Digitoday

Valikko

Suomen kieli kukoistaa taas yritysten nimissä

Julkaistu:

Hyvä yritysnimi erottuu muista ja jää mieleen. Suomalaisyritykset halusivat kuitenkin sulautua massaan, kun talous alkoi kansainvälistyä voimakkaasti viime vuosikymmenen alussa.
- Moni yritys muutti nimensä kansainväliseksi lähtiessään hakemaan suurempia markkinoita, sanoo suomen kielen lehtori Paula Sjöblom Turun yliopistosta.

Sjöblom perehtyi väitöstutkimuksessaan toiminimen toimenkuvaan eli suomalaisten yritysnimien rakenteeseen ja tehtäviin. Hän käytti aineistona vuosituhannen vaihteen yritysnimiä.

- Nimistä on nähtävissä, että Suomi on vakiinnuttanut asemansa kansainvälisesti. Suomalaisuutta ei enää yritetä peitellä, vaan se on otettu käyttöön positiivisena voimavarana.

Yrityksen perustajat joutuvat ottamaan kansainvälisyyden huomioon eri tavalla kuin ennen.

- Viime vuosikymmenen alussa yhden hengen yritys ei olisi voinut kuvitellakaan toimivansa kansainvälisillä markkinoilla ja käyvänsä kauppaa toiselle puolelle maapalloa, Sjöblom sanoo.

Pientenkin yritysten nimet ovat muuttuneet symbolisemmiksi: ne eivät enää välitä tietoa itse yrityksestä, vaan viittaavat arvomaailmaan. Epäsuorat nimimallit tulivat aikoinaan Suomeen ulkomaisten hotellien, ravintoloiden ja vakuutusyhtiöiden kautta.

- Kaleva oli esimerkiksi erittäin poikkeuksellinen nimi vakuutusyhtiölle 1800-luvun lopulla, koska se ei suoraan kertonut omistajaa, liikeideaa ja paikkakuntaa.

Suomi ja englanti ovat yritysnimien käytetyimmät kielet. Kolmanneksi suosituinta Sjöblom kutsuu mukakieleksi.

- Mukakielisissä yritysnimissä jäljitellään yleensä latinaa tai kreikkaa. Latina on neutraali ja laajalle levinnyt kieli, jolla luodaan mielikuvia vakaudesta, pysyvyydestä ja tutkitusta tiedosta.

Englantia Sjöblom sanoo nykypäivän latinaksi.

- Sitä käytetään yritysnimissä liikeidean ilmaisemisessa ja muissa vastaavissa tehtävissä, joihin aiemmin kelpasi vain suomi.

Näitä nimiä tutkittiin
Tmi Maskeeraus ja akvaario Paletti
Aamu Software
Ahotupa & Tahvanainen Oy
Aimonomia Oy
Arkipeili
Bisnes-Isin Sivubisnes
Business Center Airport Oy
Einestuote Veljekset AaltoOy
Ekoantiikki Oy
Elokuvaääniyhtiö Humina Oy
Elämänhalu Angelique
Esa Nurkka Invest Oy
Graafisen suunnittelun toimisto Miksei Oy
Haran Saneeraus
Hautakivipalvelu Venetsia
Hempan Lasi & Siivous
Kotikosmetologi Aurinkomieli
Lakiasiaintoimisto Perintökaari
Lättypaja Oy
Maahenki Oy
Malmin BeautyPoint
Nallenkolo
Olutravintola Vaasi Oy
Optinen harha design
Oulun Laatta Leevi Oy
Riemu-Levyt Oy
Riitan Hiusmalli
Ruhtinaspalvelu
Siivoustoimisto Roskapekka Oy
Taikasormet
Teksti-Akka
Väinämöisen Vakka
Lähde: Paula Sjöblom, Toiminimen toimenkuva, SKS 2006

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

    2. 2

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    3. 3

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    4. 4

      Vakavasti palanut Juhani Palmu herätettiin nukutuksesta – yhdeksän varvasta amputoitu

    5. 5

      AL: Poliisiauto varastettiin aseella uhaten Pirkkalassa – poliisit ampuivat omaa autoaan

    6. 6

      Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

    7. 7

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    8. 8

      Teinipojat turmelivat päiväkodin Nurmijärvellä – hajottivat jopa pienten lasten askarteluja

    9. 9

      Huippumallin paljastus kulissien takaa – näin meikittömästä naapurintytöstä loihditaan kaunotar vailla vertaa

    10. 10

      Linda Lampenius avautuu suuresta surustaan Eeva-lehdelle: ”Tuntui kuin sydän olisi revitty rinnastani irti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    2. 2

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    3. 3

      17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

    4. 4

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    5. 5

      Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

    6. 6

      Vuokralainen käytti vessaa suihkuna – hiukset tukkivat lattiakaivon karmein seurauksin

    7. 7

      ”Legioonalainen Peters” on poissa: Kyösti Pietiläisen uskomaton elämä – merimiehestä palkkasoturiksi

    8. 8

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    9. 9

      Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

    10. 10

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    5. 5

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    6. 6

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    7. 7

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    8. 8

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    9. 9

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    10. 10

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

    2. 2

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    3. 3

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    4. 4

      Vakavasti palanut Juhani Palmu herätettiin nukutuksesta – yhdeksän varvasta amputoitu

    5. 5

      AL: Poliisiauto varastettiin aseella uhaten Pirkkalassa – poliisit ampuivat omaa autoaan

    6. Näytä lisää