Digitoday

Asiakirjajulkisuus voimaan lopulta Saksassakin

Julkaistu:

Asiakirjajulkisuus on astunut vuoden alusta Saksassakin voimaan. Kansalaisilla on oikeus saada nähdäkseen viranomaisten asiakirjat, olivat ne paperille tai sähköisesti tallennettuja dokumentteja - tekstejä, äänitteitä, kuvia tai videoita.
Suomessa ja monessa muussa EU-maassa jo hyväksytty laki asiakirjajulkisuudesta koki Saksassa sitkeää vastarintaa paitsi virkamiehiltä, myös kristillisdemokraattiselta puolueelta ja talouselämän järjestöiltä. Journalisti- ja kansalaisjärjestöt saivat pitkään kampanjoida sitä läpi.

Asiakirjajulkisuus antaa kansalaisille mahdollisuuden katsastaa viranomaisten keräämiä tietoja, tekemiä päätöksiä ja niiden valmistelua. Se on käynyt Euroopassa yhä tärkeämmäksi, varsinkin kun kansalaisten tietoturvaa on kaikissa EU-maissa terrorismin vastaisten lakien kautta lähdetty heikentämään.

Toisaalta asiakirjajulkisuuden rajat tullaan Saksassakin vielä määrittelemään tapaus tapaukselta. Sitä tulevat rajoittamaan omat säädöksensä esimerkiksi liikesalaisuuksista ja yksityisyydensuojasta. "Mutta kahden vaiheilla olevissa tapauksissa asiakirjajulkisuuden on nyt painettava ratkaisuissa enemmän", toteaa Peter Schaar, Saksan tietosuojavaltuutettu.

"Tämä on todellakin murros saksalaisessa hallintotraditiossa", hän iloitsee. Siitä voi seurata paljon hyvää, kun viranomaisetkin tajuavat sen edut. Esimerkiksi sen, että kansalaisten useimmiten kysymät tiedot kannattaa siirtää verkkoon - mikä säästäisi niin kansalaisten asiointivaivaa kuin heidän omaakin työtään.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisin tehoisku keskiviikkona – kaikki Suomen peltipoliisit ovat päällä: ”Suurin määrä mitä koskaan on ollut ”

    2. 2

      Prinsessa Diana käytti vihki- ja kihlasormuksiaan vielä neljä vuotta eronsa jälkeen – taustalla sydäntäsärkevä syy

    3. 3

      Poliisi tutkii puukotuksen yritystä Vantaalla – uhri kertoo, että häneltä kysyttiin onko hän muslimi

    4. 4

      Turun puukkoiskun pääepäillyn vangitsemisistunto käsitellään suljetuin ovin

    5. 5

      Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

    6. 6

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    7. 7

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    8. 8

      Jouko Turkan raaka piinaaminen mursi Oskari Katajiston – kirja paljastaa: näyttelijä kävi rajusti käsiksi entiseen opettajaansa

    9. 9

      Harvinainen kuva yksin jääneestä uimarista – pilasi kisansa kunnioittaakseen terrori-iskun uhreja

    10. 10

      Joitko itsellesi lomasydänsyndrooman? Vaikutus näkyy nopeasti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    2. 2

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    3. 3

      Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

    4. 4

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    5. 5

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    6. 6

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    7. 7

      80-luvun seksisymboli palasi parrasvaloihin – vietti 24 vuotta erämaassa ilman tv:tä: ”Halusin kasvattaa vauvani poissa julkisuudesta”

    8. 8

      Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

    9. 9

      Silminnäkijät: Seinäjoella iso poliisioperaatio – mukana koirapartioita

    10. 10

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukkoiskusta: viittä marokkolaista esitetään vangittavaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisin tehoisku keskiviikkona – kaikki Suomen peltipoliisit ovat päällä: ”Suurin määrä mitä koskaan on ollut ”

    2. 2

      Prinsessa Diana käytti vihki- ja kihlasormuksiaan vielä neljä vuotta eronsa jälkeen – taustalla sydäntäsärkevä syy

    3. 3

      Poliisi tutkii puukotuksen yritystä Vantaalla – uhri kertoo, että häneltä kysyttiin onko hän muslimi

    4. 4

      Turun puukkoiskun pääepäillyn vangitsemisistunto käsitellään suljetuin ovin

    5. 5

      Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

    6. Näytä lisää