Digitoday

It-maailma menee Hannoveriin

Julkaistu:

Ainakin jos messujen ennakkohälinää on uskominen, saksalaiset vaeltavat torstaista lähtien sankoin joukoin Hannoveriin etsimään täydellisin ominaisuuksin varustettua televisiota ensi kesän MM-kisoja silmällä pitäen.
Vaeltaa ex-kansleri Gerhard Schröderin kotikaupunkina tunnettuun Hannoveriin toki muitakin. Maailman suurimmat tietotekniikkamessut ovat viime vuosina houkutelleet jokseenkin tasaisesti puolisen miljoonaa kävijää viikon aikana. Se on hirmuinen määrä, vaikka onkin vähemmän kuin huippuvuonna 1995, jolloin kävijöitä oli huikeat 800 000.

Näytteilleasettajia on 6 300, kaikkiaan noin 70 maasta. Suomalaisyrityksiä messuille osallistunee noin 30.

Suomalaisia kiinnostavan kännykkäbisneksen osalta Cebitin merkitys on kuitenkin vähentynyt huippuvuosista. Suurin syy on helmikuussa järjestetyt 3GSM-messut, jotka nakertavat Cebitinkin suosiota. Tänä vuonna operaattoreiden tapahtuma pidettiin Barcelonassa.

– Kyllä Barcelona oli kevään päätapahtuma. Se on keskittynyt tapahtuma, kun Cebitissä IT-sektori on esillä laidasta laitaan, viestintäjohtaja Kari Tuutti sanoo Nokiasta.

Hänen mukaansa Cebit on kuitenkin edelleen yhtiölle tärkeä.

– Musiikki ja mobiilitelevisio ovat tällä kertaa pääosassa.

Nokia ei järjestä Hannoverissa lehdistötilaisuutta. Se tarkoittaa todennäköisesti, että luvassa ei ole uusia tuotejulkistuksia.

SSH:lle tärkeä kohtaamispaikka

Turvaohjelmistoja kehittävälle SSH Communications Securitylle Cebit on tärkeä kohtaamispaikka, vaikka onkin ensisijaisesti kuluttajatapahtuma.

Markkinointijohtaja Petri Säkkinen sanoo, että messujen arvo on näkyvyyden hankkimisessa ja mahdollisten asiakkaiden yhteystietojen keräämisessä.

– Moni isokin diili voi olla lähtöisin messukontaktista.

Säkkisen mukaan messujen kustannukset ovat tarkoin laskettu. Tänä vuonna paikalla ollaan yhteistyökumppanin kanssa ilman omaa ständiä. Messujen jälkeen tutkitaan, paljonko kunkin kontaktin hinnaksi tuli.

– Olemme aika systemaattisesti pyrkineet mittaamaan kaiken, mikä vaan on mitattavissa. Markkinoinnissa kaikkea ei tietenkään voi mitata.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    3. 3

      Valtteri Bottas paljastaa tuloksensa Cooperin testissä – pärjäisitkö F1-tähdelle 12 minuutin kilpailussa?

    4. 4

      Vastaanottokeskus reagoi Turun puukotuksiin – ovet pidettävä lukossa, asukkaita kehotettu välttämään yöelämää

    5. 5

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    6. 6

      Poliisi havainnollistaa sarjapuukotusta Turun keskustassa – paikalla useita poliiseja

    7. 7

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    8. 8

      ”Seksiä puuta vasten kesken lenkin” – tällaiset ovat suomalaisten unelmatreffit

    9. 9

      Turun iskusta pidätetyn pakettiautomiehen naapuri: ”He olivat yöeläjiä”

    10. 10

      El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    3. 3

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    4. 4

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    5. 5

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    6. 6

      Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

    7. 7

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    8. 8

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    9. 9

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    10. 10

      Kommentti: On hyvä, jos Turun puukotuksesta epäilty jää henkiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    8. 8

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    9. 9

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    10. 10

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    3. 3

      Valtteri Bottas paljastaa tuloksensa Cooperin testissä – pärjäisitkö F1-tähdelle 12 minuutin kilpailussa?

    4. 4

      Vastaanottokeskus reagoi Turun puukotuksiin – ovet pidettävä lukossa, asukkaita kehotettu välttämään yöelämää

    5. 5

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    6. Näytä lisää