Digitoday

Valikko

Tapsan ajokurssi testaa liikennetottumukset

Tapiola-ryhmä julkaisi internet-sivuillaan uuden palvelun, Tapsan ajokurssin. Kurssi tarjoaa kävijöille vinkkejä, mihin asioihin omassa ajamisessa kannattaa kiinnittää huomiota. Sen avulla pyritään vaikuttamaan kuljettajien ajattelutapaan ja sitä kautta vähentämään liikennevahinkoja.

Verkossa olevassa ohjelmassa turvakonsultti Tapsa testaa ensin ohjelman käyttäjän toimintatapoja erilaisissa tilanteissa ja testitulosten jälkeen suosittelee käymään läpi oman "valmennusohjelmansa", joka sisältää liikenneaiheisia vinkkejä. Liikennetilanteet on sijoitettu suomalaiseen kaupunkinäkymään, joka on kuvattu ylhäältä päin.

Tapiolan liikenneturvallisuusohjelman kohderyhmänä on koko autoileva aikuisväestö 18 vuodesta eteenpäin. Erityisesti verkkopalvelu on suunnattu 23 - 45 -vuotiaille miehille, jotka kuuluvat suurimpaan riskiryhmään liikenteessä. He ovat usein myös liikennevalistuksen kannalta vaikeimmin tavoitettavia, Tapiola katsoo.

Kolari harvoin sattumaa

Vakuuttajan mukaan monilla autoilijoilla on tapoja ja tottumuksia, joiden korjaaminen vaatii muutosta asenteessa.

- Kyse ei useinkaan ole tiedon puutteesta, vaan halusta muuttaa ajotapojaan. Muutoksen esteitä ovat esimerkiksi yleinen käsitys itsestä keskimääräistä parempana autoilijana, sekä laiskuus ja mukavuudenhalu. Kolarit eivät ole sattumaa tai huonoa tuuria, vaan yleensä huolimattomuudella tai väärillä ajotottumuksilla itse aiheutettuja, miettii liikenneturvallisuuspäällikkö Markus Nieminen Tapiolasta.

Yhteistyökumppanina palvelun toteuttamisessa on toiminut Sanoma WSOY - ryhmään kuuluva WSOYpro.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yksi asia meni pieleen remontissa – seurauksena uskomaton piina: lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

    2. 2

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    3. 3

      Näin monta pakolaista kotikuntasi vastaanottaa tänä vuonna – katso 220 kunnan lista

    4. 4

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    5. 5

      Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

    6. 6

      Suomalainen seurapomo kohauttaa uutuuskirjassa – myöntää, että ulkonäöllä on merkitystä naispelaajien sopimuksiin

    7. 7

      Verstappen puhui Räikkös-jahdistaan – huolestuttavia merkkejä uhkakuvan toteutumisesta

    8. 8

      IS:n erikoishaastattelu: Samantha Fox muistaa vesisängyn lotinan 30 vuoden takaiselta Nilsiän-keikalta – ”Se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta”

    9. 9

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    10. 10

      NHL:n suomalaisvahti on vastannut kriitikoille – Patrik Laine joutui sivuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    3. 3

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    4. 4

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    5. 5

      Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

    6. 6

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    7. 7

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    8. 8

      Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

    9. 9

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    10. 10

      F1-varikolla levisi ihmeellinen huhu Kimi Räikkösestä – Niki Lauda tyrmäsi puheet suomalaisen heikkoudesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    2. 2

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    3. 3

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    4. 4

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    7. 7

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    10. 10

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yksi asia meni pieleen remontissa – seurauksena uskomaton piina: lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

    2. 2

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    3. 3

      Näin monta pakolaista kotikuntasi vastaanottaa tänä vuonna – katso 220 kunnan lista

    4. 4

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    5. 5

      Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

    6. Näytä lisää