Digitoday

Mermitiltä osaamiskeskus Tampereelle

Julkaistu:

Suomalainen it-palveluyritys Mermit Business Applications laajentaa toimintaansa avaamalla uuden osaamiskeskuksen Tampereelle. Uudessa toimipisteessä aloittaa toukokuussa puolenkymmentä teknistä asiantuntijaa ja Mermitin .NET-kehitystiimi.

Avainrekrytoinnit on suurimmaksi osaksi jo tehty - kaikki Tampereelta ja lähialueilta, yhtiö tiedottaa. Lähiaikoina uutta toimipistettä on tarkoitus kasvattaa vielä muutamalla osakkaalla ja nostaa vahvuus kahteenkymmeneen henkeen.

- Asiakkaamme Pirkanmaalla ja lähiseuduilla tulevat hyötymään uudesta avauksestamme, sillä pääsemme nyt monistamaan arvojemme mukaista osaamiseen perustuvaa toimintaa laajemmin Suomessa. Laajentuminen Tampereelle helpottaa myös jo nyt hyvin toimivaa yhteistyötä Tampereen teknillisen yliopiston ja VTT:n kanssa, sanoo Mermitin toimitusjohtaja Mika Helenius.

Yrityksen suunnitelmissa on avata Espoon ja Tampereen lisäksi toimipiste vielä kolmanteen yliopistokaupunkiin kesällä.

- Tulemme perustamaan Suomeen kolmesta viiteen toimialakohtaista osaamiskeskusta. Samaan aikaan verkostoidumme paikallisten huippuosaajien kanssa myös laajemmin Pohjoismaissa ja Baltiassa, Helenius linjaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Italialaisen puukotusuhrin sukulainen: ”Huono juttu, että puolivuotias vauva oli mukana”

    2. 2

      KRP:n päällikkö vahvisti Ylelle: Turun terroriteon pääepäilty oli saanut kielteisen turvapaikkapäätöksen

    3. 3

      Turvakameran video: Asiakas kävi poliisin kimppuun Salessa

    4. 4

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    5. 5

      Suojelupoliisi sai Turun puukotuksista epäillystä vihjeen – tämän takia konkreettisiin toimiin ei ryhdytty

    6. 6

      Terrorismirikoksesta epäillyn naapuri kertoo poliisioperaatiosta Kaarinassa – havahtui poliisin ääneen kesken puhelinkeskustelun

    7. 7

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    8. 8

      Yhdellä Turun epäillyistä rikostaustaa Suomessa – tuomio seksuaalirikoksesta

    9. 9

      ”Meillä ei ole paljon aikaa”– YK:lle varoitus sodankäynnin kolmannesta vallankumouksesta

    10. 10

      Yllätysuutinen! Robin jää tauolle – viimeinen keikka lokakuussa: ”Haluan tietää, mitä on olla rauhassa ja hiljaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    2. 2

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    3. 3

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    4. 4

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    5. 5

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    6. 6

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    7. 7

      Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

    8. 8

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    9. 9

      Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

    10. 10

      Poliisi vaatii Turun puukkoiskusta epäiltyä Abderrahman Mechkahia vangittavaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    10. 10

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Italialaisen puukotusuhrin sukulainen: ”Huono juttu, että puolivuotias vauva oli mukana”

    2. 2

      KRP:n päällikkö vahvisti Ylelle: Turun terroriteon pääepäilty oli saanut kielteisen turvapaikkapäätöksen

    3. 3

      Turvakameran video: Asiakas kävi poliisin kimppuun Salessa

    4. 4

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    5. 5

      Suojelupoliisi sai Turun puukotuksista epäillystä vihjeen – tämän takia konkreettisiin toimiin ei ryhdytty

    6. Näytä lisää