Digitoday

Vanha puhelin vuokralla 42 vuotta, vuokra yli 14 000

Julkaistu:

Iäkäs rouva vuokrasi ns. silmukkavalintaista puhelinta yli 40 vuoden ajan Yhdysvalloissa. Vuokraa kertyi kaikkiaan yli 14 000 dollaria.
Cantonissa Ohiossa asuva Ester Strogen vuokrasi kaksi mustaa silmukkavalintaista puhelinta vuonna 1964. Tulloin tekniikka oli uutta, eikä monellakaan ollut varaa ostaa itselleen omaa puhelinkonetta.

82-vuotiaasta Strogenista tuli uskollinen vuokralainen, hän piti puhelimia vuokralla 42 vuotta, maksaen 29,10 dollarin kuukausimaksua AT&T:lle.  Sopimus loppui vasta kaksi kuukautta sitten, kun Strogenin lapsenlapsille selvisi sopimuksen olemassaolo.

Strogen oli maksanut vuokraamisesta kaikkiaan yli 14 000 dollaria.

AT&T:n perillinen Lucent kertoo, että vuokraajille on annettu vuodesta 1985 mahdollisuus palauttaa tai vaihtaa puhelinkoneensa. Lisäksi vuokrasopimus sisältää huollon sekä uudemman mallin toimittamisen.

Lucentin mukana seikka on selvästi merkitty laskussa. Yhtiö aikoo jatkaa vuokrausta niin kauan, kuin kysyntää riittää.

Suurimmillaan puhelimen vuokraajia oli Yhdysvalloissa 40 miljoonaa. Nykyisin heitä on vielä 750 000, joista pääosa iäkkäitä ihmisiä.

Mutta Strogen haluaisi silmukkavalintaisen puhelimensa takaisin. - En pidä näppäinpuhelimesta, hän sanoi AP:lle.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Bussikuski kuoli bussin ja rekan kolarissa Länsiväylällä Espoossa

    2. 2

      Suora lähetys juuri nyt – tutkinnanjohtaja kertoo lisätietoja Turun terrori-iskusta

    3. 3

      Räikkönen luki sopimuksestaan lehdestä – ”Varmaan kuukauden päästä alkaa spekulaatio”

    4. 4

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    5. 5

      Linja-auto törmäsi rekan perään Länsiväylällä – liikenne Helsingin suuntaan poikki

    6. 6

      Laria, 18, kutsutaan Paratiisihotellissa nimellä Mr Too Big – lempinimi osoittautui osuvaksi: ”Olisi pitänyt varautua niillä isommilla”

    7. 7

      Therese Johaugin dopingrangaistus koveni – näin Aino-Kaisa Saarinen kommentoi tuomiota

    8. 8

      Turun puukotusiskun pääepäilty vangittiin – myönsi aiheuttamansa kuolemat

    9. 9

      Kommentti: Norjan urheilu sai rajun selkäsaunan Johaugin dopingtapauksessa

    10. 10

      ”Lelusalakuljettaja” Rami Adham tuomittiin ehdolliseen vankeuteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    2. 2

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    3. 3

      Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

    4. 4

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    5. 5

      Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

    6. 6

      80-luvun seksisymboli palasi parrasvaloihin – vietti 24 vuotta erämaassa ilman tv:tä: ”Halusin kasvattaa vauvani poissa julkisuudesta”

    7. 7

      Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

    8. 8

      Silminnäkijät: Seinäjoella iso poliisioperaatio – mukana koirapartioita

    9. 9

      Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

    10. 10

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Bussikuski kuoli bussin ja rekan kolarissa Länsiväylällä Espoossa

    2. 2

      Suora lähetys juuri nyt – tutkinnanjohtaja kertoo lisätietoja Turun terrori-iskusta

    3. 3

      Räikkönen luki sopimuksestaan lehdestä – ”Varmaan kuukauden päästä alkaa spekulaatio”

    4. 4

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    5. 5

      Linja-auto törmäsi rekan perään Länsiväylällä – liikenne Helsingin suuntaan poikki

    6. Näytä lisää