Digitoday

Finnet kytki laajakaistan digi-tv:n paluukanavaksi

Julkaistu:

Finnet aloittaa laajakaistayhteyttä paluusuuntana käyttävän vuorovaikutteisen television eli aktiivi-tv -palvelut. Palveluiden käyttö edellyttää digiboksia, jonka Finnet on kehittänyt maahantuojan, Suomen Schneiderin kanssa. Medion-merkillä myytävän boksin myynti aloitetaan samaan aikaan.
Aktiivi-tv tarjoaa käyttäjille vuorovaikutteisia palveluita, joita käytetään television kautta. Palveluita ovat muun muassa ohjelmaopas, erilaiset tilauspalvelut, televisiokanavien tarjoamat digitekstipalvelut, uutiset, pelit, kaupat, sähköposti ja vuorovaikutteiset mainokset, Finnet luettelee.

Aktiivi-tv -palvelut pohjautuvat teknisesti mhp-teknologiaan. Suomen 3KTV ja Vaasan Läänin Puhelin ovat kehittäneet palvelualustaksi aktiiviselaimen. Aktiiviselaimen avulla esimerkiksi palveluntarjoajien nettipalvelut voi muokata myös digi-tv:ssä käytettäviksi, eikä niiden toteutuksessa tarvita mhp-teknologiaa. Aktiiviselaimeen tehdyt palvelut toimivat myös dna TV:n laajakaistatelevisiopalvelussa.

Mhp leimautui hitaaksi

Finnetin mukaan mhp-teknologian leimautuminen hitaaksi ja toimimattomaksi on johtunut ainoastaan mhp-digiboksien puutteellisista ominaisuuksista ja hitaudesta. Operaattori on panostanut digiboksien kehitykseen, jotta vuorovaikutteisten palveluiden käytettävyys saataisiin tavoitellulle tasolle.

- Haluamme tarjota asiakkaillemme sekä sisällöltään että tekniseltä toteutukseltaan toimivan, helppokäyttöisen ja lisäarvoa tuovan palvelun. Tähän tavoitteeseen tähtäävää kehitystyötä on tehty tiiviisti yhteistyössä digiboksien maahantuojan Suomen Schneiderin kanssa, kertoo Suomen 3KTV:n toimitusjohtaja Hannu Riikonen.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

- Yhteistyön tuloksena markkinoille saadaan nyt aikaisempaa nopeampi ja toimivampi digiboksi. Boksin nopeus lisää palveluiden käyttömukavuutta.

Aktiivi-tv -palvelu on saatavissa kaikkiin Finnetin kotitalouksiin, jotka kuuluvat Suomen 3KTV:n tai Vaasan Läänin Puhelimen kaapelitelevisioverkkoon. Palveluiden käyttö edellyttää mhp-ominaisuudella varustettua digiboksia. Osa palveluista vaatii kaksisuuntaista yhteyttä eli digiboksin kytkemistä laajakaistaliittymään normaalilla ethernet-liittymällä.

Finnet aloittaa Suomen Schneiderin maahantuoman Medion MDC3220 -digiboksin myymisen omissa myymälöissään.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalaishieroja nujersi vihatun NHL-pelaajan kuristamalla – oma joukkue taputti: ”Koulukiusaaja oli lyöty mattoon”

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Näyttelijä Pilou Asbæk on kiusallisen tietoinen nimensä lausunnasta Suomessa – lentoemäntä tosin teki pahimman mokan

    4. 4

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    5. 5

      Näin paljon maksaa polkupyörän pakollinen rekisteröinti ja liikennevakuutus

    6. 6

      Selvitys: Suomessa syntyneitä tyttöjä on viety ympärileikattavaksi ulkomaille

    7. 7

      Yleisön reaktio NHL-pelissä sai Sauli Niinistön suun leveään hymyyn – presidentti IS:lle: ”Se oli aika yllättävää”

    8. 8

      Suomesta ulkomaille ympäri­leikattavaksi viety tyttö kokemuksestaan: ”Se oli ylimääräinen, kivulias toimenpide”

    9. 9

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    10. 10

      Madeleine julkaisi ihastuttavia kuvia prinsessa Leonoresta, 3, – tyttö tapasi viimein oman poninsa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    2. 2

      Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

    3. 3

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    4. 4

      Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

    7. 7

      Uuden Tomb Raider -elokuvan juliste aiheutti skandaalin – kaunottaren vartalolle nauretaan: Huomaatko miksi?

    8. 8

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    9. 9

      Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

    10. 10

      Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    7. 7

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    8. 8

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    9. 9

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    10. 10

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalaishieroja nujersi vihatun NHL-pelaajan kuristamalla – oma joukkue taputti: ”Koulukiusaaja oli lyöty mattoon”

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Näyttelijä Pilou Asbæk on kiusallisen tietoinen nimensä lausunnasta Suomessa – lentoemäntä tosin teki pahimman mokan

    4. 4

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    5. 5

      Näin paljon maksaa polkupyörän pakollinen rekisteröinti ja liikennevakuutus

    6. Näytä lisää