Digitoday

Valikko

Puhtia nettiselailuun uudella teknologialla

Internet-verkossa toimiville palveluille on kehitetty yksityiskohtaisiin semanttisiin kuvauksiin perustuva alusta, Jyväskylän yliopisto tiedottaa.

Kaksivuotisessa ASG-hankkeessa luodulle alustalle määriteltiin arkkitehtuuri, jota semanttisia verkkopalveluja käyttöönsä haluavat yritykset voisivat dynaamisesti hyödyntää.

Yliopiston mukaan alustalla olevien palvelujen kuvaukset määritellään niin tarkasti, että yksittäinen palvelu on löydettävissä ja tarvittaessa yhdistettävissä muiden palveluiden kanssa uudeksi palveluketjuksi automaattisesti alustan toimesta.

Yhdistämällä palvelukeskeisen arkkitehtuurin (service oriented architecture, soa) ja semanttisen verkon sekä agenttiteknologian konsepteja ja tekniikoita pyrittiin luomaan uutta teknologiaa, jonka avulla yritykset voivat kehittää liiketoimintaprosessejaan yhä ketterämmiksi ja pystyvät reagoimaan nopeammin toimintaympäristön muutoksiin.

Vaikkapa turistin avuksi

Käytännössä palvelu voi toimia esimerkiksi turistin apuna. Henkilö voi määritellä kiinnostuksen kohteekseen vaikkapa oopperan, minkä jälkeen web-palveluja tarjoavat yritykset voivat tarjota hänelle tietoa paikallisista oopperanäytöksistä: niiden ajankohdan, sijainnin sekä ohjeet perille löytämiseksi.

Järjestelmä valitsee tilanteeseen sopivimman (kuten halvin tai nopein) tiedon tarjoajan. Järjestelmän dynaamisuus ulottuu myös virheistä toipumiseen: mikäli joku palveluntarjoaja ei vastaa palvelukutsuun, se voidaan korvata automaattisesti alustan toimesta toisella semanttisesti samanlaisella, yliopisto hahmottaa.

Tutkimushankkeeseen osallistui yhteensä 22 partneriorganisaatiota. Mukana oli Jyväskylän yliopiston Tietotekniikan tutkimusinstituutin lisäksi tutkimuslaitoksia Saksasta, Norjasta, Puolasta, Itävallasta ja Irlannista sekä Australiasta ohjelmistotuotannon, telekommunikaation ja telemaattisen teollisuuden ja koulutuksen aloilta.

Yrityksistä mukana olivat muun muassa Siemens, Telenor sekä Daimler-Chrysler sekä useita muita yrityksiä Puolasta, Saksasta ja Itävallasta. Hanke sai kaikkiaan 7.5 miljoonaa euroa rahoitusta EU:n kuudennelta puiteohjelmalta ja se jatkuu 28.2.2007 saakka.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    2. 2

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    3. 3

      20-vuotiaan Anna-Maijan mullistava keksintö – pasta valmistuu 10 sekunnissa

    4. 4

      Kiira Korpi kuuli 15-vuotiaana lausumansa kommentin: ”Herranjestas, olenko mä sanonut noin?”

    5. 5

      Entinen teini-idoli Pikku G palasi lavalle 10 vuoden tauon jälkeen! Liput myytiin loppuun alle tunnissa: ”Ensimmäinen reaktio oli, että ei”

    6. 6

      Uusi F1-paljastus: Valtteri Bottaksen pienellä virheellä suuri merkitys

    7. 7

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    8. 8

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    9. 9

      Näin sääntö-Suomen purkaminen on edennyt

    10. 10

      Krista Kosonen kritisoi suomalaisten nyrpeää suhtautumista perheisiin Trendissä: ”Suomessa unohdetaan, että lapset ovat lapsia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    2. 2

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    3. 3

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    4. 4

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    5. 5

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    6. 6

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    7. 7

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    8. 8

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    9. 9

      25-vuotias mies katosi Indonesiassa – löytyi valtavan pytonin vatsasta

    10. 10

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    6. 6

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    7. 7

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    8. 8

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    9. 9

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    10. 10

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    2. 2

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    3. 3

      20-vuotiaan Anna-Maijan mullistava keksintö – pasta valmistuu 10 sekunnissa

    4. 4

      Kiira Korpi kuuli 15-vuotiaana lausumansa kommentin: ”Herranjestas, olenko mä sanonut noin?”

    5. 5

      Entinen teini-idoli Pikku G palasi lavalle 10 vuoden tauon jälkeen! Liput myytiin loppuun alle tunnissa: ”Ensimmäinen reaktio oli, että ei”

    6. Näytä lisää