Digitoday

Tietokoneet ihmisaivojen tasolla ensi vuosikymmenellä

Julkaistu:

Supertietokoneet pääsevät ihmisaivojen tasolle tietojenkäsittelykyvyillään ensi vuosikymmenen alussa. Pöytämikrot yltävät samaan tilanteeseen vuoden 2020 tuntumassa, arvioi Ray Kurtzweil The Singularity is Near -teoksessaan.
Kurzweil viittaa IBM:n Blue Gene/P-supertietokoneeseen, joka pystyy käymään läpi miljardi liukulukutoimintoa sekunnissa, kun se tulee ensi vuoden aikana markkinoille. Se on hänen mukaansa kymmenesosa ihmisaivojen kapasiteetista.

Käyrää eteenpäin

- Jos me jatkamme tämän käyrän laskemista eteenpäin, tietokoneiden ja ihmisten tietojenkäsittelykyky on tasoissa ensi vuosikymmenen alussa.

Hän korostaa, että aivolohkot hyödyntävät hyvin tehotonta elektrokemiallista, digitaalisesti valvottua analogista prosessia. Suuri osa aivojen laskennasta tehdään aivosolujen, neuronien välillä nopeudella, joka on vain 200 laskua sekunnissa.

-Se on ainakin miljoona kertaa tehottomampaa kuin nykyisissä mikropiireissä, mutta aivot saa tehokkuutensa äärimmäisen rinnakkaisessa tietojenkäsittelyssä, joka toteutuu kolmiulotteisesti. Sama tapahtuu tulevaisuudessa myös mikropiireille.

Kuusi paradigmaa

Kurzweilin mukaan tietojenkäsittely on käynyt läpi viisi paradigmaa, valtakautta, jotka ovat elektromekaaninen aika, kytkinten aika, tyhjiöputkien aika, tranissorien aika ja prosessoritehojen kasvamista kuvaava Mooren laki, joka on nykyhetkeä.

- Tätä paradigmaa on hallinnut Mooren laki. Se ei ole viimeinen. Kun Mooren laki menettää merkitystään vähän ennen vuotta 2020, eksponentiaalista kasvua edesauttaa kolmiulotteinen molekyylitason tietojenkäösittelymalli. Se on kuudes paradigma.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ruotsalainen asiantuntija pöyristyi yhdestä seikasta dopingtuomion saaneen Johaugin esiintyessä tv-kameroille

    2. 2

      Näin keksijä-Madsen puhui poliisille heti sukellusveneestä pelastumisen jälkeen – sanat tallentuivat Tanskan tv:n videolle

    3. 3

      Sara Forsbergin shokeeraava tempaus: ajoi päänsä kaljuksi videolla – oliko entinen tyyli parempi?

    4. 4

      Tämän takia laulajatähti Robin, 19, päätti jäädä tauolle – ”Elämäni vaikein päätös”

    5. 5

      Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

    6. 6

      Enontekiöllä surmatun naisen ystävä järkyttävistä hetkistä: ”Kuulin kolme huutoa ja puhelu katkesi”

    7. 7

      Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

    8. 8

      Sukellusvene­mysteeri: DNA-testi varmisti uhrin henkilöllisyyden, tanskalaiskeksijä helpottui tuloksista

    9. 9

      Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

    10. 10

      Mies puukotti ohikulkijaa Oulussa – poliisi pyytää vinkkejä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sukellusvene­mysteeri: DNA-testi varmisti uhrin henkilöllisyyden, tanskalaiskeksijä helpottui tuloksista

    2. 2

      Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

    3. 3

      Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

    4. 4

      Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

    5. 5

      Latinokaunotar Jennifer Lopezin, 48, kimaltava esiintymisasu lumoaa – kerää ylistystä: ”Täydellinen vartalo”

    6. 6

      190 matkaajaa luuli pääsevänsä paratiisisaarelle, jäivätkin jumiin Vantaalle – tuore sulho: ”Honeymoon on aika helvetin kaukana”

    7. 7

      Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

    8. 8

      Lauri Ylönen myy Sipoon-kotiaan lähes 4 miljoonalla eurolla – katso kuvat 330 neliön luksuslukaalista

    9. 9

      Annoitko lapselle vahingossa trendinimen? HS: Nämä nimet ovat nyt nousussa

    10. 10

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ruotsalainen asiantuntija pöyristyi yhdestä seikasta dopingtuomion saaneen Johaugin esiintyessä tv-kameroille

    2. 2

      Näin keksijä-Madsen puhui poliisille heti sukellusveneestä pelastumisen jälkeen – sanat tallentuivat Tanskan tv:n videolle

    3. 3

      Sara Forsbergin shokeeraava tempaus: ajoi päänsä kaljuksi videolla – oliko entinen tyyli parempi?

    4. 4

      Tämän takia laulajatähti Robin, 19, päätti jäädä tauolle – ”Elämäni vaikein päätös”

    5. 5

      Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

    6. Näytä lisää