Digitoday

Uusia käyttöliittymiä liikkuville ihmisille

Julkaistu: , Päivitetty:

Tampereen yliopisto on saanut Tekesiltä merkittäväksi luonnehditun ja kaksivuotisen rahoituksen kansainväliseen hankkeeseen, jonka tavoitteena on tutkia tuntoaistin hyödyntämistä liikkuvan ihmisen tukena.
Kesällä alkanut Mobile Haptics -hanke keskittyy uusien käyttöliittymäteknologioiden kehittämiseen, vuorovaikutuksen perustutkimukseen sekä tulosten soveltamiseen valituille käyttäjäryhmille kehitettävissä sovelluksissa.

Erityisiä hankkeen kohderyhmiä ovat eläkeläiset, näkövammaiset ja motorista kuntoutusta tarvitsevat, mutta ratkaisut pyritään suunnittelemaan kaikille käyttäjille sopiviksi, Tampereen yliopisto hahmottaa.

Tuntoaisti kertoo matkapuhelimen tilan

Hanke tukeutuu Tekesin panostuksiin Suomen ja Kaliforniassa San Franciscon läheisyydessä sijaitsevan Piilaakson yliopistojen ja yritysten yhteistyön kehittämiseksi. Tekes on myöntänyt hankkeelle yhteensä 630 970 euron rahoituksen hankkeen kokonaisbudjetin ollessa 750 000 euroa.

Hankkeen tutkimusosapuolina ovat Tampereen yliopiston ihmisen ja tietokoneen vuorovaikutuksen tutkimusyksikkö Tauchi (tietojenkäsittelytieteiden laitos) ja Stanfordin yliopiston tutkimusryhmät. Rahoittajina on Tekesin lisäksi suomalaisia yrityksiä ja loppukäyttäjiä edustavia yhteisöjä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Tutkittavat uudet käyttöliittymäteknologiat perustuvat erityisesti tuntoaistin kautta välitettävään tietoon esimerkiksi matkapuhelimen, sykemittarin tai muun liikkuvan ihmisen käyttöön suunnitellun laitteen tilasta. Tuntoaistia käytetään myös heikkonäköisten ja näkövammaisten käyttäjien apuvälineohjelmissa sekä motorisessa kuntoutuksessa.

Useimmat ratkaisut perustuvat hankkeen aikana kehitettävään aivan uuteen teknologiaan tai aiemmin kehitetyn teknologian soveltamiseen uudella tavalla. Kehitettävät laitteet ja ohjelmistot ovat käyttöliittymiltään tyypillisesti moniaistisia hyödyntäen tuntoaistin lisäksi myös kuulo- ja näköaisteja.

Konsortiota johtaa professori Roope Raisamo Tampereen yliopistosta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuomiopäiväteorian isä ennusti maailman loppuvan tänä lauantaina – korjaa nyt yllättäen sanomisiaan

    2. 2

      Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

    3. 3

      AK-47:n keksijän patsaasta paljastui nolo moka: Rälläkkä lauloi Moskovan illassa – sitten saapuikin poliisi

    4. 4

      6,2 magnitudin jälkijäristys iski jälleen Meksikoon

    5. 5

      Koko kesän odotettu korkeapaine toi vihdoin lämmön – Meteorologi: ”Viimein sekin saatiin”

    6. 6

      Uskomaton flaksi: Leonardo DiCaprio, 40, pyöritteli samana päivänä kahta saksalaiskaunotarta – naiset kuin siskoksia!

    7. 7

      Taas maanjäristyksiä Pohjois-Koreassa

    8. 8

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    9. 9

      Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

    10. 10

      Suomalaisyhtye valottaa yllättävän taukonsa taustoja – yhteistyö huipputuottajan kanssa kariutui, unelma maailmanvalloituksesta hiipui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    2. 2

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    3. 3

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    4. 4

      Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

    5. 5

      Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

    6. 6

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    7. 7

      Essi Pöysti odottaa kolmatta lastaan – kaksi raskautta päättyi kauheimmalla mahdollisella tavalla

    8. 8

      Tällainen on Raahen epäilty kaksoissurmaaja: ”Hän ei ollut ihan tavallinen kaveri”

    9. 9

      Juha Tapion ja Sannin välille laskeutui kiusallinen jännite – hittikappaleen ilkkuva sanoitus aiheutti ongelmia

    10. 10

      Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuomiopäiväteorian isä ennusti maailman loppuvan tänä lauantaina – korjaa nyt yllättäen sanomisiaan

    2. 2

      Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

    3. 3

      AK-47:n keksijän patsaasta paljastui nolo moka: Rälläkkä lauloi Moskovan illassa – sitten saapuikin poliisi

    4. 4

      6,2 magnitudin jälkijäristys iski jälleen Meksikoon

    5. 5

      Koko kesän odotettu korkeapaine toi vihdoin lämmön – Meteorologi: ”Viimein sekin saatiin”

    6. Näytä lisää