Digitoday

Suomen tulli sähköistyy

Julkaistu:

Suomen tulli kertoo aloittavansa mittavat tietohallintohankkeet. Nyt uudistetaan koko 2600 työntekijän valtakunnallisen laitoksen toimistojärjestelmät.
Käynnissä on myös lukuisien sähköisen tulliasioinnin palvelujen suunnittelu ja toteutus yritysasiakkaita varten koko EU:n laajuisen eCustoms-hankkeen mukaisesti.

Sähköinen tulli eli eTulli tulee mahdollistamaan yrityksille kaiken tuontiin, vientiin ja passitukseen liittyvän asioinnin sähköisesti ja se tehostaa tullihallintoja kaikkialla EU:ssa, tiedote hahmottaa.

TietoEnator toimittaa

Nyt Suomen tulli uusii valtakunnallisesti koko toimistojärjestelmänsä ja työasemansa. Palvelutoimittajakseen tulli valitsi TietoEnatorin. Tänään allekirjoitettu sopimus on voimassa kaksi vuotta ja jatkuu sen jälkeen vuosi kerrallaan toistaiseksi.

- Kilpailutus toteutettiin kesän aikana. Toimittajalle oli asetettu tiukat kelpoisuusehdot, ja kolme toimittajaa osallistui kilpailun loppusuoralle. TietoEnatorin tarjous oli edullisin, kertoo Tullilaitoksen tietohallintojohtaja Arja Palo.

- Kesällä rekrytoimme jo yhdeksän uutta it-osaajaa Tullin tietohallintoon, ja tänä talvena laitamme hakuun vielä muun muassa arkkitehtuurien, dw-ratkaisujen ja projektijohtamisen asiantuntijapaikkoja. Seuraavaksi meillä uusitaan tietoliikenneratkaisut, ja hankinta on käynnistymässä.

Tulli on palvelu- ja lainvalvontaviranomainen, jonka tehtävänä on edistää ulkomaankaupan sujuvuutta, toimeenpanna verotusta ja suojata kuluttajia ja yhteiskuntaa torjumalla vaarallisten aineiden salakuljetusta sekä talousrikollisuutta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi tiedottaa Turun sarjapuukotuksesta kello 14 – Viisi kysymystä, joihin odotetaan vastauksia

    2. 2

      Netflix kertoi lopettavansa suosikkisarjansa – pornosivusto lupautui tekemään seuraavan kauden

    3. 3

      Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

    4. 4

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    5. 5

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Aivoinfarkti yllätti ruotsalaisen kiekkotähden vessanpöntöllä – koiran haukunta havahdutti vaimon apuun

    7. 7

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    8. 8

      Supon uhka-arvio: Riskilistalla 350 henkilöä, innostuneet radikaali-islamilaisesta propagandasta

    9. 9

      Valtteri Bottas paljastaa tuloksensa Cooperin testissä – pärjäisitkö F1-tähdelle 12 minuutin kilpailussa?

    10. 10

      Turvapaikanhakija kertoo TS:lle jahdanneensa hyökkääjää Turussa – ”Potkaisin jalallani toisen veitsistä kauemmaksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    3. 3

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    4. 4

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    5. 5

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    6. 6

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    7. 7

      Radiojuontaja avautuu suhdetragediastaan: avomies petti parin yhteisessä vuoteessa – ”Sain kirjeen nuoremmalta naiselta”

    8. 8

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä

    9. 9

      Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

    10. 10

      Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    8. 8

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    9. 9

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    10. 10

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi tiedottaa Turun sarjapuukotuksesta kello 14 – Viisi kysymystä, joihin odotetaan vastauksia

    2. 2

      Netflix kertoi lopettavansa suosikkisarjansa – pornosivusto lupautui tekemään seuraavan kauden

    3. 3

      Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

    4. 4

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    5. 5

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. Näytä lisää