Digitoday

Scanfil vartoo Kiinan 3G-päätöstä

Julkaistu:

Laajakaistatuotteiden hinnat sekä toimitusmäärät laskivat vuoden 2005 aikana merkittävästi, kuten Scanfil on aikaisemmin tiedottanut. Vuonna 2006 tuoteryhmän kysynnän ennustetaan jatkuvan korkeintaan nykyisellä tasolla.

Tästä johtuen Scanfil ennakoi myyntinsä olevan vuoden 2006 ensimmäisellä puoliskolla noin viisitoista prosenttia viime vuoden vastaavaa jaksoa pienempi.

Myynnin arvioidaan kuitenkin kääntyvän kasvuun toisella vuosipuoliskolla. Konsernin loppuvuoden myynnin kehitykseen vaikuttaa olennaisesti tietoliikenneverkkomarkkinoiden kasvu sekä muun muassa Kiinan 3G-päätöksen ajankohta.

Belgian tehdas sulku-uhan alla

Scanfilin belgialaisen tytäryhtiön Scanfil N.V:n hallitus on tänään ilmoittanut yhtiön henkilöstöryhmien edustajille aikomuksesta järjestää uudelleen yhtiön toimintaa ja järjestelyistä mahdollisesti seuraavista työvoimasupistuksista.

Neuvotteluissa on esillä myös mahdollisuus koko tehtaan tuotannollisen toiminnan lopettamiseen. Arvioitu henkilöstövaikutus on enimmillään 144 työntekijää ja 27 toimihenkilöä.

Neuvottelujen lopputuloksesta riippuen Belgian tytäryhtiön tuotantoa suunnitellaan siirrettäväksi Scanfil-konsernin edullisemman kustannustason yksiköihin.

Scanfil yt-neuvottelee myös Suomessa Sievin tehtaalla.

Konsernin myynti kasvoi vuonna 2005 ennustetusti ja oli noin 321 miljoonaa euroa. Kannattavuus oli yhtiön mukaan hyvin tyydyttävällä tasolla liikevoiton ollessa noin 8,5 prosenttia liikevaihdosta. Scanfil julkaisee vuoden 2005 tilinpäätöstiedotteen 16.2.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    2. 2

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    3. 3

      Mohammedi näki Turun puukottajan juoksevan pitkä veitsi kädessä – ”Oli vain 20 sekunnista kiinni, että olisin voinut pysäyttää hänet”

    4. 4

      Mediat: Näyttelijä Jerry Lewis on kuollut

    5. 5

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    6. 6

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    7. 7

      Martina Aitolehti säteilee onnea Stefan-rakkaansa rinnalla – näyttävä pari ihastuttaa: ”Näytät onnelliselta”

    8. 8

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    9. 9

      Turun uhreille tukea HJK:n faneilta – lähettivät kovasanaisen viestin terroristeille

    10. 10

      Tulosmanipulaatioepäily jääkiekon MM-kisoissa – epäiltyjä uhkaa vuosien vankeus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    3. 3

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    4. 4

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    5. 5

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    6. 6

      Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

    7. 7

      KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

    8. 8

      Poliisi julkisti uutta tietoa Turun tapauksesta – lisää kotietsintöjä Runosmäessä, epäiltyä ei ole päästy kuulemaan

    9. 9

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    10. 10

      Valtteri Bottas paljastaa tuloksensa Cooperin testissä – pärjäisitkö F1-tähdelle 12 minuutin kilpailussa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    10. 10

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    2. 2

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    3. 3

      Mohammedi näki Turun puukottajan juoksevan pitkä veitsi kädessä – ”Oli vain 20 sekunnista kiinni, että olisin voinut pysäyttää hänet”

    4. 4

      Mediat: Näyttelijä Jerry Lewis on kuollut

    5. 5

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    6. Näytä lisää