Digitoday

Valikko

BasWare rinnastaa ohjelmoinnin taiteen tekemiseen

Julkaistu:

Ohjelmistoyhtiö BasWare ja sen tytäryhtiö Analyste järjestävät kevään aikana alle 30-vuotiaille taiteilijanuorille suunnatun kuvataidekilpailun. Vuonna 2005 kilpailuun osallistui yli 650 työtä.

- Taiteen tekemisen ja ohjelmistojen kehittämisen välillä on yhtymäkohtia, koska molemmat tarvitsevat syntyäkseen inspiraatiota ja innovaatioita. Taiteen tukeminen nähdään BasWarella erittäin positiivisesti, joten nuorten taiteilijoiden keskuudessa asemansa jo vakiinnuttanut kilpailu on haluttu säilyttää, BasWaren Suomen liiketoiminnan johtaja Jukka Virkkunen kertoo.

Vuonna 2000 ensimmäistä kertaa järjestetty taidekilpailu järjestetään tänä vuonna uudella nimellä The Art of BasWare. Aiemmin The Art of Analyste -nimellä käydyn kilpailun nimi muuttui Analysten siirryttyä BasWaren omistukseen tammikuussa.

Kilpailun parhaimmiksi arvioidut työt ovat esillä Sanomatalon Mediatorilla Helsingissä 6.-15. kesäkuuta. Kilpailun tulokset julkistetaan palkintojenjakotilaisuudessa kesäkuussa, ja BasWare lunastaa voittajatyön kolmellatuhannella eurolla taidekokoelmaansa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Bottas ja Räikkönen huippuasemista Bakun F1-kisaan – IS seuraa

    2. 2

      Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

    3. 3

      F1-asiantuntija lyttää Räikkösen tylysti: ”Antakaa nyt Kimille potkut”

    4. 4

      Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

    5. 5

      Auto ajoi jalankulkijoiden päälle Newcastlessa – useita loukkaantunut

    6. 6

      Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

    7. 7

      Kaikki vieraat putkaan, kanttori kännissä, sulhanen iski kaason... Hurjimmat käänteet suomalaisista häistä

    8. 8

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    9. 9

      Lauri Ylönen avoimena avioerostaan – puhuu suurimmasta pelostaan: ”Tein lapselleni sen mitä itse aina pelkäsin”

    10. 10

      Donald Trumpin ex-vaimo Ivana Trump palasi nuoruudenrakkautensa luo – roihahtiko rakkaus 50 vuoden jälkeen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    5. 5

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    6. 6

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    7. 7

      CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

    8. 8

      Tyly muutos ensi viikon sääennusteeseen: +30 asteen helleaalto koukkaakin Venäjälle – Suomeen luvassa jotain ihan muuta

    9. 9

      Vanhemmat väittävät elävänsä universumin energialla – äiti ei syönyt edes raskaana ollessaan: ”Ravitsin poikaani rakkaudellani”

    10. 10

      Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    3. 3

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    4. 4

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    5. 5

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    6. 6

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    7. 7

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    8. 8

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    9. 9

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    10. 10

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Bottas ja Räikkönen huippuasemista Bakun F1-kisaan – IS seuraa

    2. 2

      Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

    3. 3

      F1-asiantuntija lyttää Räikkösen tylysti: ”Antakaa nyt Kimille potkut”

    4. 4

      Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

    5. 5

      Auto ajoi jalankulkijoiden päälle Newcastlessa – useita loukkaantunut

    6. Näytä lisää