Digitoday

Valikko

E-lasku etenee pk-sektorissakin

Pienten ja keskisuurten yritysten laskujen maksutavoissa on tällä hetkellä selvästi kaksi tapaa ylitse muiden, arvioi johtaja Risto Suominen Suomen Yrittäjistä.
- Noin puolet yrityksistä käyttää maksamisessa internetiä tai verkkopankkia, mutta runsas 40 prosenttia maksaa tilisiirrolla pankkiyhteysohjelmaa käyttäen. Tulevaisuudessa tilanne näyttää muuttuvan siten, että kolmanneksi merkittäväksi maksutavaksi nouse e-lasku.

Suomisen mukaan näyttäisi siltä, että tulevaisuudessa tilisiirrolla pankkiyhteysohjelmaa käyttäen tapahtuva maksaminen tulee jossain määrin menettämään markkinaosuuttaan.

Viisitoista vuotta sitten 1990-luvun alussa pankkien yrityksille tarjoamat palvelut olivat joko täysin ilmaisia tai ne oli hinnoiteltu hyvin edulliseen, kustannuksia vastaamattomaan hintaan, Yrittäjät kertaa. Laman jälkeen pankit nostivat palvelujensa hintaa ja ryhtyivät samanaikaisesti tarjoamaan asiakasyrityksilleen tehokkaampia välineitä yritysten maksuliikenteen hoitamiseen.

Viime vuosina suuntaus onkin ollut siirtyä laajaan ja syvälliseen sähköisten välineiden käyttämiseen yritysten maksuliikenteen hoitamisessa, todetaan Suomen Pankin ja Suomen Yrittäjien tekemässä selvityksessä, jossa tiedusteltiin yritysten sähköisten maksuliikennevälineiden käyttöä ja tulevaisuuden suunnitelmia. Sähköpostikyselyyn vastasi 843 yritystä.

Virheet vähenevät

Viitesiirrolla tapahtuva laskujen vastaanottaminen on tällä hetkellä täysin ylivoimainen käytäntö yrityselämässä, sillä kaikista laskujen vastaanottamisesta viitesiirtoja on noin kaksi kolmasosaa. Jatkossa viitesiirron rinnalla merkittävä tapa vastaanottaa laskuja on e-lasku, Risto Suominen uskoo.

- Verkkolaskutuksen keskeisimpinä hyötyinä nähdään nopeus ja manuaalisten työvaiheiden väheneminen. Pk-yritysten ollessa laskun vastaanottajana nähdään verkkolaskutuksen keskeisimpinä hyötyinä virheiden väheneminen ja kirjanpidon automatisoituminen.

Yritykset näyttävät olevan haluttomia siirtymään omassa asiakashinnoittelussaan maksutapapohjaiseen hinnoitteluun siten, että edullisia maksutapoja käytettäessä tuotteen hinnat olisivat edullisemmat kuin käytettäessä tehokkuudeltaan heikompia maksutapoja.

- Vain runsas kolmannes yrittäjistä ilmoittaa olevansa valmis siirtymään tällaiseen maksutapapohjaiseen asiakashinnoitteluun, Suominen toteaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ohituksella oli järkyttävät seuraukset – Poliisi kertoo: näin Simon kuolonkolari tapahtui

    2. 2

      Ruotsalaiset ja norjalaiset tivasivat Niskaselta Mika Myllylästä – vastasi kyyneleet silmissä: ”Paine tappoi hänet”

    3. 3

      Suomalainen mäkihyppääjä jysäytti MM-Lahden illassa kunnon yllätyksen – ”Miehekäs suoritus!”

    4. 4

      Esimerkkikuvat: Näin tunnistat melanooman – ”Muutokset voivat olla salakavalia”

    5. 5

      Jatkaako Kasmir TTK:ssa salakuvauskohun jälkeen? HS: Kanava tekee päätöksen tänään

    6. 6

      Paula, 42, järkyttyi Tampereen Kelassa: ”Touhu oli kuin Villissä lännessä” – seinällä ollut pummilappu hätkähdytti

    7. 7

      Norjalaisilta hieno ele Iivo Niskaselle MM-kullan varmistuttua – yksi kuva kertoo kaiken

    8. 8

      Ruotsalaislehdeltä katkera reaktio Niskasen MM-kultaan – ”Nosti huijarin esiin heti voiton jälkeen”

    9. 9

      Virpi Sarasvuo paljasti: Tunteet ottivat vallan kesken Niskasen kultahiihdon selostuksen

    10. 10

      Äitinsä murhasta syytetty poika suuntasi veriteon jälkeen Hernesaareen – lähti ravintolasta ambulanssilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Paula, 42, järkyttyi Tampereen Kelassa: ”Touhu oli kuin Villissä lännessä” – seinällä ollut pummilappu hätkähdytti

    2. 2

      Erikoishaastattelussa Pokka pitää -tähti Patricia Routledge: Tältä hän näyttää nyt – katso kuva!

    3. 3

      AL: Äiti huomasi 15-vuotiaan lapsensa käytöksessä pelottavan muutoksen – tunnustuksesta alkoi perhehelvetti

    4. 4

      Norjalaisilta hieno ele Iivo Niskaselle MM-kullan varmistuttua – yksi kuva kertoo kaiken

    5. 5

      Antti Holma avoimena somessa: ”Poistettu syylä olikin syöpä”

    6. 6

      Vau, mikä kaunotar! Vuosia nuoremmaksi -ohjelmassa Janitan huikea muodonmuutos – katso kuvat!

    7. 7

      Onko lapsellasi lähiönimi? Vauva.fi:ssä leimahti polttava keskustelu inhokkinimistä

    8. 8

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    9. 9

      Totuus paljastui oikeudessa: Mystiset Peter ja Trevor olivat Axl Smithin mielikuvitushahmoja

    10. 10

      Elviira, 63, asuu Rivieralla, puoliso palvelutalossa Lahdessa: ”Elämäni on jatkuttava”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    4. 4

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Paula, 42, järkyttyi Tampereen Kelassa: ”Touhu oli kuin Villissä lännessä” – seinällä ollut pummilappu hätkähdytti

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ohituksella oli järkyttävät seuraukset – Poliisi kertoo: näin Simon kuolonkolari tapahtui

    2. 2

      Ruotsalaiset ja norjalaiset tivasivat Niskaselta Mika Myllylästä – vastasi kyyneleet silmissä: ”Paine tappoi hänet”

    3. 3

      Suomalainen mäkihyppääjä jysäytti MM-Lahden illassa kunnon yllätyksen – ”Miehekäs suoritus!”

    4. 4

      Esimerkkikuvat: Näin tunnistat melanooman – ”Muutokset voivat olla salakavalia”

    5. 5

      Jatkaako Kasmir TTK:ssa salakuvauskohun jälkeen? HS: Kanava tekee päätöksen tänään

    6. Näytä lisää