Digitoday

Valikko

Sähköinen äänestäminen Suomessa on lykkääntymässä yli vuodella

Julkaistu:

Eduskunnan perustuslakivaliokunta on keskeyttänyt vaalilain muutoksen käsittelyn. Valiokunnan mielestä sähköistä äänestämistä voidaan kokeilla vasta kunnallisvaaleissa syksyllä 2008. Oikeusministeriö yritti kiirehtiä kokeilua jo eduskuntavaaleihin ensi vuonna.
Oikeusministeriön valmistelema hallituksen esitys vaalilain muuttamisesta annettiin eduskunnalle maaliskuussa. Esitys lähetettiin perustuslakivaliokuntaan mietintöä varten.

- Tänään otimme lopullisesti sen kannan, että sähköistä äänestämistä ei kokeilla eduskuntavaaleissa, vaan vasta seuraavissa kunnallisvaaleissa, sanoo perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi (kok). Perustuslakivaliokunnan mukaan eduskuntavaaleissa kokeilu pitäisi tehdä kokonaisessa vaalipiirissä, eikä kolmen kunnan alueella kuten hallitus esitti. - Muutaman kunnan alueella tehtävä kokeilu eduskuntavaaleissa saattaisi vaikuttaa äänestystulokseen. Se olisi herättänyt kiinnostusta ja voisi vaikuttaa siten äänestysprosenttiin. Lisäksi lehdet huomioisivat poikkeuksilla tavalla kokeilukunnan ehdokkaita, Sasi summaa valiokunnan kantaa. Valiokunnan mielestä kunnallisvaaleissa kokeilu vain muutamissa kunnissa ei olisi ongelma. Sasin mukaan valiokunta on yksimielinen asiassa. Hallituksen esitys voidaan edelleen hyväksyä muokattuna eduskunnassa. Ministeriö voi myös vetää esityksensä pois, ja palata myöhemmin asiaan uuden esityksen kanssa. Aku Ankka -äänet esillä valiokunnassa Käsittelyn aikana valiokunnassa oli myös esillä kysymys, pitäisikö sähköisesti pystyä äänestämään tyhjää tai esimerkiksi ei-ehdolla olevaa henkilöä. Perustuslakivaliokunnan kannaksi muodostui lopulta, että sähköisessä äänestämissä pitää pystyä äänestämään tyhjää. Hallituksen esitykseen tätä mahdollisuutta ei sisältynyt. Valiokunnalle kelpasi sen sijaan se, ettei esimerkiksi Aku Ankan äänestäminen ole mahdollista. Nykyisen vaalitietojärjestelmän teknisestä toteutuksesta vastaava Tietoenator on valmistellut oikeusministeriön kanssa pilottia vuodelle 2007. Ministeriö ja Tietoenator ovat sopineet määrittelystä ja pilotin toteuttamisesta, minkä jälkeen järjestelmän toteutus on tarkoitus kilpailuttaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    2. 2

      Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

    3. 3

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    4. 4

      Tuusulassa erikoinen tuomio – kuollut nainen sai vankeusrangaistuksen: ”Eihän se hyvältä näytä”

    5. 5

      Ulkomaalaiset halutaan ulos Venäjän liigasta – Vladimir Putin tukee radikaalia ehdotusta

    6. 6

      Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

    7. 7

      Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

    8. 8

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    9. 9

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    10. 10

      Kommentti: Kateus paistoi Carlos Sainzin kasvoilta, kun hän kohtasi Tommi Mäkisen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    2. 2

      Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

    3. 3

      Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

    4. 4

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    5. 5

      Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

    6. 6

      Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

    7. 7

      Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

    8. 8

      Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

    9. 9

      Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

    10. 10

      Eevi Teittinen julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Teemu-rakkaansa kanssa – fitnesskaunottaren iltapuvusta pilkottaa kurkistusaukko

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    2. 2

      Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

    3. 3

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    4. 4

      Tuusulassa erikoinen tuomio – kuollut nainen sai vankeusrangaistuksen: ”Eihän se hyvältä näytä”

    5. 5

      Ulkomaalaiset halutaan ulos Venäjän liigasta – Vladimir Putin tukee radikaalia ehdotusta

    6. Näytä lisää