Digitoday

Valikko

Helsinki.fi osaa puhua

Helsingin yliopiston ja Helsingin kaupungin uusilla verkkosivuilla käytetään tekniikkaa, joka muuttaa web-sivujen tekstit automaattisesti puheeksi. Erityisesti luku- ja kirjoitushäiriöisten henkilöiden uskotaan hyötyvän uudesta palvelusta.

Tekstin muuttamisen puheeksi tekee mahdolliseksi edistyksellistä puhetekniikkaa ja suomalaisen Bitlipsin tekstistä puheeksi -ohjelmistoja hyödyntävä ReadSpeaker-palvelu. 

Koko Euroopassa ReadSpeakeria käytetään lähes 500 sivustolla, ja palvelu on rantautumassa myös Aasiaan ja Yhdysvaltoihin, kerrotaan Helsingin yliopiston tiedotteessa.

Ruotsalaisen ReadSpeakerin kehittämää tekniikkaa voidaan soveltaa monissa ympäristöissä kuten podcastingissa. Tällä hetkellä palvelua tarjotaan 15 kielellä. Ruotsissa ReadSpeakeria käytetään jo esimerkiksi hallituksen ja valtiopäivien www-sivuilla.

Bitlipsin puhetekniikan avulla on puolestaan toteutettu muun muassa Ylen digikanavien äänitekstitys. Bitlipsin toimitusjohtajan Jarmo Välikankaan mukaan tekstistä puheeksi -ohjelmistojen käyttö laajenee äänten laadun paranemisen myötä.

- Bitlipsin puheteknologiaa on aiemmin hyödynnetty erilaisissa puhelinpalveluissa, tiedotuksissa ja mobiilisovelluksissa. Nyt syntetisoitua puhetta hyödyntävät palvelut laajenevat myös internetin alueelle. Uskomme palvelulle löytyvän runsaasti kysyntää Suomessa. Erityisesti julkisella sektorilla on tarpeellista pystyä tiedottamaan tehokkaasti mahdollisimman suurelle joukolle ihmisiä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    2. 2

      Vakava tapaturma Fazerin tehtaalla Vantaalla – keski-ikäisen työntekijän käteen vakavat vammat

    3. 3

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    4. 4

      Kauppakeskus Jumbo evakuoitiin Vantaalla

    5. 5

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    6. 6

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    7. 7

      Äiti järkyttyi lapsensa ottamasta videosta – bussinkuljettaja tutki kännykkää ajon aikana Espoossa

    8. 8

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    9. 9

      Ilves on kääntänyt asetelman päälaelleen – Tapparan kapteeni: ”Nyt pitää juonia porukalla”

    10. 10

      Sonkajärvellä on tolkuton määrä nuoria sinkkumiehiä – ”Jos juhannusjuhlilla ei yritetä iskeä, palautamme naiselle pääsylippurahat”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    2. 2

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    3. 3

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    4. 4

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    5. 5

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    6. 6

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    7. 7

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    8. 8

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    9. 9

      Einin keikka keskeytyi äkillisesti Saariselällä – vietti yön vessan lattialla: ”Silloin mua vietiin... ”

    10. 10

      25-vuotias mies katosi Indonesiassa – löytyi valtavan pytonin vatsasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    8. 8

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    9. 9

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    10. 10

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    2. 2

      Vakava tapaturma Fazerin tehtaalla Vantaalla – keski-ikäisen työntekijän käteen vakavat vammat

    3. 3

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    4. 4

      Kauppakeskus Jumbo evakuoitiin Vantaalla

    5. 5

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    6. Näytä lisää