Digitoday

Microsoft paiskasi kättä 18 yliopiston kanssa Suomessa

Julkaistu:

Microsoft allekirjoitti kolmivuotisen yhteistyösopimuksen kahdeksantoista suomalaisen yliopiston kanssa. Vakiointisopimus kattaa 24 500 yliopistojen työntekijää, myös heidän kotikoneensa sekä yliopistojen yleisessä käytössä olevat koneet.

Microsoft kuvailee sopimuksen sisältävän suuren määrän eri ohjelmistoja ja sovelluksia, muun muassa 2500 palvelintuotetta, joihin kuuluu Windows Server 2003 -, Exchange-, SharePoint Portal Server -, Microsoft Operations Manager - ja Internet Security and Acceleration Server (ISA) -palvelimia.

Yliopistot ovat aikaisemminkin tehneet yhteistyötä Microsoftin kanssa, mutta sopimukset ovat olleet erillissopimuksia jokaisen yliopiston kanssa.

Sopimuksessa mukana olevien yliopistojen työasematuotteissa on myös kotikäyttöoikeus, jolloin yliopiston työntekijöillä on mahdollisuus saada viimeisimmät ohjelmistot myös kotikoneilleen. Tämä mahdollistaa muun muassa etätyön ja uusimpien työkalujen käytön kotona.

Helsingin yliopisto kilpailutti

Helsingin yliopisto kilpailutti sopimuksen kaikkien yliopistojen puolesta. Tieteen tietotekniikan keskus CSC on solminut yliopistojen puolesta runkosopimuksen, jonka perusteella yliopistot voivat solmia liittymäsopimuksia.

- Yliopistojen yhteiset sopimukset ovat kustannustehokkaita ja niiden avulla voimme tehostaa järjestelmien käyttöönottoa ja hallintaa, uskoo tietohallintopäällikkö Urpo Kaila CSC:ltä.

Sopimuksen on määrä helpottaa ja yksinkertaistaa jatkossa kaikkien Microsoftin tuotteiden käyttöä yliopistomaailmassa.

Sopimus kattaa seuraavat yliopistot: Helsingin kauppakorkeakoulu, Helsingin yliopisto, Jyväskylän yliopisto, Kuopion yliopisto, Kuvataideakatemia, Lapin yliopisto, Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Oulun yliopisto, Sibelius-Akatemia, Svenska handelshögskolan, Taideteollinen korkeakoulu, Tampereen Teknillinen yliopisto, Tampereen yliopisto, Teatterikorkeakoulu, Teknillinen korkeakoulu, Turun kauppakorkeakoulu, Turun yliopisto ja Vaasan yliopisto.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    2. 2

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    3. 3

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    4. 4

      Mohammedi näki Turun puukottajan juoksevan pitkä veitsi kädessä – ”Oli vain 20 sekunnista kiinni, että olisin voinut pysäyttää hänet”

    5. 5

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    6. 6

      Martina Aitolehti säteilee onnea Stefan-rakkaansa rinnalla – näyttävä pari ihastuttaa: ”Näytät onnelliselta”

    7. 7

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    8. 8

      Mediat: Näyttelijä Jerry Lewis on kuollut

    9. 9

      Tulosmanipulaatioepäily jääkiekon MM-kisoissa – epäiltyjä uhkaa vuosien vankeus

    10. 10

      Poliisi pysäytti mopopojan Hartolassa – koeajo viritetyllä kulkupelillä siivitti poliisin hurjaan vauhtiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    3. 3

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    4. 4

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    5. 5

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    6. 6

      Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

    7. 7

      KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

    8. 8

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    9. 9

      Poliisi julkisti uutta tietoa Turun tapauksesta – lisää kotietsintöjä Runosmäessä, epäiltyä ei ole päästy kuulemaan

    10. 10

      Valtteri Bottas paljastaa tuloksensa Cooperin testissä – pärjäisitkö F1-tähdelle 12 minuutin kilpailussa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    10. 10

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    2. 2

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    3. 3

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    4. 4

      Mohammedi näki Turun puukottajan juoksevan pitkä veitsi kädessä – ”Oli vain 20 sekunnista kiinni, että olisin voinut pysäyttää hänet”

    5. 5

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    6. Näytä lisää