Digitoday

Valikko

Suuri piraattimyymälä suljettiin Bulgariassa

Julkaistu:

Bulgarian poliisi pidätti kaksi miestä, jotka olivat pitäneet yhtä Euroopan suurinta piraattimyymälää. Toiminta oli samanlaista kuin suurissa musiikkikaupoissa, paitsi että myydyt kappaleet olivat laittomia.

Poliisi pidätti järjestelmäkäyttäjän ja operaattorin, jotka ylläpitivät 20 miljoonan musiikkikappaleen kauppaa. Määrä vastaa kolmea miljoonaa albumia. Miehillä oli kaupan myös satoja elokuvia arenabg.comissa.

Palveluun liittyneet käyttäjät maksoivat neljä levaa, hieman yli kaksi euroa kuukaudessa rajattomasta lataamisoikeudesta. Viranomaisten mukaan musiikkiteollisuus kärsi 25 miljoonan euron tappiot.

- Nämä ovat Euroopan suurimpia piraatteja, Liliana Yosifova Sofian poliisista kertoi News.comille.

Poliisi löysi myös kolme satelliittivastaanotinta ja kaksisataa piraatti-cd:tä epäiltyjen kotoa. Laitteita oli käytetty piraattiohjelmistojen lataamiseen ulkomaisilta verkkosivuilta.

Arenabg.com-palvelu ei enää toiminut viikonloppuna. Epäillyt pääsivät vapaalle 10 000 levan takuita vastaan.

Euroopan Unioni on vaatinut Bulgariaa alentamaan piratismia ja parantamaan tekijänoikeuksia ehtona Unioniin liittymiselle.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS seuraa: Turva-auto pois radalta, Vettel johtaa ja Räikkönen toisena!

    2. 2

      Pelottava ulosajo Monacon F1-kisassa – kyljelleen kallistunut auto nojasi turvakaiteeseen

    3. 3

      Räikkönen ja Bottas taistelevat Monacossa – missä ovat varikkokaunottaret Minttu ja Emilia? Sensuelli kuva kesämökiltä

    4. 4

      Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

    5. 5

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    6. 6

      Suomalaisseurue sai keskellä Lontoon lentokaaosta harmillisen ilmoituksen – kotiinpaluu tyssäsi 15 minuuttia ennen koneen lähtöä

    7. 7

      JJ Lehto loukkaantui karting-onnettomuudessa Vantaalla – SM-kisat peruttu

    8. 8

      Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

    9. 9

      Video paljastaa, kuinka Jäämeren kylmyys vyöryy jälleen Suomeen – luvassa hallaa ja yöpakkasia

    10. 10

      Max Verstappen raivosi tiimiradiossa kesken F1-kisan – tallikaveri aiheutti kirosanat!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa: Turva-auto pois radalta, Vettel johtaa ja Räikkönen toisena!

    2. 2

      Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

    3. 3

      80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

    4. 4

      Kimi Räikkösen käytös hämmästytti Niki Laudaa – ”Sellaista hän ei ole tehnyt koskaan ennen”

    5. 5

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    6. 6

      10 kuvaa Kimi Räikkösen fantastisesta päivästä – tuttu pikkupoika varasti jälleen show’n

    7. 7

      Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

    8. 8

      Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

    9. 9

      Voiko yöllinen vessareissu rikkoa taloyhtiön yörauhaa? Näin vastaa lakiasiantuntija HS:ssa

    10. 10

      Omaa autoaan ei saa välttämättä pestä edes omakotitalon pihalla – ei, vaikka se olisi asfaltoitu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS seuraa: Turva-auto pois radalta, Vettel johtaa ja Räikkönen toisena!

    2. 2

      Pelottava ulosajo Monacon F1-kisassa – kyljelleen kallistunut auto nojasi turvakaiteeseen

    3. 3

      Räikkönen ja Bottas taistelevat Monacossa – missä ovat varikkokaunottaret Minttu ja Emilia? Sensuelli kuva kesämökiltä

    4. 4

      Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

    5. 5

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    6. Näytä lisää