Digitoday

Valikko

Hollywood sallimassa elokuvien polttamisen

Julkaistu:

Dvd-levyjen css-suojaustekniikkaa (content scramble system) lisensoiva Hollywoodin elokuvastudioiden järjestö on hyväksymässä säännönmuutoksen, jonka myötä kuluttaja saisi oikeuden polttaa iTunesista ja muista vastaavista verkkokaupoista ostamansa elokuvat tyhjälle, css:ää tukevalle dvd-levylle.

DVD Copy Control Associationin (DVD CCA) valmisteleman sääntömuutoksen myötä vähittäismyyjät puolestaan saisivat mahdollisuuden luoda esimerkiksi kioskeja, joissa asiakkaat voisivat ostaa elokuvia tai muuta kuvamateriaalia dvd:lle poltettuna.

Näin kuluttajan ulottuville tulisi järjestön tiedotteen mukaan sellaistakin viihdemateriaalia, jota ei muuten voisi ostaa dvd:nä. Tarkoituksena on, että levyjä voisi katsella millä tahansa dvd-soittimella. Css-tekniikalla puolestaan estettäisiin levyjen kopioimista. 

Järjestöstä kerrottiin uutissivusto Newfactorille, että sääntömuutokselle ei ole asetettu aikataulua. Järjestössä kuitenkin uskotaan, että muutos tehtäneen melko nopeasti, koska sille on olemassa markkinoilla tilaus. 

DVD Copy Control Associationin tiedotteesta  selviää myös, että sääntömuutos on muuten valmis, mutta sen toteutumiseksi tarvitaan vielä järjestön johtokunnan ja jäsenyritysten hyväksynnät. Johtokunnasta kolmannes on it-alalta, kolmannes viihde-elektroniikka-alalta ja kolmannes sisällöntuotantoalalta sekä Hollywoodin elokuvastudioista. 

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

    2. 2

      Poliisi julkaisi turvakamerakuvat Manchesterin terroristista illalta, jolloin tappava isku tapahtui

    3. 3

      Pikkulapset katosivat kotoa Teksasissa – löytyivät kuolleina kuumasta autosta

    4. 4

      80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

    5. 5

      Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

    6. 6

      Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

    7. 7

      Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

    8. 8

      10 kuvaa Kimi Räikkösen fantastisesta päivästä – tuttu pikkupoika varasti jälleen show’n

    9. 9

      Tässä on Loton oikea rivi – suuri summa 6+1 -tuloksesta

    10. 10

      Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

    2. 2

      Aviomies ramppasi alvariinsa urheilumatseissa – vaimon epäilykset heräsivät, kun kotoa alkoi hävitä Viagraa

    3. 3

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    4. 4

      Kuvat: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

    5. 5

      Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

    6. 6

      Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

    7. 7

      Huomaatko härskin yksityiskohdan? Pari ikuisti hääpäivänsä idyllisellä maatilalla – kuvaan kätkeytyy jättiyllätys

    8. 8

      Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

    9. 9

      Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

    10. 10

      Parisuhdebloggaaja Sami Minkkinen paljastaa yksityiskohtia uudesta rakkaastaan – kohuerolla karut seuraukset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

    2. 2

      Poliisi julkaisi turvakamerakuvat Manchesterin terroristista illalta, jolloin tappava isku tapahtui

    3. 3

      Pikkulapset katosivat kotoa Teksasissa – löytyivät kuolleina kuumasta autosta

    4. 4

      80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

    5. 5

      Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

    6. Näytä lisää