Digitoday

Valikko

TeliaSonera kertoo tietoturvariskin tarinan

Sisäministeriön ja TeliaSoneran julkinen riitely näyttää huipentuvan keskiviikkona kahteen tiedotteeseen puolen tunnin sisällä. Ministeriö kertoi ensin ongelman liittyvän liittymätietojen käsittelyyn ja TeliaSoneran nokitti paljastamalla loputkin riitaan johtaneista tapahtumista.

TeliaSoneran mukaan väitteet tietoturvariskistä ovat perusteettomia. Yhtiön tiedotteesta käy ilmi, että ministeriö on erityisen harmistunut TeliaSoneran sähköpostilla välittämien liittymätietojen kulusta Ruotsin kautta.

Sisäministeriö lähetti vain puolta tuntia aikaisemmin oman tiedotteensa, jossa se kertoi ongelmien liittyvän tuhansien luottamuksellisten liittymätietojen turvattomaan käsittelyyn. Joukossa on ollut salaisia numeroita ja henkilötietoja. Ministeriön mukaan tapauksen tarkempi yksilöinti vaarantaisi muun muassa rikostorjuntatehtävissä toimivien poliisien turvallisuuden.

Ministeriö aikoo vaatia vahingonkorvauksia TeliaSoneralta.

Sisäministeriön hallinoimia matkapuhelinliittymiä on muun muassa poliisin ja rajavartiolaitoksen käytössä.

TeliaSoneran versio tapahtumien kulusta:

"Sisäasiainministeriö julkisti alkuvuodesta 2005 julkisen tarjouskilpailun tietoliikennepalvelujen toimittamisesta hallinnonalalleen. Ministeriö kertoi 31.10 2005 valinneensa toisen operaattorin kuin TeliaSonera Finlandin puhepalvelujen toimittamiseen.

Tämän vuoksi sisäasiainministeriö pyysi tammikuussa 2006 ministeriön ja TSF:n välisen yhteistyöryhmän kokouksessa TSF:ia toimittamaan asiakastiedot sisäasiainministeriön hallinnonalan matkapuhelimista yhteistyöryhmän jäsenille. Yhteistyöryhmässä on muutama jäsen sekä sisäasiainministeriön hallinnonalalta että TSF:sta. Ryhmässä ei ole ulkopuolisia henkilöitä.

TeliaSonera Finland toimitti pyydetyt tiedot sähköpostitse. Tätä menettelytapaa on käytetty TSF:n ja ministeriön kesken myös luottamuksellisen tiedon välittämiseen. Kyseinen sähköposti kulki koko matkan TeliaSoneran hallinnassa olevassa suljetussa verkossa suoraan sisäasiainministeriön palvelimella sijaitseviin yhteistyöryhmän kaikkien jäsenten sähköpostilaatikoihin.

Kyseinen sähköposti ei sisältänyt teletunnistetietoja tai muitakaan luottamuksellisen viestinnän suojan piiriin kuuluvia tietoja.

Sisäasiainministeriö ei ollut eikä ole turvaluokitellut mitenkään kyseisiä asiakastietoja eikä antanut kyseisten tietojen käsittelystä muutenkaan TSF:lle minkäänlaisia erityisohjeita.

Yllätys kokouksessa

Kokouksessa 10.2.2006 sisäasiainministeriön edustajat esittivät TSF:n edustajille yllättäen huolensa siitä, voitaisiinko ministeriölle toimitettujen tietojen perusteella kyseessä olevia sisäasianministeriön hallinnonalan liittymiä salakuunnella.

TeliaSonera Finlandin edustajien kyseisessä tilaisuudessa ilmaiseman näkemyksen mukaan tämä ei ole mahdollista. Liittymätiedot eivät ole voineet päätyä kenenkään sivullisen haltuun TSF:n toimesta.

Sähköpostiviestiin liittyvät laitteet ovat viranomaisen laitteita lukuun ottamatta TeliaSoneran omia, eikä niille ole pääsyä muilla kuin TeliaSoneran omilla turvaluokitelluilla ylläpitäjillä. Toimitettujen tietojen perusteella salakuuntelu tai muu viestinnän luottamuksellisuuden loukkaaminen ei ole mahdollista.

Ministeriö esitti myöhemmin myös huolensa siitä, että kyseessä olevassa yhteistyöryhmässä TSF:ia edustaneiden TSF:n työntekijöiden sähköpostilaatikot sijaitsevat Ruotsin maaperällä olevalla palvelimella.

TeliaSonerassa on käytössä konsernin yhteinen sähköpostipalvelu. Palvelun tuottaminen tapahtuu TeliaSonera Finland Oyj:n ja TeliaSonera Sweden Ab:n tuotantoryhmien yhteistyönä. Tämän vuoksi sähköpostiviestit kulkevat TeliaSonera Finlandista TeliaSonera Swedenin tuotantotilojen kautta. Koko viestiliikenne kulkee suojattujen verkkojen kautta, eikä sivullisilla ole pääsyä TeliaSonera Finlandin verkossa välitettyihin viesteihin.

TeliaSonera Finlandin kaikkien 2,5 miljoonan matkapuhelinliittymän käyttö on täysin turvallista. Kyse ei ole ongelmasta TeliaSoneran verkoissa tai palveluissa.

Myös eilen julkaistussa Suomen Tietotoimiston uutisessa Viestintäviraston pääjohtaja Rauni Hagman katsoi, ettei asia ole sellainen, että viraston tulisi ryhtyä sen johdosta erityisiin toimenpiteisiin. TeliaSonera Finland ei katso miltään osin rikkoneensa osapuolten välisen sopimuksen määräyksiä tai lakia tietojen säilyttämisessä, tietokannan ylläpidossa tai tietojen luovutuksessa."

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    2. 2

      Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

    3. 3

      Teinitytöt legginseissä käännytettiin lähtöportilla, somemyrsky nousi USA:ssa – huippumalli Chrissy Teigen: ”Olen lentänyt ilman housuja”

    4. 4

      Täällä asuvat Suomen tyytyväisimmät asukkaat – listalla uusi kärkikunta

    5. 5

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    6. 6

      Salatuissa elämissä synkkä kohtaus: Äiti ja tytär hukuttautuivat mereen – fanit kauhistuivat suosikkihahmon kuolemasta

    7. 7

      Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

    8. 8

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    9. 9

      James Cookin 250 vuotta vanhaa liiviä ei saatu myytyä huutokaupassa – ”Tällainen löytö tulee vastaan kerran elämässä”

    10. 10

      Testaa, kuinka hyvin pärjäisit suosikkikisassa – pelaa IS:n Heikoin lenkki -visaa!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    2. 2

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    3. 3

      Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

    4. 4

      "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

    5. 5

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    6. 6

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    7. 7

      Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

    8. 8

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    9. 9

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    10. 10

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    8. 8

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    9. 9

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    2. 2

      Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

    3. 3

      Teinitytöt legginseissä käännytettiin lähtöportilla, somemyrsky nousi USA:ssa – huippumalli Chrissy Teigen: ”Olen lentänyt ilman housuja”

    4. 4

      Täällä asuvat Suomen tyytyväisimmät asukkaat – listalla uusi kärkikunta

    5. 5

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    6. Näytä lisää