Digitoday

Valikko

Panasonic edustamaan itse kulutuselektroniikkaansa

Panasonic ryhtyy itse maahantuomaan, myymään, markkinoimaan ja huoltamaan kulutuselektroniikkaansa Suomessa huhtikuun alusta alkaen. Tähän asti Panasonic-tuotteita on edustanut Kaukomarkkinat Oy.

- Panasonic-kulutuselektroniikan myynti on Suomessa kehittynyt niin merkittäväksi, että toimintojen yhdistäminen Pohjoismaissa on järkevää. Esimerkiksi Panasonicin kameroiden, litteiden televisioiden ja dvd-tallentimien myynti Suomessa on moninkertaistunut kolmen vuoden aikana, perustelee Panasonic Nordic AB:n toimitusjohtaja Jan Dahl.

Tietokoneet jäävät Kaukomarkkinoille

Kulutuselektroniikka sisältää muun muassa televisiot, digi- ja videokamerat, dvd-soittimet ja -tallentimet, audiolaitteet, langattomat dect-puhelimet, tallenteet eli levyt, nauhat ja muistikortit, mikroaaltouunit, pölynimurit ja parranajokoneet.

Sen sijaan Panasonicin järjestelmä- ja teollisuuselektroniikka, kuten tietokoneet, puhelinjärjestelmät, ammattivideolaitteet, ilmastointi, paristot, komponentit, mittalaitteet ja teollisuusautomaatio jäävät edelleen Kaukomarkkinoiden edustukseen.

- Muutoksen myötä jälleenmyyntiketju ja muut yhteistyökumppanit saavat suuren kansainvälisen organisaation palvelut, uuden sähköisen tilausjärjestelmän ja tehokkaan logistiikan. Tavoitteenamme on saavuttaa plasmatelevisioissa 40 prosentin ja digitaalisissa kameroissa kymmenen prosentin markkinaosuus uuden organisaatiomme avulla, Dahl sanoo.

Panasonic Nordic julkistaa uuden organisaationsa myöhemmin. Muutto uusiin tiloihin, uusien järjestelmien käyttöönotto ja varaston siirto Ruotsiin on tarkoitus tehdä vuoden toisen neljänneksen aikana.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

    2. 2

      HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

    3. 3

      Teinitytöt legginseissä käännytettiin lähtöportilla, somemyrsky nousi USA:ssa – huippumalli Chrissy Teigen: ”Olen lentänyt ilman housuja”

    4. 4

      ”Maailman turvallisin” kolikko otetaan tänään käyttöön – siihen on piilotettu salainen ominaisuus

    5. 5

      Australiassa aavemainen tunnelma, syklonin tuhovoima tuntuu jo – ”Aivan kuin tavarajunia tulisi läpi vasemmalta ja oikealta”

    6. 6

      Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

    7. 7

      Australian ”Jurassic Parkista” löytyi valtavia dinosaurusten jalanjälkiä

    8. 8

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    9. 9

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    10. 10

      Täällä asuvat Suomen tyytyväisimmät asukkaat – listalla uusi kärkikunta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    2. 2

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    3. 3

      Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

    4. 4

      "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

    5. 5

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    6. 6

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    7. 7

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    8. 8

      Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

    9. 9

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    10. 10

      Liisa on saanut 560 e/kk ilmaista rahaa vuoden alusta saakka – näin perustulokokeilu vaikutti elämään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    8. 8

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    9. 9

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

    2. 2

      HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

    3. 3

      Teinitytöt legginseissä käännytettiin lähtöportilla, somemyrsky nousi USA:ssa – huippumalli Chrissy Teigen: ”Olen lentänyt ilman housuja”

    4. 4

      ”Maailman turvallisin” kolikko otetaan tänään käyttöön – siihen on piilotettu salainen ominaisuus

    5. 5

      Australiassa aavemainen tunnelma, syklonin tuhovoima tuntuu jo – ”Aivan kuin tavarajunia tulisi läpi vasemmalta ja oikealta”

    6. Näytä lisää