Digitoday

Valikko

Pankkipila-tekstari hämmensi Savossa

Julkaistu:

Uudenvuoden pyhiin ajoittunut savolaismurteinen tekstiviestipila puri yllättävän vahvasti ympäri Suomea.

Kännyköihin levinneessä viestissä pyydettiin hyvän tuloksen viime vuodelta tehneen Savon SKOP -pankin nimissä ilmoittamaan sosiaaliturvatunnus, tilinumero ja pankkikortin tunnusluku ylimääräisten "poonusten" jakoa varten.

Pilailuviesti aiheutti useita soittoja esimerkiksi Pohjois-Savon aluehälytyskeskukseen sekä parisenkymmentä ilmoitusta Kuopion poliisille, kertoo Taloussanomat verkossa.

Poliisin mukaan viesti oli niin selvää pilaa hupaisine sanankäänteineen sekä olemattomine pankkeineen, ettei sitä olisi pitänyt kenenkään sekoittaa todelliseen vilppiyritykseen.

Poliisi on kirjannut ilmoitukset ylös, mutta ei ole ryhtynyt ainakaan vielä selvittämään viestin alkuperää.

Viranomaisten mukaan vakavalla asialla pilailu on kuitenkin arveluttavaa. Toisaalta melkein voi huolestua siitäkin, että näin selvä jäynä huolestutti näinkin paljon savolaisia.

Lieneekö pilan onnistumiseen vaikuttanut, että se tehtiin tutulla murteella. Tällä menollahan meitä savolaisia aletaan pitää jo tosikkoina, arveltiin poliisipäivystyksestä.

Harkitsematon ajoitus

Jokunen vuosi sitten teekkarit saivat jäynällään aikaan Kuopiossa melkein hälytystilan.

Silloinen pilaviesti antoi kaupunkilaisille varoituksen Helvetin enkeleiden ja muiden moottoripyöräkerholaisten kokoontumisesta kauppatorille.

Iisalmelaisen Säästöpankki Optian aluejohtaja Pentti Kukkonen kertoo, ettei pankille ole tullut yhtään ilmoitusta pilailutekstiviestistä.

Hän sai itsekin sen uudenvuodenpyhinä, mutta piti sitä ilmiselvänä jekkuna eikä uskonut kansalaisten siitä hätkähtävän. Radiouutisista maanantaiaamuna ilmennyt kohu olikin hänelle yllätys.

Hätääntymistä selittänee äskeinen Nordean asiakkaisiin kohdistunut todellinen vilppi. Tältä osin pilan ajoitus ja sisältö olikin Kukkosen mielestä harkitsematon.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

    2. 2

      Harvinainen yhteiskuva: Vappu Pimiä poseeraa upeana miehensä rinnalla hääjuhlissa – ”Pussailuloma”

    3. 3

      Suomi ensin -johtohahmo raudoissa maijaan, yleisö hurrasi poliisille – näin mielenosoitusleirin purkaminen eteni Helsingissä

    4. 4

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    5. 5

      Festarikansa jätti jälkeensä täystuhon – sikailukuvat Glastonburyn festivaaleilta kertovat kaiken: siivouskulut yli 800 000 euroa

    6. 6

      Selänne sai tutkaparinsa kaverikseen Hall of Fameen – kansa riemastui ja mukaan mahtui hauska paljastus

    7. 7

      DN: Venäläishävittäjä pakotti ruotsalaiskoneen kääntymään – uusia tietoja kohtaamisesta Itämerellä

    8. 8

      Uskomaton video: ruotsalainen Axel lentää itse tekemällään kopterilla, jota kannattelee 76 moottoria

    9. 9

      Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

    10. 10

      BB-talossa syttyi järkyttävä rähäkkä – turvamiehet ryntäsivät paikalle: Tapahtumaketjulle karu päätös

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    2. 2

      Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

    3. 3

      Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

    4. 4

      Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

    5. 5

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    6. 6

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    7. 7

      Video: nyt tulee kunnon tulipunainen hellemassa kohti Suomea – kunnes se törmää ”helteidentorjunta­bunkkeriin”

    8. 8

      Sote repii taas hallitusta – Vanhaselta suorat sanat ministerille: ”Käsittämätön ehdotus”

    9. 9

      Siru, 47, työskenteli Prisman kassalla juhannusyön suorassa lähetyksessä – paljastaa nyt ikimuistoisimman ostohetken

    10. 10

      Gmailiin iso muutos: ”Teemme asiasta päivänselvän”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    7. 7

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    8. 8

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    9. 9

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    10. 10

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

    2. 2

      Harvinainen yhteiskuva: Vappu Pimiä poseeraa upeana miehensä rinnalla hääjuhlissa – ”Pussailuloma”

    3. 3

      Suomi ensin -johtohahmo raudoissa maijaan, yleisö hurrasi poliisille – näin mielenosoitusleirin purkaminen eteni Helsingissä

    4. 4

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    5. 5

      Festarikansa jätti jälkeensä täystuhon – sikailukuvat Glastonburyn festivaaleilta kertovat kaiken: siivouskulut yli 800 000 euroa

    6. Näytä lisää