Digitoday

Valikko

Tutkimus: Julkishallinnon strategiat jalkautettava e-palveluissa

Julkaistu:

Accenturen kansainvälisen vertailututkimuksen mukaan julkinen sektori johtavissa maissa on pystynyt kehittämään vuorovaikutteisia sähköisiä palveluita samassa tahdissa yksityisen sektorin kanssa.
Jotta Suomi pysyisi johtavien maiden tahdissa, Accenture kehottaa julkishallinnon johtoa panostamaan strategioiden viemiseen käytäntöön ja koko julkishallintoa hallinnonalojen välisten toimintatapojen kehittämiseen.

Palvelujen kehittämismalli tiensä päässä

Tutkimuksen mukaan edelläkävijämaat ovat saavuttaneet tilanteen, jossa nykyinen palveluiden kehittämisen malli on tiensä päässä. Johtavat maat ovatkin uudistamassa sekä strategioitaan että hallinnon sisäistä toimintaa.

Suomi saa tutkimuksessa kiitosta aloitteellisuudesta tietoyhteiskuntavision päivittämisessä, julkishallinnon it-johtamisen käynnistämisestä ja useista käytännön palveluinnovaatioista.

Jotta Suomi pysyisi yhtenä johtavista maista, Accenturen tutkimus rohkaisee julkishallinnon johtoa panostamaan enemmän erityisesti strategioiden jalkauttamiseen ja poikkihallinnollisen toiminnan kehittämiseen, kertoo julkisten palveluiden toimialajohtaja Elina Piispanen.

Myös lainvalmistelun ja käytännön palvelutoiminnan yhteistyötä tulisi tiivistää, jotta palveluiden toimivuus ja sähköistettävyys varmistetaan. Johtamisessa varsinkin vaikuttavuuden mittaamista ja hallintaa tulisi Accenturen mielestä parantaa.

Painopisteenä parhaat käytännöt

Leadership in Customer Service -tutkimus on Accenturen seitsemäs vuotuinen kansainvälinen tutkimus julkisten palveluiden kehittämisestä teknologian avulla. Painopisteenä ovat tällä kertaa parhaat käytännöt edelläkävijämaissa.

Parhaita käytäntöjä on selvitetty yhdentoista maan julkisten johtajien haastatteluilla Suomessa, Kanadassa, Yhdysvalloissa, Tanskassa, Singaporessa, Australiassa, Ranskassa, Japanissa, Norjassa, Iso-Britanniassa ja Irlannissa. Palveluiden käyttäjien kokemuksia ja näkemyksiä selvitettiin yli 8600 kansalaisen haastattelulla.

Asiakas muistetaan paremmin

Tutkimuksen mukaan Suomi on maailman johtava maa sekä sähköisten julkisten palvelujen käytössä että myönteisessä asennoitumisessa niitä kohtaan. Sähköisiä palveluita on kokeillut kolme neljästä ja niihin suhtautuu myönteisesti jopa yhdeksän kymmenestä.

Internet on ylivoimaisesti suosituin palvelukanava julkishallinnon kanssa asioitaessa. Vain viidennes haastateltavista koki viranomaisten tavoittamisen sähköisten kanavien kautta hankalaksi.

Kansalaisten kokemukset julkisesta tiedonhallinnasta Suomessa ovat parantuneet: alle neljännes vastaajista (34 prosenttia vuonna 2005) kertoi, että toisella yhteydenotolla julkishallintoon edellisen asioinnin tietoja ei muistettu.

Yksityisen sektorin etumatka sähköisissä palveluissa Suomessa on kansainvälistä keskitasoa: yksityiset sähköiset palvelut koetaan viisitoista prosenttia julkisia edistyneemmiksi, kun Singaporessa, Norjassa ja Malesiassa julkiset palvelut olivat joko yksityisiä edistyneempiä tai lähes niiden tasolla.

Suomalaisten mukaan erityisesti poikkihallinnollinen toiminta vaatii kehittämistä. Kansalaisista alle 40 prosenttia kokee viranomaisten yhteistoiminnan tehokkaaksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    2. 2

      Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

    3. 3

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    4. 4

      Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

    5. 5

      Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

    6. 6

      Räikkönen seisoi naama peruslukemilla F1-kisan palkintopallilla – entisen F1-kuskin kekseliäs kuva leviää netissä

    7. 7

      Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

    8. 8

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    9. 9

      Jyrki Järvilehdon voinnista lisätietoa – turvallisuuspäällikön mukaan rataa on pakko muuttaa onnettomuuspaikassa

    10. 10

      Asiantuntijat kertovat: Tällaiset mökit ovat nyt arvossaan – etäisyys voi ratkaista kiinnostuksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

    2. 2

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    3. 3

      Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

    4. 4

      Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

    5. 5

      Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

    6. 6

      Kimi Räikkösen käytös hämmästytti Niki Laudaa – ”Sellaista hän ei ole tehnyt koskaan ennen”

    7. 7

      Voiko yöllinen vessareissu rikkoa taloyhtiön yörauhaa? Näin vastaa lakiasiantuntija HS:ssa

    8. 8

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    9. 9

      Omaa autoaan ei saa välttämättä pestä edes omakotitalon pihalla – ei, vaikka se olisi asfaltoitu

    10. 10

      JJ Lehto loukkaantui karting-onnettomuudessa Vantaalla – SM-kisat peruttu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    5. 5

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    6. 6

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    7. 7

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    8. 8

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    9. 9

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    10. 10

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    2. 2

      Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

    3. 3

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    4. 4

      Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

    5. 5

      Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

    6. Näytä lisää