Digitoday

Valikko

Elisa uudistaa ja keskittää älyverkkopalvelunsa

Julkaistu:

Elisa uudistaa yritysasiakkaille suunnatut älyverkkopalvelunsa. Tavoitteena on monipuolisempi palveluvalikoima, ja uudistus mahdollistaa Elisan mukaan myös uuden teknologian tehokkaan hyödyntämisen ja nopeamman siirtymisen ip-pohjaisiin palveluihin.

Uudistus koskee kaikkia Elisan yritysasiakkaille suunnattuja älyverkkopalveluja. Elisan älyverkossa (in, intelligent network) tuotetaan erilaisia lanka- ja matkapuhelinverkon lisäarvopalveluja, joista suosituimpia ovat langaton vaihdepalvelu, 010-yritysnumero ja tavoitettavuuspalvelut.

Aikaisemmin älyverkkopalvelujen tuottamisessa käytettiin kahta erillistä järjestelmää, mutta jatkossa Elisa keskittää älyverkkopalvelunsa yhteen järjestelmään. Näin palveluiden hallinnan ja valvonnan uskotaan tehostuvan ja niiden käytettävyyden parantuvan.

Elisa panostaa voimakkaasti uuden sukupolven teknologiaan ja palveluihin: kokonaisinvestoinnit ovat tänä vuonna noin 13-15 prosenttia yhtiön liikevaihdosta. Nyt tehtävien uudistusten myötä Elisa haluaa kehittää älyverkkoaan vastaamaan myös uusien, entistä monipuolisempien ja luotettavampien palveluiden vaatimuksia.

- Ihmisten liikkuvuuden ja matkapuhelimien käytön lisääntyessä älyverkkopalvelujen merkitys korostuu. Tällä hetkellä panostamme erityisesti liikkuvan työntekijän palveluihin sekä lanka- ja matkapuhelinpalveluiden integroimiseen. Myös oma toimintamme tehostuu prosessien yksinkertaistuessa, mikä näkyy asiakkaalle parempana palveluna, vakuuttaa tuotantojohtaja Kirsi Valtari Elisasta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    2. 2

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    3. 3

      Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

    4. 4

      Raskaana oleva Serena Williams lähes alasti lehden kannessa – rohkeassa kuvasarjassa vain kädet rintojen peittona

    5. 5

      Suomeenkin iskeneellä kiristysohjelmalla venäläiset juuret – ”Tosiaan on syytä huoleen”

    6. 6

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    7. 7

      Yle: Missilegenda Marita Lindahl on kuollut – ystävä: ”Hän oli olemukseltaan aristokraattinen, mutta ihmisenä ei”

    8. 8

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    9. 9

      Sisarenpoika muukalaislegioonan suomalaislegendasta: ”Kyöstiä odotettiin Suomeen”

    10. 10

      Fanit suuttuivat turhaan Lauri Markkaselle – Chicago Bulls julkisti nyt hänen pelinumeronsa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    2. 2

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    3. 3

      Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

    4. 4

      Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

    5. 5

      Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

    6. 6

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    7. 7

      Harvinainen yhteiskuva: Vappu Pimiä poseeraa upeana miehensä rinnalla hääjuhlissa – ”Pussailuloma”

    8. 8

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    9. 9

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    10. 10

      Hankintapaperit paljastavat: Peltipoliisien tekniikkaa muutetaan – satsaus miljoonia euroja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    7. 7

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    8. 8

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    9. 9

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    10. 10

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    2. 2

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    3. 3

      Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

    4. 4

      Raskaana oleva Serena Williams lähes alasti lehden kannessa – rohkeassa kuvasarjassa vain kädet rintojen peittona

    5. 5

      Suomeenkin iskeneellä kiristysohjelmalla venäläiset juuret – ”Tosiaan on syytä huoleen”

    6. Näytä lisää