Digitoday

Netissä kaupataan valelääkettä lintuinfluenssaan

Julkaistu:

Internetissä yritetään myydä yhä enemmän valelääkkeitä, kuten influenssalääkkeen väärennettyä versiota, varoittaa maailman terveysjärjestö WHO. Järjestö arvioi, että jopa kymmenys maailmassa myytävistä lääkkeistä ei ole sitä miltä ne näyttävät. Ongelmaa lähtee poistamaan huippuasiantuntijoista koostuva työryhmä.
WHO:n mukaan valelääkkeet ovat aiheuttaneet sairastumisia ja jopa kuolemantapauksia. Todennäköisimpiä väärennöksiä ovat internetissä myydyt vitamiinit ja ravinnonlisät sekä erektiohäiriön hoitoon tarkoitetut lääkkeet ja steroidit. Myös antibiootit, malarialääkkeet ja kipulääkkeet ovat WHO:n mukaan usein epäilyttäviä.

Uutistoimisto Reutersin haastattelema WHO:n varapääjohtaja Howard Zucker kertoo, että vale-Tamiflusta on tullut monta ilmoitusta. Hän ei kuitenkaan kertonut määriä tai sitä, mistä valelääkkeet oli löydetty.

Zucker puhui toimittajille Roomassa pidetyssä huippukokouksessa, jossa lääkealan yritykset ja terveysasiantuntijat sopivat perustavansa työryhmän taistelemaan valelääkkeiden kauppaa vastaan. Ryhmään tulee asiantuntijoita monista maista, ja ryhmän tavoitteena on lisätä tietoisuutta valelääkkeistä ja parantaa eri maiden hallitusten, teollisuusryhmien ja kansainvälisten laitosten välistä yhteistyötä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eduskuntatalon edustalla puukotustilanne – poliisi selvittää asiaa

    2. 2

      Kim Jong-un haukkui Trumpia ennen­kuulumattoman rajusti – lue sanasta sanaan: ”Taltutan höppänän tulella”

    3. 3

      Hyvinkään ABC:n räjähdysmäisen palon syy selvisi – tuhot niin suuret, että purkaminen voi olla realismia

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -Marilta palaa käpy sulhas-Petrin käytökseen – kiitää pois paikalta: riidan syynä kebab

    5. 5

      Uniikki esitteli uuden tyttöystävänsä – ensimmäinen yhteiskuva julki

    6. 6

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    7. 7

      Mies vangittu epäiltynä molemmista Raahen henkirikoksista – uhrit entuudesta tuttuja

    8. 8

      Kommentti: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja – näin syntyi myytti holtittomista palkankorotuksista

    9. 9

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    10. 10

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    2. 2

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    3. 3

      Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

    4. 4

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    5. 5

      Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

    6. 6

      Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

    7. 7

      Uuden Tomb Raider -elokuvan juliste aiheutti skandaalin – kaunottaren vartalolle nauretaan: Huomaatko miksi?

    8. 8

      Jokerit-huumaa! Amanda Harkimo julkaisi harvinaisen kuvan 90-luvulta äitinsä kanssa – ”Tietää, mistä kauneus on lähtöisin”

    9. 9

      Lentoemäntä Martina, 28, kohautti äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – aiheutti kaaoksen tv-ruudussa: Juontaja järkyttyi puheista

    10. 10

      Yleisön reaktio NHL-pelissä sai Sauli Niinistön suun leveään hymyyn – presidentti IS:lle: ”Se oli aika yllättävää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eduskuntatalon edustalla puukotustilanne – poliisi selvittää asiaa

    2. 2

      Kim Jong-un haukkui Trumpia ennen­kuulumattoman rajusti – lue sanasta sanaan: ”Taltutan höppänän tulella”

    3. 3

      Hyvinkään ABC:n räjähdysmäisen palon syy selvisi – tuhot niin suuret, että purkaminen voi olla realismia

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -Marilta palaa käpy sulhas-Petrin käytökseen – kiitää pois paikalta: riidan syynä kebab

    5. 5

      Uniikki esitteli uuden tyttöystävänsä – ensimmäinen yhteiskuva julki

    6. Näytä lisää