Digitoday

Lex Karpelan rikkomiskampanja käynnistyi

Julkaistu:

Tietotekniikka-asiantuntija Mikko Rauhalan organisoima kansalaistottelemattomuus on käynnistynyt suhteellisen vauhdikkaasti. Kampanjan postilistalle on lähetetty jo useita kopiosuojauksen kierto-ohjeita, muutamat cc:nä KRP:lle.

Organisoitu keskustelu -kampanjan postilistalle on lähetty muun muassa dvd-kopiosuojaukset kiertävää ohjelmakoodia ja sanallisia ohjeita kopiosuojattujen cd-levyjen kopiointiin. Muutamissa viesteissä on ollut mukana vapaamuotoinen tunnustus tarkoituksellisesta lain rikkomisesta. Kansalaistottelemattomuuteen on toistaiseksi osallistunut toistakymmentä henkeä.

Kampanjan massa-antautumispäivä on ensi lauantaina. Kampanjan organisoineen Mikko Rauhalan postilistalle lähettämän viestin mukaan "retket" poliisiasemille tehdään ainakin Lappeenrannassa ja Helsingissä.

Rauhala kaipaa rajanvetoa viranomaisilta

Rauhala selittää laatimassaan toimintasuunnitelmassa, että kampanja pyrkii selvittämään, mitä tekijänoikeuslain perusteluissa tarkoitetaan organisoidulla palvelulla, jossa kopiosuojausten kierto-ohjeiden levittäminen saattaa olla kiellettyä.

- Suunnitellun kansalaistottelemattomuuden ytimen muodostaa organisoitu keskustelupalvelu, jonka osallistujien on tarkoitus informoida muita erilaisista tavoista kiertää erilaisia kopiosuojauksiksi itseään nimittäviä käytönestojärjestelmiä, hän kertoo.

- Kampanjan tarkoituksena on kuitenkin lain kyseenalaistamisen lisäksi pakottaa viranomaiset täsmentämään rajanvetoa siitä, mitä laki itse asiassa kieltää ja mitä ei, joten kampanja on onnistunut myös mikäli se osoittaa kierto-ohjeiden organisoidun levittämisen lopulta lailliseksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Valkoisessa talossa täysi sisällissota – viestintäjohtaja kutsui kabinettipäällikköä ”v***n paranoidiksi skitsofreenikoksi”

    2. 2

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    3. 3

      Hyvästi Suomi! – Näin Putin jätti Savonlinnan, Niinistöä odotti karumpi kyyti

    4. 4

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    5. 5

      Niinistön ja Putinin tapaamisesta uutisoitiin maailmalla – Yksi asia nousi ylitse muiden

    6. 6

      Itä-Savo: Kansalainen viritti Putinille tylyn protestin mäntyjen väliin

    7. 7

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    8. 8

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    9. 9

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    10. 10

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    2. 2

      IS seurasi hetki hetkeltä – Putinin vierailu on ohi, lentokone nousi ilmaan Savonlinnasta

    3. 3

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    4. 4

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    5. 5

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    6. 6

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    7. 7

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    8. 8

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    9. 9

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    10. 10

      Miss Suomen kuumat tunnelmat narubikineissä – paljastava peppukuva ihastuttaa: ”En saa silmiäni irti teistä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Valkoisessa talossa täysi sisällissota – viestintäjohtaja kutsui kabinettipäällikköä ”v***n paranoidiksi skitsofreenikoksi”

    2. 2

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    3. 3

      Hyvästi Suomi! – Näin Putin jätti Savonlinnan, Niinistöä odotti karumpi kyyti

    4. 4

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    5. 5

      Niinistön ja Putinin tapaamisesta uutisoitiin maailmalla – Yksi asia nousi ylitse muiden

    6. Näytä lisää