Digitoday

Sähköromun purkajat tehokkaammin valvontaan

Julkaistu:

Monet tietotyöläisen päivittäisistä työvälineistä ja arjessa palvelevista kodinkoneista muuttuvat ikääntyessään ongelmajätteeksi. Tämä merkitsee terveysriskiä työntekijöille, jotka ottavat vastaan ja purkavat laitteita. Työsuojelupiirit ovatkin nyt tehostamassa sähkö- ja elektroniikkaromun parissa työskentelevien työturvallisuuden valvontaa.

Monet sähkö- ja elektroniikkaromua purkavat yritykset ovat pieniä, eikä työnantajilla ei välttämättä ole tietoa työnantajavelvollisuuksistaan. Purkupaikkana voi olla halli, jossa pölyt ja huurut leviävät esteettä, ja erillisiä sosiaali- ja ruokailutiloja ei ole järjestetty. Myös henkilönsuojainten hankinnassa saattaa olla ongelmia, työsuojeluviranomaiset viestivät.

Riesana raskasmetallit

Erityisen haitallisia työntekijöiden terveydelle ovat viranomaisten mukaan murskauksessa ja muussa käsittelyssä syntyvät raskasmetallipitoiset pölyt ja sulatuksessa syntyvät metallihuurut, jotka pääsevät elimistöön hengityksen ja ihon kautta.

Vaarallisille aineille voidaan altistua myös esimerkiksi avattaessa ja esikäsiteltäessä laitteita käsityönä samoin kuin vastaanotettaessa rikkinäisiä laitteita. Raskasmetallit ja muut haitta-aineet voivat joutua elimistöön myös likaisten käsien kautta nieltynä syödessä ja tupakoidessa, työsuojelupiirit muistuttavat.

Tärkeimmät sähkö- ja elektroniikkaromun haitta-aineet ovat elohopea, lyijy, kadmium, beryllium ja bromatut palonestoaineet. Myös PCB-pitoisia kondensaattoreita voi vielä olla vanhoissa kodinkoneissa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Verottajalta varoitus huijauksesta: ”Kannattaa tuhota viesti avaamatta”

    2. 2

      760 euroa kuussa jopa puhtaana käteen – uuden tuen suosio hiipui heti alkuunsa

    3. 3

      Presidentti Ahtisaarelta raju kannanotto Yhdysvaltain politiikasta: ”Niin amatöörimäistä, että hirvittää”

    4. 4

      Amin Asikainen kauppasi tavaroitaan Aki Palsanmäelle – huutokauppakeisarin tyly vastaus yllätti

    5. 5

      Oletko miettinyt, miksi alumiinifoliossa on kaksi erilaista puolta?

    6. 6

      Länsimetron koeajoissa löytyi vakava sähkövika, jonka syytä ei tiedä kukaan

    7. 7

      Sammuminen Sotsin olympialaisissa nousi taas esiin – kansanedustaja piikitteli Arhinmäkeä budjettikeskustelussa

    8. 8

      Nobel-palkittu Bengt Holmström näkee tummia pilviä Suomen yllä – listasi Ruotsin vahvuudet Suomeen verrattuna

    9. 9

      MTV:n teiniäiti palasi aikuisviihteen pariin: esitteli uutta vartaloaan bikineissä – äiti ja miesystävä järkyttyivät syvästi muutoksesta

    10. 10

      Kaapista tulo romutti naiskeihäänheittäjän välit omaan perheeseen – paljasti veljen pahoinpidelleen toistuvasti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    2. 2

      Eija kertoo Ylen dokumentissa: Isä silppusi viimeisenä tekonaan 350 000 euroa perintörahoja liisteriveteen

    3. 3

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    4. 4

      Miten paljon housut oikein voivat paljastaa? Miley Cyrusin muutoin herttaisen asun alaosa ei peittänyt mitään

    5. 5

      Mies makasi 15 vuotta tiedottomassa tilassa – sitten tutkijat osuivat oikeaan hermoon

    6. 6

      Venäläistä pariskuntaa epäillään 30 murhasta ja kannibalismista – kännykän kuvat paljastivat yhden historian karmeimmista tapauksista

    7. 7

      MTV:n teiniäiti palasi aikuisviihteen pariin: esitteli uutta vartaloaan bikineissä – äiti ja miesystävä järkyttyivät syvästi muutoksesta

    8. 8

      Tänne suomalaiset matkustavat syys­lomalla – häikäisevän kaunis kaupunki, oluttuoppi 1,25 €

    9. 9

      Varo ”Prisman lahjakorttia” – hinnaksi tulee 78 € / kk

    10. 10

      Emmerdale-tähti kuoli – menehtyi kesken lomamatkan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    3. 3

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    4. 4

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    5. 5

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    6. 6

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    7. 7

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    8. 8

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    9. 9

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    10. 10

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Verottajalta varoitus huijauksesta: ”Kannattaa tuhota viesti avaamatta”

    2. 2

      760 euroa kuussa jopa puhtaana käteen – uuden tuen suosio hiipui heti alkuunsa

    3. 3

      Presidentti Ahtisaarelta raju kannanotto Yhdysvaltain politiikasta: ”Niin amatöörimäistä, että hirvittää”

    4. 4

      Amin Asikainen kauppasi tavaroitaan Aki Palsanmäelle – huutokauppakeisarin tyly vastaus yllätti

    5. 5

      Oletko miettinyt, miksi alumiinifoliossa on kaksi erilaista puolta?

    6. Näytä lisää