Digitoday

Valikko

Virtuaalista ilmakitaraa ja kaukohälytyksiä Venture Cupissa

Kuudennen Venture Cupin kymmenelle parhaalle liiketoimintasuunnitelmaluonnokselle sekä hyvinvointipalveluiden ja terveysteknologian parhaalle kilpailutyölle jaettiin kahdentuhannen euron palkinnot.

Toisen vaiheen palkittujen joukossa oli muun muassa useita ohjelmistoinnovaatioita sekä mittausteknologia- ja terveydenhuoltoalojen hankkeita, kilpailun järjestäjät kertovat. Palkituista joukkueista kolme tulee Lappeenrannasta, kolme pääkaupunkiseudulta ja kaksi Tampereelta. Joensuusta ja Oulusta on kustakin yksi palkittu joukkue.

Useita it-yrittäjiä

Toisen vaiheen palkittujen joukossa on muun muassa Oulun Frontier, joka tuottaa ohjelmistoa, jonka avulla tietoliikenneverkkojen monimutkaisuutta voidaan hallita. Tamperelaisen Imgatecin liikeidea puolestaan on tarjota syöpätutkimuksessa työvälineenä käytettävä kuva-analyysiohjelmisto ja siihen liittyvää asiantuntija- ja konsultointipalvelua.

Tampereelta on kotoisin myös Techila Technologies, jonka liikeideana on kehittää ja lisensoida hajautetun laskennan pc-pohjaista hilaverkko-ohjelmistoa. Asiakaskuntaan kuuluvat raskasta laskentaa esimerkiksi mallinnuksessa ja simuloinnissa käyttävät tahot.

Joensuulainen MGM-Devices Oy kehittää nanotekniikkaa ja konenäköä hyödyntävää kiiltomittaria myös monimuotoisten ja pienten pintojen visuaalisen laadun mittaamiseen. Lappeenrannasta peräisin oleva Telcont taasen työstää moduulisarjaa, jonka avulla kaukohälytykset ja -käytöt voidaan liittää normaalin internetin tai gsm-verkon välityksellä hätäkeskukseen ja valvomoon.

Pääkaupunkiseudulla majaileva Virtual Air Guitar myy vakiintuneiden jakeluteiden kautta maailmanlaajuisesti videopelejä, joilla voi "kokea esiintymisen ja musiikin tuottamisen riemun".

Rahaa jaossa 100 000 euroa

Venture Cup on kaikille avoin liiketoimintasuunnitelmakilpailu. Sen ensimmäiseen vaiheeseen osallistui syksyllä 342 liikeideaa, ja Venture Cup -kausi huipentuu toukokuussa parhaiden toteuttamiskelpoisten liiketoimintasuunnitelmien valintaan. Palkintorahaa on kauden aikana jaossa 100 000 euroa. Kilpailun tuomaristossa on pääomasijoittajia, yrittäjiä ja muita eri alojen asiantuntijoita.

Venture Cup valmentaa ja kannustaa korkeakoulutettuja perustamaan innovatiivisia kasvuyrityksiä Suomeen. Kilpailun lisäksi Venture Cup tarjoaa kaikille avoimen, maksuttoman yrittäjyyskoulutusohjelman.

Kilpailu järjestetään yhteistyössä yliopistojen, ammattikorkeakoulujen, teknologiakeskusten ja yrityshautomoiden kanssa. Venture Cupin päätukijat kaudella 2005/2006 ovat kauppa- ja teollisuusministeriö, Tekes ja McKinsey&Company.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Merkel tyrmistyi Trumpin ”hävyttömästä” tempusta – ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    3. 3

      Laskettelulegenda Kalevi ”Häkä” Häkkinen on kuollut

    4. 4

      Sebastian Vettel jälleen vitsikkäällä päällä – pilaili toistamiseen suomalaisten kustannuksella

    5. 5

      KSML: Matti Nykäsen juoni meni mönkään – ei voi ostaa mitaleitaan takaisin

    6. 6

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    7. 7

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    8. 8

      Noormarkussa oksanhaarasta pelastettu kissa ei toipunut – ”Se on nyt kissojen taivaassa”

    9. 9

      Kaksi miestä putosi jään läpi Jyväskylässä – neuvokkaan pilkkijän nopea toiminta pelasti

    10. 10

      Juha Perälä sai Hilmalta, 8, rohkean kirjeen – Aamulypsy-juontajan fanit riemastuivat liikuttavasta ehdotuksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    2. 2

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    3. 3

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    4. 4

      Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

    5. 5

      Vettel voitti Australiassa, Bottas parempi suomalainen – IS seurasi Australian GP:tä

    6. 6

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    7. 7

      Tosi-tv-tähden herttainen perhekuva aiheutti somemyrskyn – 2-vuotiaan tyttären juomapullo herättää närkästystä

    8. 8

      Artistit jäätyvät täysin kesken Bumtsibumin toisen jakson – ”Ei voi olla totta!”

    9. 9

      Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

    10. 10

      Sebastian Vettel upeaan voittoon F1-kauden avauksessa! Bottas palkintopallille vahvalla ajolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Merkel tyrmistyi Trumpin ”hävyttömästä” tempusta – ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    3. 3

      Laskettelulegenda Kalevi ”Häkä” Häkkinen on kuollut

    4. 4

      Sebastian Vettel jälleen vitsikkäällä päällä – pilaili toistamiseen suomalaisten kustannuksella

    5. 5

      KSML: Matti Nykäsen juoni meni mönkään – ei voi ostaa mitaleitaan takaisin

    6. Näytä lisää