toisaalta Kari on kertonut kantansa ja näkemyksiään myöhemmin uusin sanakääntein. Voimakkaimpiin väitteisiin on aina tullut mukaan kysymysmerkki.

On harmittavaa olla ennustajaeukko, jonka ennustukset eivät toteudukaan. Maailman loppuakin on ennustettu moneen kertaan. Internetin romahtamisen suhteen aika käy vähiin.

Huonompaan suuntaan mennään

Kari ennusti kyllä aivan oikein, että roskapostien määrä lisääntyy rajusti ja käyttäjät saavat jopa päivittäin rikollisia verkkohyökkäyksiä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Tästä voi oppia sen, että käyttäjätunnusta ja tunnuslukuja tai salasanaa ei kannata antaa tuntemattomalle sähköpostiviestille. Joskus kalasteluviestit ovat naurettavia, ja niiden mukaan minullakin olisi pankkitili juuri siinä pankissa USA:ssa.

Suomessa ainoa korvauksiin johtanut kalastelutapaus lienee Nordean asiakkaille sattuneet taannoiset tilien tyhjennykset.

Käyttäjätunnukset ja salasanat ovat asiakkaan vastuulla, mutta kyseisissä tapauksissa pankki teki Robin Hood -tempun ja korvasi asiakkaille menetykset, pankin edustajan mukaan, asiakkaan henkilökohtaisista ja elämäntilanteeseen liittyvistä syistä. Hyvä näin.

Kuka auttaa tavis-surfaajaa?

Kun teollinen yhteiskunta syntyi pari sataa vuotta sitten, työntekijät vähitellen yhdistyivät, ja se loi heille turvaa elämään. Syntyi yhteisö, ”community”. Se piti ryhmien puolta ja samalla vaikutti yksilöiden asemaan ja työehtoihin.

Tietoyhteiskunnassa samat periaatteet eivät enää päde. Missä on se yhteisö, joka ajaa tietoyhteiskunnan kansalaisten etuja?

Internet-käyttäjä on yleensä ongelmiensa kanssa yksin. Joillekin Internet on kuin kävelemään opettelua, jollekin toiselle ihan muuta.

Koska käyttäjien vaatimukset ovat erilaisia, pitää tarjota myös heille sopivia ratkaisuja. Meitä on Euroopassa reilut 300 miljoonaa nettikäyttäjää???

CECUA yrittää Euroopassa

Yhdeksi internet-käyttäjien puolestapuhujaksi on noussut tohtori Jon Thorhallssonin vetämä CECUA , joka kutsuu itseään Euroopan tietokonekäyttäjien yhteenliittymäksi. CECUA:n konttori on EU:n sydämessä Islannin suurlähetystössä Brysselissä. Tunnen Jonin vuosien takaa, ja varmasti mies on paikallaan.

CECUA:n tavoitteena on ajaa eurooppalaisten internet-käyttäjien etuja. Tavoite on yleisesti ottaen hyvä, mutta konkreettisuudessa olisi toivomisen varaa. Toisen ongelman muodostavat vaikuttamisen keinot, vaikka Jonilla on hyvät keskusteluyhteydet EU-poliitikkoihin.

Astrid Thors, joka oli meppinä edellisellä kierroksella, toimi aktiivisesti asiassa EU-puolelta. Viime aikoina ei ole kuulunutkaan mitään, vaikka jokainen suomalainen meppi käyttää varmasti nettiä ja sähköpostia päivittäin. Niin myös Anneli, Lasse, Esko ja Alexander.

Anneli Jäätteenmäki ja Lasse Lehtinen voisivat ryhdistäytyä vaikuttamaan kehitykseen valiokunnissaan kuluttajien kannalta, ja Esko Seppänen voisi panna vauhtia työntekijöiden ja potentiaalisten uusien internet-käyttäjien kannalta. Alexander Stubbina hoitaisin homman paremman tulevaisuuden nimissä.

Kaikki urhoollisia internet-sotureita, taviksien puolesta?

Hannu Kulju on kansainvälisen liiketoiminnan kehittämiseen erikoistunut asiantuntija ja Nextpark Oy:n toimitusjohtaja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

    2. 2

      Suomen elämänlanka voisi katketa kriisitilanteessa – tämä on huonosti tunnettu uhka

    3. 3

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    4. 4

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    5. 5

      Finnairin lento Helsingistä Tokioon palasi takaisin – oli ehtinyt jo Uralin taakse

    6. 6

      Asutko keskimääräistä leveämmin? Katso kotikuntasi asuntojen keskikoko – alueelliset erot valtavia

    7. 7

      Marja Salo ihastui 16-vuotiaana amerikkalaispoikaan – lähti 12 vuotta myöhemmin tämän perään

    8. 8

      Kreikkalaisnaisten surkea huumereissu: 700 euron palkkio jäi saamatta, poliisi seurasi Torniosta Lahteen ja pidätti koko joukon

    9. 9

      Täällä Isis käy eloonjäämistaistelunsa: ”Kaikki sen voimat kokoontuvat sinne”

    10. 10

      Suomalainen ex-huippukiekkoilija avautui elämänsä pelottavista käänteistä – lue pysäyttävä tositarina 11 vuoden takaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    2. 2

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    3. 3

      Kim Jong-un haukkui Trumpia ennen­kuulumattoman rajusti – lue sanasta sanaan: ”Taltutan höppänän tulella”

    4. 4

      Napakympin kadoksissa ollut herra A löytyi myöhään torstai-iltana – neiti X:lle tehdyt oharit voivat johtaa sanktioihin

    5. 5

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    6. 6

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    7. 7

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    8. 8

      Hyvinkään ABC:n räjähdysmäisen palon syy selvisi – tuhot niin suuret, että purkaminen voi olla realismia

    9. 9

      Kaksi vaarallista vankikarkuria saatiin kiinni – löytyivät neljän kilometrin päästä vankilasta

    10. 10

      Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

    2. 2

      Suomen elämänlanka voisi katketa kriisitilanteessa – tämä on huonosti tunnettu uhka

    3. 3

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    4. 4

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    5. 5

      Finnairin lento Helsingistä Tokioon palasi takaisin – oli ehtinyt jo Uralin taakse

    6. Näytä lisää