Digitoday

Valikko

VTT:n tekniikka mukauttaa laitteet tutuiksi

VTT on kehittänyt pienikokoisen laitteen, joka mukauttaa vieraatkin digitaaliset laitteet ja palvelut käyttäjälle tutuiksi hänen toivomustensa mukaan. Sim-korttia muistuttava tekniikka on mahdollista ottaa käyttöön tulevissa päätelaitteissa - esimerkiksi kännyköissä ja tietokoneissa.
Erillinen laite on suurimmillaan luottokortin ja pienimmillään sim-kortin kokoinen. Gsm-puhelinten sim-kortin periaatetta muistuttava, verkko- ja laitteistoriippumaton tekniikka voidaan asentaa myös älykorttiin tai päätelaitteeseen.

Kännyköiden ja tietokoneiden lisäksi nopeasti henkilöitävissä ovat myös muun muassa sykemittarit, navigointilaitteet, web-selaimet sekä elokuviin, musiikkiin ja varausjärjestelmiin liittyvät palvelut, kerrotaan VTT:n tiedotteessa.

Käyttäjän perustiedot ja toiminnot tallennetaan etukäteen laitteeseen, mutta laite voi opetella ne myös käyttäjän omasta päätelaitteesta. Profiili päivittyy käyttäjän suorittamien uusien toimenpiteiden mukaan.

Testejä Saksassa ja Italiassa

Tekniikka helpottaa myös palveluiden mukautumista tietoliikennetekniikoihin. Nykyään erilaisten päätelaitteiden ja palveluiden kirjo VTT:n mukaan kuormittaa palveluntarjoajia ja verkko-operaattoreita, mistä voi muodostua tulevien järjestelmien tehokkaan hyödyntämisen tai jopa hyväksymisenkin este.

Tekniikka on parhaillaan käyttäjätesteissä Saksassa ja Italiassa. Koejärjestelmissä on käytössä erilaisia tekniikka-alustoja, muun muassa usb-muistitikku, secure sigital -muistikortti, java-kortti ja sim-kortti.

Tekniikkaa on kehitetty Euroopan unionin rahoittamassa Simplicity-projektissa, johon on osallistunut useita eurooppalaisia yliopistoja ja yrityksiä. VTT:n rooli on ollut keskeinen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Yleisö huokaili: Maamme-laulu meni taas vihkoon – nyt HIFK:n ottelussa

    4. 4

      Turvapaikanhakija livahti naisten puolelle uimahallissa Oulussa – alastomat naiset hämmentyivät

    5. 5

      Muut eivät huoli nurin mennyttä eläkekassaa – lasku lankeamassa kaikille palkansaajille

    6. 6

      IS seuraa SM-liigan puolivälieriä: HIFK hurjana kotonaan, Tappara johtoon Hakametsässä

    7. 7

      Liisa on saanut 560 e/kk ilmaista rahaa vuoden alusta saakka – näin perustulokokeilu vaikutti elämään

    8. 8

      11 todella ärsyttävää tyyppiä hampurilaisravintolassa

    9. 9

      Kesäajasta luopumista vaaditaan kansalaisaloitteella – muutoksen tiellä on EU-direktiivi 2000/84/EY

    10. 10

      Vihtiläiskaunotar Janni sekoitti Englannin ja Espoon Heikoin lenkki -kisassa: "En ole käynyt Espoossa!"

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    2. 2

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    3. 3

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    4. 4

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    5. 5

      Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

    6. 6

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    7. 7

      "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

    8. 8

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    9. 9

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    10. 10

      Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    2. 2

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    3. 3

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    4. 4

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Yleisö huokaili: Maamme-laulu meni taas vihkoon – nyt HIFK:n ottelussa

    4. 4

      Turvapaikanhakija livahti naisten puolelle uimahallissa Oulussa – alastomat naiset hämmentyivät

    5. 5

      Muut eivät huoli nurin mennyttä eläkekassaa – lasku lankeamassa kaikille palkansaajille

    6. Näytä lisää