Digitoday

Valikko

Plasma pitää pintansa lcd:tä vastaan

Julkaistu:

Puheet plasmatelevisioiden huonommuudesta lcd-tuotteihin verrattuna ovat kaupunkitarinoiden tasoa ja tuulesta temmattuja. Plasma pitää edelleen pintansa, toteaa myynti- ja markkinointijohtaja Antti Holopainen Suomen Panasonicista
Holopainen viittaa markkinalukuihin, joiden mukaan Suomessa myytiin viime vuonna 25 000 plasma-tv:tä. Hän toteaa, että Panasonic sai niistä 30 prosentin siivun.

- Panasonicin lisäksi plasmoja valmistavat muun muassa Samsung, LG ja Philips. Japanissa avataan lisäksi ensi vuonna Panasonicin viides plasmatehdas, jonka kapasiteetiksi tulee puoli miljoonaa tuotetta kuukaudessa.

Panasonic arvioi valmistavansa ensi vuonna 11,1 miljoonaa plasmaa. Yhtiö sanoo sijoittaneensa plasmojen tekemiseen vuosina 2001-2007 yhteensä 3,2 miljardia euroa.

Mailmanlaajuinen plasmatelevisioiden kysyntä nousee tutkimusyritysten mukaan vuoteen 2010 mennessä 25 miljoonaan kappaleeseen. Tänä vuonna päästään jo 10 miljoonaan kappaleeseen. Kysyntää nostavat erityisesti jalkapallon MM-kisat ja vuosina 2007 – 2010 toteutuva televisioiden digitalisoituminen eri puolilla maailmaa.

Lcd:llä paikkansa

Holopainen huomauttaa, että lcd:llä on paikkansa pienemmissä kuvakokoluokissa. 37 tuumaa ja siitä ylöspäin hoituvat parhaiten plasmateknologialla.

- Uuden sukupolven plasmapaneelit ovat ylivoimaisia liikkeen kuvaamisessa, kontrastissa ja värien määrässä. Musta on ruudulla mustaa eikä harmaan vivahteita. Ne ovat myös kirkkaudessa lähellä taustavalaistua lcd:tä.

Holopainen nostaa esille kysymyksen myös lcd-televisioiden ja lcd-näyttöjen pienemmästä virrankulutuksesta. Hänen mukaansa siitä liikkuu paljon väärää tietoa. Hän kertaa, että Panasonic tutkitutti asian Suomessa.

- Testiin otetut televisiot olivat päällä neljä tuntia kello 18 – 22. Tähän aikaan ohjelma oli monipuolista, uutisia, sarjoja ja elokuvia. Testin perusteella plasma-televisio kuluttaa noin 25 prosenttia enemmän sähköä kuin lcd. Testissä 32 tuuman LCD:n kulutus on suhteutettu 37-tuumaiseen plasmaan. Rahassa erotus tarkoittaa noin 7 euroa vuodessa.

Uusi sukupolvi

Panasonic on kesän uusissa plasmatelevisioissaan nostanut harmaasävyjen määrän 2 042:sta 3 072:een. Värien määrä on nostettu 8,58 miljardista 29 miljardiin.

Kontrasitisuhteelle on saatu mullistus. Se on nyt enimmillään 10 000:1, kun aikaisemmin luku oli 3 000:1.

Muutosten taustalla on 1080P-kuvankäsittelyprosessori, joka pystyy konvertoimaan signaalia ylöspäin erilaisista kuvalähteistä kuten analogisesta tv-lähetyksestä tai dvd –elokuvista niin, että kuvan laatu on lähempänä teräväpiirtolaatua. Panasonic lupaa, että lopputulos on terävämpi ja yksityiskohtaisempi kuin alkuperäinen kuva.

Panasonicin Viera-uutuusmallisto tuo 37-, 42- ja 50 -tuumaiset plasmatelevisiota kolmeen sarjaan, jotka ovat PV600, PV60 ja PA60.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

    2. 2

      Kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista särkee sydämen – Millien, 12, äiti kuoli Manchesterin iskussa

    3. 3

      Öljysheikki tilasi 50 euron ruoat ja antoi Veeralle liki tonnin tipin: ”Ei ollut mikään polttariseurue”

    4. 4

      Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

    5. 5

      Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

    6. 6

      Kaksi nuorta loukkaantui ulosajossa Tuusulassa

    7. 7

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    8. 8

      Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

    9. 9

      Ei herkille! Suomalaisnäyttelijä syö ihmislihaa televisiossa – reaktio yllättää kaikki

    10. 10

      20-vuotias Hailey nappasi maailman seksikkäimmän naisen tittelin – hehkuu viettelevissä bikinikuvissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

    2. 2

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    3. 3

      Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

    4. 4

      Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

    5. 5

      Nämä kuvat Kimi Räikkösestä eivät unohdu – teki täysin poikkeuksellisen ratkaisun

    6. 6

      Katso video: Kieltäytyikö Melania Trump jo toistamiseen miehensä tarjoamasta kädestä valtiovierailulla?

    7. 7

      Brittilehdet julkaisivat kuvia Manchesterin pommimieheksi epäillystä Salman Abedista

    8. 8

      Lehti: Tällainen oli Manchesterin terroristin pirullinen pommi: ”Kuin sata luotia kerralla”

    9. 9

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    10. 10

      Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

    2. 2

      Kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista särkee sydämen – Millien, 12, äiti kuoli Manchesterin iskussa

    3. 3

      Öljysheikki tilasi 50 euron ruoat ja antoi Veeralle liki tonnin tipin: ”Ei ollut mikään polttariseurue”

    4. 4

      Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

    5. 5

      Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

    6. Näytä lisää