Digitoday

Valikko

Market Median jakelutie myötäisessä

Mediaoperaattori Market Media näkee hyviä saumoja kasvulle. Yritys on pystyttänyt valtakunnallisen jakelutiemedian apteekkiin sekä pilotit kosmetiikka- ja ravintola-alalle.
- Apteekkimediamme laajentuu edelleen voimakkaasti. Lähikuukausina peitto kasvaa tavoittamaan yli puolet kaikista apteekissa asioivista suomalaisista, sanoo juuri nimitetty toimitusjohtaja Jari Öystilä.

Apteekkien reseptialueille sijoitetuissa suurnäytöissä esitetään terveyden edistämisen materiaalia, apteekkituotteiden promootioita ja apteekin omaa viestintää. Näytöillä voidaan tarvittaessa välittää myös kriisiviestintää esimerkiksi lääkkeen markkinoilta vetämisestä.

Puskee ravintoloihin

- Laajennamme ravintolamediaa erittäin voimakkaasti tämän vuoden aikana sekä teemme päänavauksia jakelutiessä myös muilla merkittävillä toimialoilla. Tavoitteenamme on olla johtava digitaalinen jakelutiemedia Suomessa.

Öystilän mukaan myös henkilöstön rekrytoinnit jatkuvat. Nykyistä reilun kymmenen hengen tiimiä tullaan kasvattamaan vielä kevään aikana.

Jari Öystilä on toiminut myynti- ja johtotehtävissä eri yhtiöissä 1990-luvun alusta lähtien, muun muassa Alma Mediassa, Sanoma-WSOY:ssä ja Sonerassa.

Aikaisempi toimitusjohtaja Jukka Väisänen keskittyy Market Median strategiseen kehittämiseen sekä hallitustyöskentelyyn.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kai marssi aamulla olohuonee­seen ja yllättyi: ”Kuin haulikolla ammuttu tämä meidän torppa”

    2. 2

      Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

    3. 3

      7-vuotias Senni pelasti 2-vuotiaan Hilla-siskon tukehtumiselta: ”Hillan kasvot olivat jo ihan harmaat”

    4. 4

      Saamahousut ja 5 muuta alusvaatetta, joista naiset vaikenevat

    5. 5

      Astronautit möhlivät avaruuskävelyllä – kahdeksan kilon kilpikappale lipsahti käsistä ja karkasi avaruuteen

    6. 6

      Entisen teini-idolin haastattelu aamu-tv:ssä meni täysin pieleen – katsojat kiemurtelivat kotisohvilla: ”Uskomattoman kiusallista”

    7. 7

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    8. 8

      Tuomas Enbuske kohtasi Au pair -Vanessan suorassa lähetyksessä: ”Ei aavistustakaan kuka hän on”

    9. 9

      Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

    10. 10

      Diplomi-insinööri ei arvannut, mitä kohtaamisesta ulosottomiehen kanssa seuraisi – poistui kyyneleet silmissä ja mullisti elämänsä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    2. 2

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    3. 3

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    4. 4

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    5. 5

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    6. 6

      Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

    7. 7

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    8. 8

      Diplomi-insinööri ei arvannut, mitä kohtaamisesta ulosottomiehen kanssa seuraisi – poistui kyyneleet silmissä ja mullisti elämänsä

    9. 9

      20 vuotta Suomen vankiloissa treenannut paljastaa: 3 parasta liikettä linnakundille ja siviilille

    10. 10

      Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    6. 6

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    7. 7

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    8. 8

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    9. 9

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kai marssi aamulla olohuonee­seen ja yllättyi: ”Kuin haulikolla ammuttu tämä meidän torppa”

    2. 2

      Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

    3. 3

      7-vuotias Senni pelasti 2-vuotiaan Hilla-siskon tukehtumiselta: ”Hillan kasvot olivat jo ihan harmaat”

    4. 4

      Saamahousut ja 5 muuta alusvaatetta, joista naiset vaikenevat

    5. 5

      Astronautit möhlivät avaruuskävelyllä – kahdeksan kilon kilpikappale lipsahti käsistä ja karkasi avaruuteen

    6. Näytä lisää