Digitoday

Valikko

QlikTechin bi-tekniikka loikkaa Pohjanlahden yli

Tuore yritys InfoTrust Oy on aloittanut ruotsalaisen QlikTech Internationalin business intelligence -tekniikan suomalaisena edustajana. QlikTech uskoo saavuttavansa tänä vuonna Suomessa vastaavan läpimurron kuin se on jo saavuttanut Ruotsissa, Saksassa ja Yhdysvalloissa.
QlikTech on InfoTrustin toimitusjohtajan Olli Kemilän mukaan jo vuosien ajan kehittänyt täysin uudenlaista business intelligence -tekniikkaa, joka soveltuu erinomaisesti Suomen markkinoille. QlikTechin päätuote on QlikView.

- Yhdistämällä QlikView-tuotteet ja United Software Distributors -konsernin asiantuntijaorganisaation olemme erittäin vahvassa asemassa entistä vaativimpien järjestelmien toteutuksissa, kertoo InfoTrustin myyntipäällikkö Pertti Pekari yhtiön tiedotteessa.

InfoTrust Oy kuuluu uusimpana itsenäisenä yrityksenä United Software Distributorsiin, jonka tunnetuimmat muut yritykset ovat InfoBuild Oy ja Sybase Finland Oy. InfoTrust perustettiin viime vuoden lopussa nimenomaan edustamaan QlikTech-tekniikkaan perustuvia ratkaisuja.

QlikTechin pohjoismaista kumppanitoimintaa vetävä Jimmie Gull kehuu InfoTrustia kokemukseltaan ihanteelliseksi kumppaniksi. Lisäksi Gull korostaa, että InfoTrustin kuuluminen United Software Distributorsiin antaa QlikTechille hyvät lähtökohdat myös Suomen markkinoilla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teemu Selänne harmissaan parhaan tutkaparinsa puolesta: ”Surullista, että hän on erittäin katkera jääkiekolle”

    2. 2

      Tunnistaisitko? David Beckham julkaisi rujon kuvan naamastaan – fanit kauhistuivat näystä: ”Mitä sinulle on tapahtunut?”

    3. 3

      Alastomuutta saunassa vaativille suomalaisille löytyi yllättävä sukulaiskansa

    4. 4

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    5. 5

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    6. 6

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    7. 7

      Vartiointikuluissa hillitön piikki – veronmaksajat vaativat Melania Trumpia muuttamaan Valkoiseen taloon

    8. 8

      Raju tulipalo aiheuttaa savuhaittaa Vantaalla – liekit tallentuivat dramaattiselle videolle

    9. 9

      Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

    10. 10

      EU-eroa ajaneen brittipoliitikon ratkaisu, mikäli brexitistä koituu harmia: ”Muutan ulkomaille”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    2. 2

      Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

    3. 3

      HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

    4. 4

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    5. 5

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    6. 6

      Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

    7. 7

      Janni Hussilta rankka avautuminen saamastaan arvostelusta eron jälkeen: ”Olen kuullut, kuinka olen lihonut”

    8. 8

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    9. 9

      Teinitytöt legginseissä käännytettiin lähtöportilla, somemyrsky nousi USA:ssa – huippumalli Chrissy Teigen: ”Olen lentänyt ilman housuja”

    10. 10

      Jopa kolmannes syövistä voitaisiin välttää – 15 ruokaa, jotka ehkäisevät syöpää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    3. 3

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    8. 8

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    9. 9

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teemu Selänne harmissaan parhaan tutkaparinsa puolesta: ”Surullista, että hän on erittäin katkera jääkiekolle”

    2. 2

      Tunnistaisitko? David Beckham julkaisi rujon kuvan naamastaan – fanit kauhistuivat näystä: ”Mitä sinulle on tapahtunut?”

    3. 3

      Alastomuutta saunassa vaativille suomalaisille löytyi yllättävä sukulaiskansa

    4. 4

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    5. 5

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    6. Näytä lisää