Digitoday

Valikko

Suomi Pohjolan peränpitäjä verkko-ostamisessa

Visan pohjoismaisen tutkimuksen mukaan verkkokauppa kasvattaa suosiotaan tasaista vauhtia. Suurin osa niistä pohjoismaalaisista, joilla on pääsy internetiin, tekee myös verkko-ostoksia.

Innokkaimmin verkko-ostoksia tekevät tanskalaiset, joista 69 prosenttia shoppailee internetissä. Ruotsalaisista verkko-ostoksia tekee 64 prosenttia, norjalaisista 59 prosenttia ja suomalaisista 55 prosenttia.

Suurimmat verkkokaupan kasvuluvut ovat kuitenkin Suomessa, jossa verkko-ostoksia tekevien osuus on kasvanut viimeisen puolen vuoden aikana kolmetoista prosenttia.

Suomalaisista 29 prosenttia tekee verkko-ostoksia säännöllisesti; puoli vuotta sitten vastaava osuus oli 21 prosenttia.

Tutkimuksen tulokset ovat linjassa Visan tilastojen kanssa, joiden mukaan Visa-kortin käyttö verkko-ostamisessa Pohjoismaissa on kasvanut 76 prosenttia vuoden 2005 aikana.

Visa-kortti suosituin

Tanskalaiset, jotka aktiivisimmin käyvät verkko-ostoksilla, ovat myös aktiivisimpia sähköisen maksutavan käyttäjiä. Tanskalaisista 93 prosenttia maksaa verkko-ostoksensa kortilla tai verkkopankissa.

Visa-kortti on suosituin yksittäinen maksuväline kaikissa neljässä maassa. Toiseksi suosituin maksuväline Suomessa on verkkopankki, Ruotsissa perinteinen lasku ja Tanskassa sekä Norjassa käytetään muita kortteja. Yhdeksän kymmenestä korttia verkkokaupassa käyttäneestä sanoo maksamisen sujuneen hyvin tai erinomaisesti.

Vaikka suomalaisten suosituin maksutapa internetissä on kortti, ovat muut pohjoismaalaiset kortin käytössä selvästi aktiivisempia, Visa kertoo. Yhdeksän kymmenestä tanskalaisesta käyttää korttia verkko ostoksiensa maksuvälineenä. Norjalaisista korttia käyttää noin 70 prosenttia, ruotsalaisista lähes puolet ja suomalaisista noin 40 prosenttia.

- Uskon, että suomalaiset tulevat käyttämään korttia entistä aktiivisemmin verkossa nyt, kun verkkomaksamisen turvallisuutta parantava Verified by Visa -palvelun käyttö on yleistynyt. Palvelua on käyttänyt jo noin kolmasosa suomalaisista, Visa Europen Pohjoismaiden ja Baltian alueen johtaja Sven Estwall kommentoi.

Muut tuijottavat hintoja, suomalaiset nopeutta

Vain Suomessa verkko-ostamisen parhaana puolena pidetään nopeutta. Suomalaiset eivät ole niinkään kiinnostuneita halvemmista hinnoista, mikä on muissa Pohjoismaissa suurin yksittäinen syy internet-shoppailuun.

Sifo haastatteli Visa Europen tutkimusta varten puhelimitse noin tuhatta 15-74 -vuotiasta henkilöä kustakin Pohjoismaasta huhtikuun aikana. Otoksen kokonaismäärä on yli neljätuhatta henkilöä Suomesta, Ruotsista, Tanskasta ja Norjasta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jopa kolmannes syövistä voitaisiin välttää – 15 ruokaa, jotka ehkäisevät syöpää

    2. 2

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    3. 3

      Poliisi epäilee: Seuraan lyöttäytyneet raiskasivat naisen Vaasassa

    4. 4

      Grease-kaunottaren tytär katuu syvästi kauneusleikkauksiaan – loppusumma yli 400 300 euroa: ”Katastrofeja”

    5. 5

      Kirsi Salo julkaisi rehellisen kuvan itsestään wc-pöntöllä kesken haastattelun – ”Onneksi radiossa ei näy kuva”

    6. 6

      Suora lähetys Svinhufvudin juhlajunasta juuri nyt: Höyryjunan matkassa Luumäeltä Helsinkiin!

    7. 7

      Ferrarin entinen tallipomo vaatii Kimi Räikköstä ulos tallista – ”On aika päättää hänen seikkailunsa”

    8. 8

      Suursijoittaja Rune Andersson myi kaikki osakkeensa: ”Tilanne on sairas”

    9. 9

      ”Oi _____ Suomi” – testaa, osaatko Maamme-laulun sanat virheettömästi

    10. 10

      Siskon kotona odotti hirvittävin mahdollinen – Bulevardin perhesurman uhrin veli kertoo tapahtuneesta uudessa kirjassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    2. 2

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    3. 3

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    4. 4

      Liisa on saanut 560 e/kk ilmaista rahaa vuoden alusta saakka – näin perustulokokeilu vaikutti elämään

    5. 5

      Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

    6. 6

      Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

    7. 7

      HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

    8. 8

      Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

    9. 9

      Turvapaikanhakija livahti naisten puolelle uimahallissa Oulussa – alastomat naiset hämmentyivät

    10. 10

      Teinitytöt legginseissä käännytettiin lähtöportilla, somemyrsky nousi USA:ssa – huippumalli Chrissy Teigen: ”Olen lentänyt ilman housuja”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    6. 6

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    7. 7

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    10. 10

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jopa kolmannes syövistä voitaisiin välttää – 15 ruokaa, jotka ehkäisevät syöpää

    2. 2

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    3. 3

      Poliisi epäilee: Seuraan lyöttäytyneet raiskasivat naisen Vaasassa

    4. 4

      Grease-kaunottaren tytär katuu syvästi kauneusleikkauksiaan – loppusumma yli 400 300 euroa: ”Katastrofeja”

    5. 5

      Kirsi Salo julkaisi rehellisen kuvan itsestään wc-pöntöllä kesken haastattelun – ”Onneksi radiossa ei näy kuva”

    6. Näytä lisää