Digitoday

Valikko

Teleoperaattorin kevätsiivous

Ovi on käynyt tiuhaan tahtiin TeliaSoneran kevätsiivouksessa. Osaajia on kadonnut ylimmästä johdosta, mutta myös keskijohdossa ja asiantuntijajoukossa on käynyt kato. Ruotsin lehdistö on kammennut syrjään myös Anders Igeliä. Vaikka julkisesti hänet olisi jo erotettu, päätöksen tekee tietysti yhtiön hallitus.
TeliaSonera ja sen edeltäjät Suomessa ovat tottuneet käymään läpi organisaatiomuutoksia ja henkilöstösupistuksia. Ensimmäinen niistä tapahtui jo silloin, kun vanha Posti ja Tele päätti puolittaa henkilökuntansa.

Tuolloin elettiin aikaa, jolloin puhelintekniikka oli muuttumassa käsivälitteisestä automaattivälitteiseksi. Sentraalisantrat olivat turhia, mutta näköpiirissä oli valtava tarve teknisistä osaajista, insinööreistä ja ohjelmien tekijöistä.

Homma tehtiin siististi rakentamalla uusi organisaatio ja panemalla työntekijät hakemaan uutta työpaikkaa yrityksessä. Raskas vaihtoehto niille, joiden toimenkuvia ei enää ollut uudessa organisaatiossa. Puolet henkilöstöstä oli tässä tilanteessa.

Kevät- ja syksyorganisaatiot

90-luvun puolivälistä lähtien yhtiön organisaatiot ovat muuttuneet tiuhaan tahtiin. Muuttuvassa markkinatilanteessa ja ennen kaikkea matkaviestinnän voimakkaassa kasvussa pitääkin hakea uusia kilpailukykyisempiä toimintamalleja.

Tällöin syntyivät yhtiössä vieläkin elävät käsitteet kevät- ja syksyorganisaatioista. Ei sinänsä poikkeuksellinen tilanne, jos sitä vertaa vaikkapa Nokian hurjimpiin kasvuvuosiin.

Teleoperaattorimarkkinan kasvun hiivuttua ei ole enää tarvetta yhtä nopeisiin organisaatiomuutoksiin. Enemmän on kysymys nykyisten toimintojen virtaviivaistamisesta, päällekkäisyyksien karsimisesta ja kustannustehokkuudesta.

Uusin kevätsiivous

TeliaSonera on ollut lehdistön hampaissa henkilöstöongelmiensa kanssa. Negatiivinen julkisuus on ruokkinut negatiivista julkisuutta, ja kierteen pysäyttäminen on vaikeaa. Isolta yt-rumbalta yhtiö on silti välttynyt, vaikka organisaatiotasoja on leikattu pois.

Moni muukin yritys on ollut samassa tilanteessa henkilöstönsä kanssa, mutta julkisuuskynnys ei ole ylittynyt.

Eniten tästä on tietysti kärsinyt keskijohto, koska kevään organisaatiomuutoksen jälkeen muutamalla päällikkötasolla on huomattu, ettei omaa pallia ole enää olemassa, ja on haettava uuttaa työpaikkaa yrityksen sisällä tai poistuttava takavasemmalle. Keskijohto on ollut samassa asemassa kuin sentraalisantrat 90-luvun organisaatiomuutoksessa.

Korvenmaan Esa tuli aikoinaan TeliaSoneraan Harri Koposen miehenä toteuttamaan asiakasorientoitunutta myyntiä ja markkinointia.

Tulokset ovat olleet hyviä, ja osakkeenomistajan kannalta on harmillista, että keskeinen osaaja poistuu kuvioista. Esalta jää isot saappaat ja niiden täyttäjältä vaaditaan paljon. Yhtiön sisältä Esan työn jatkajaa tuskin löytyy?

Esan lisäksi keväiseen laulukuoroon ovat yhtyneet myös muun muassa Jyrki Karasvirta ja Veikko Hara, vaikka Hara lienee vielä yhtiön palkkalistoilla Tukholmassa.

Joko on Anders Igelin vuoro?

Naapurimaan lehdistö on ehdottanut voimakkain sanoin Anders Igelin erottamista. Vaikka Pohjoismaiden liiketoiminnoissa on jo tulosparannus näkyvissä, varsinkin Turkin kuviot ovat sekaisin.

Igel on hoitanut Turkkia omalla tavallaan, ja epäonnistumisesta pitää kantaa myös vastuu. Se, millaisilla eväillä Turkin solmut saa auki, onkin hyvä kysymys.

Jos Igelin vaihtamisella tilanne saadaan laukaistua, se pitää tehdä, vaikka se olisikin markkinoille selkeä signaali yhtiön epäonnistumisesta. Vai olisiko kyse ainoastaan Igelin epäonnistumisesta?

Hannu Kulju on kansainvälisen mobiililiiketoiminnan konsultti ja muun muassa Nextpark Oy:n hallituksen puheenjohtaja.
  • Mielipide

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    2. 2

      Suuri teollisuuskiinteistö palaa Vantaan Valimotiellä – sammutustyöt yhä käynnissä

    3. 3

      Verstappen puhui Räikkös-jahdistaan – huolestuttavia merkkejä uhkakuvan toteutumisesta

    4. 4

      NHL:n suomalaisvahti on vastannut kriitikoille – Patrik Laine joutui sivuun

    5. 5

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    6. 6

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    7. 7

      Hyytävä väite: Murhasiko Hollywoodin seksisymboli Lana Turner rakastajansa? Puistattavia yksityiskohtia julki

    8. 8

      Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

    9. 9

      Marco Bjurström arvioi Tanssii tähtien kanssa -parien esitykset – kaksi tähtitanssijaa ylitse muiden: ”Harkittu herkku!”

    10. 10

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    2. 2

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    3. 3

      Vettel voitti Australiassa, Bottas parempi suomalainen – IS seurasi Australian GP:tä

    4. 4

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    5. 5

      Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

    6. 6

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    7. 7

      Sebastian Vettel upeaan voittoon F1-kauden avauksessa! Bottas palkintopallille vahvalla ajolla

    8. 8

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    9. 9

      Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

    10. 10

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    11. Näytä lisää
    1. 1

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    2. 2

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    3. 3

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    4. 4

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    7. 7

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    10. 10

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    2. 2

      Suuri teollisuuskiinteistö palaa Vantaan Valimotiellä – sammutustyöt yhä käynnissä

    3. 3

      Verstappen puhui Räikkös-jahdistaan – huolestuttavia merkkejä uhkakuvan toteutumisesta

    4. 4

      NHL:n suomalaisvahti on vastannut kriitikoille – Patrik Laine joutui sivuun

    5. 5

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    6. Näytä lisää