Digitoday

Valikko

AffectoGenimap koostaa YIT:n tiedot

Julkaistu:

YIT Rakennuksen kansainvälinen liiketoiminta ja YIT:n teollisuus- ja verkkopalvelut ovat keihäänkärkenä aloittaneet kehitysprojektin, jonka tavoitteena on perus-it-järjestelmissä olevan tiedon tehokkaampi hyödyntäminen.
Uudistus keskittää raportointitiedon integroinnin AffectoGenimapin toimittamalle Informatica-alustalle. Jatkossa tämä integrointi- ja tietovarastointiratkaisu palvelee laajemminkin YIT-konsernia.

- YIT-konsernin liiketoiminta kehittyy vahvasti ja voimakkaimmin kasvaa kansainvälinen rakentaminen. Liiketoiminnan ohjauksen kehittämiseksi halusimme yhdenmukaisen ratkaisun eri maiden erilaissa järjestelmissä ja tietokannoissa olevan tiedon koostamiseen, taustoittaa kehitysjohtaja Vesa Pirinen YIT:ltä.

Tietoja kymmenistä järjestelmistä

Venäjällä ja Baltiassa YIT:n liiketoiminta on kasvanut voimakkaasti: myytyjen asuntojen määrä kaksinkertaistui vuonna 2005 verrattuna vuoteen 2004. Määrällisen ja maantieteellisen kasvun hallitsemiseen ja toiminnan kehittämiseen oli saatava parempia välineitä, sillä esimerkiksi Venäjällä asuntokaupan tilanne muuttuu hyvin nopeasti ja on seurattava erilaisia muuttujia.

- Kansainvälisessä liiketoiminnassa Informatica kokoaa tiedot kymmenestä lähdejärjestelmästä, ja koko konsernin osalta jatkossa lähdejärjestelmiä on kymmeniä. Pörssiyhtiön raportoinnin ja toisaalta päätöksenteon pohjana käytettävien tietojen tulee olla saatavilla luotettavasti entistä nopeammin, Pirinen linjaa.

YIT on arvioinut järjestelmän takaisinmaksuajaksi yhdestä kolmeen vuotta, yksiköstä riippuen. Koko laajuudessaan järjestelmää tulevat käyttämään sadat henkilöt.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jukka Jalonen lataa kovaa tekstiä SM-liigaseurojen niskaan: ”Ovatko nämä aikuisten ihmisten päätöksiä?”

    2. 2

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    3. 3

      Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

    4. 4

      Brittilehdet julkaisivat kuvia Manchesterin pommimieheksi epäillystä Salman Abedista

    5. 5

      Alkoholilaissa skismaa vain 0,8 prosentin tähden: vahvemmat juomat sittenkin pois ruokakaupoista?

    6. 6

      Nämä kuvat Kimi Räikkösestä eivät unohdu – teki täysin poikkeuksellisen ratkaisun

    7. 7

      Katso video: Kieltäytyikö Melania Trump jo toistamiseen miehensä tarjoamasta kädestä valtiovierailulla?

    8. 8

      Lehti: Tällainen oli Manchesterin terroristin pirullinen pommi: ”Kuin sata luotia kerralla”

    9. 9

      Rocktähti Morrisseylta rajua tekstiä Manchesterin iskusta – lyttää ”kuplassa elävät” poliitikot täysin: Kuningatar Elisabetkin saa täyslaidallisen

    10. 10

      Guardian: Kaksi tyttäriään noutamassa ollutta äitiä kuoli Manchesterissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    2. 2

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    3. 3

      Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

    4. 4

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    5. 5

      Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

    6. 6

      Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

    7. 7

      Koskettava kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista leviää – Manchesterin pelastajien työn symboli

    8. 8

      Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

    9. 9

      KP: Toimitusjohtaja Aimo Korte on kuollut – menehtyi auto-onnettomuudessa Venäjällä

    10. 10

      Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskusta epäilty Salman Abedi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    8. 8

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jukka Jalonen lataa kovaa tekstiä SM-liigaseurojen niskaan: ”Ovatko nämä aikuisten ihmisten päätöksiä?”

    2. 2

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    3. 3

      Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

    4. 4

      Brittilehdet julkaisivat kuvia Manchesterin pommimieheksi epäillystä Salman Abedista

    5. 5

      Alkoholilaissa skismaa vain 0,8 prosentin tähden: vahvemmat juomat sittenkin pois ruokakaupoista?

    6. Näytä lisää